Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Sunnuntainen kirppispyrähdys!





kissa räsymatolla

Meillä alkoi täällä päivä ihanalla aamiaisella, jokaisesta päivästä tulee kyllä pikkuisen parempi ja spesiaalimpi, kun kattaa pöytään rakkaimmat astia aarteet. Vielä, kun aamiaispöytää koristaa upea kimppu tuoreita kukkia ei päivästä vaan voi tulla huono. Herkuttelimme tänään smoothiekulholla, jonka päälle laitoimme mysliä, marjoja ja appelsiinia. Lisäksi söimme täytetyt croisantit ja joimme monta kuppia hyvää kahvia. Näillä eväillä oli ihana aloittaa tämä sunnuntai. 

Aamupalan jälkeen pohdimme, että uskaltaisikohan sitä lähteä pitkästä aikaa piipahtamaan kirpputorilla. Päätimme ajella katsomaan, että jos pihassa ei ole paljon autoja niin uskaltaudumme sinne menemään. Onneksemme piha näytti hiljaiselta. Olin ihan taivaassa, kun pääsin ihmettelemään kirpputorin tarjontaa.

vanha rottinkinen kukkapöytä

vanha rottinkinen kukkapöytä

Eikä se kirppispyrähdys ollut turha reissu alkuunkaan. Puolisoni meni kirpputorin nurkkaan katselemaan jotain ja sitten, kun huomasin mitä hän hypisteli niin en meinannut pysyä nahoissani. Hän oli bongannut upean ja aika erikoisenkin rottinkisen kukkatelineen. Sanoin heti, että tämä me otetaan, vaikka rehellisesti sanoen minulle ei ollut aavistustakaan minne me sen sijoittaisimme. Minkäs sille mahtaa, kun rakastuu. 

Kotiin tullessamme kukkatelineelle löytyikin paikka oikeastaan heti, olin jo pitkään miettinyt, että kultapalmu olisi kiva saada nostettua lattialta ylemmäs. Ihan pienelle ja kiikkerälle kukkatasolle sitä ei vaan voinut nostaa, mutta tämä nyt tekemämme löytö oli tarpeeksi suuri ja tukeva. Ihan parasta on myös se, että tähän telineeseen mahtui hyvin useampia kasveja. Oli se hyvä homma, että nappasimme tämän 20 euron löydön matkaan. 

kukkapöytä rottinkia

vanha rottinkinen kukkateline

rotttingin korjaaminen

Tässä telineessä on niin kauniit yksityiskohdat ja metalliset jalat ovat tosi tulevat. Metalliosissa on pieniä maalikulumia, mutta niinhän se saa jo tämän ikäisessä ollakin. 

kukkateline rottinkia

rottinki kukkateline

Meidän juuri rempattuun kylppäriin tein myös pari pientä löytöä. Kaunis saviruukku tekokasville kustansi 50 senttiä. Kannellisia rasioita olen myös tänne metsästänyt ja soma pieni rasia löytyi nyt kolmen euron hintaan, tänne saan säilöttyä hiuslenkit ja pinnit. 

Kaksi edullista hauskan mallista maljakkoa nappasin mukaan, koska aion näitä hieman tuunata. Eli ne saavat käsittelyn pintaansa, mutta sen lopputuloksen esittelen teille myöhemmin. 

kupittaan saven mustavalkoinen

Tämä viimeinen ei ole oikeastaan kirppislöytö. Eräs ihana seuraajani laittoi minulle Instagramissa viestiä, että hänellä olisi ylimääräisenä pieni Kupittaan saven astia. Kyseli kiinnostaisiko se minua ja tottahan toki minua kiinnosti. Tämä rottinkisomisteinen pieni kulho on niin kaunis ja myös täysin ehjä. Aivan ihana lisä minun Kupittaan saven kokoelmaan. Kiitos vielä hirmuisesti <3 

kupittaan saven mustavalkoinen

Leppoisaa sunnuntaita <3 

-Pauliina

Kommentit

  1. Rottinkinen kukkapöytä on ihana löytö, en ole nähnyt vastaavaa mallia aiemmin. Voi kun tekisi mieli rapsuttaa Kaapon masua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole myöskään törmännyt vastaavaan aikaisemmin, se on niin kaunis. Kaapon masu on kyllä kieltämättä aika houkuttelevan pehmeä :D

      Poista
  2. Upea tuo kukkakori/teline! Näyttää tosi hienolta tuo setti viherkasveja kimpassa tuossa. Onko kori kiinni telineessä? Ja Kaapo, voi söpöys sentään 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin mielettömän kaunis ja tosiaan ihanan näköinen, kun siihen mahtuu monta viherkasvia <3 Kori on irrallinen ja Kaapokin kävi sitä jo testaamassa :D

      Poista
  3. en itse osaa pitää rottingista sisällä,mutta tuo on hieno.kiva kun löysit itselle mieluista.ja vielä mies mukana,minun mieheni ajattelee liikaa koronaa kirpputoreilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä minulle erittäin mieluinen löytö <3 En itsekään nyt viitsi hirveästi kirppiksiä kiertää, toivottavasti tämä koronatilanne pian helpottaisi.

      Poista
  4. Tuo Kupittaan astia sai kyllä huokaisemaan ihastuksesta! Upea aamu teillä ja voi juku tuota kisuliinia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan mielettömän kaunis, upea lisä kokoelmaani <3

      Poista
  5. Upealta näyttää! Sopii hyvin ihastukseen noi löydöt ^^

    VastaaPoista
  6. Rottnigi on minunkin makuuni,kannatti lähteä kirppikselle,ihana löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan kannatti käydä kirppikset kiertelemässä <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top