Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Pieniä projekteja!

keittiön sisustaminen
Tässä kotona ollessa on ollut aikaa kaivella ja siivoilla kaappeja. Jälkimmäinen on kyllä aina jäänyt kesken, kun kaapeista on löytynyt kaikkia kivoja tarpeita uusiin pieniin projekteihin. Mikähän siinä onkin, että aina keksii jotain mukavampaa puuhaa kuin siivoaminen. Ehkä se on vaan tämä minun luonteeni, järjestely ei vaan kuulu lempi puuhiini. Ihailen suuresti niitä ihmisiä, jotka saavat kaapit pidettyä järjestyksessä, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Jospa tänään, kun vettä vihmoo taivaan täydeltä, olisi se hetki, että saisin ainakin pari komeroa järjestykseen. Toivoa sopii.

keittiön sisustaminen
Meidän vintissä on ollut muutostamme lähtien hyllylevyjä, en edes tiedä minne ne on alunperin kuulunut, mutta emme ole niitä raaskineet poiskaan heittää, koskaan ei tiedä milloin niille löytyisi käyttöä. Nyt keksimme ainakin yhdelle hyllylevylle käyttöä. Keittiön oven päälle sain esille minun rakkaat keltaiset pehtooripannut ja muutaman muun kauniin esineen.

Hyllyn myötä, tämä näkymä tuntuu nyt paljon "sisustetummalta". En jotenkin tykännyt siitä, että kello oli suoraan oven päällä, se tuntui varmaan liian tavanomaiselta ratkaisulta. Näin on minun silmääni paljon parempi. Hyllylevy sai pysyä alkuperäisessa vanhan vihreässä maalissa, siinä on jo hieman kulumaa ja osumaa, mutta se tuo minusta siihen juuri sopivasti särmää.
keittiön sisustus

Jääkaapin päällä majaileva lokerikko maalattiin toisesta projektista jääneellä maalilla, sävynä on Tikkurilan neito. Tämä lokerikko on odottanut uutta maalia varmaan viisi vuotta, ihanaa että se vihdoin tuli tehtyä. Hassua miten tälläiset pienet projektit välillä vaan jää odottamaan ja sitten, kun ne saa tehtyä sitä suorastaan ihmettelee miksi sitä ei tullut tehtyä aikaisemmin. 

Lokerikko säilöö sisäänsä kaikkea pientä tilpehööriä, kuten kyniä, tulitikkuja, tuikkuja jne. En tohdi säilyttää siinä ruokaa, koska lokerot ovat muovia. Jos joskus löydän tälläisen lokerikon lasisilla astioilla niin sitten aion kyllä ottaa sen ihan alkuperäiseen käyttöönsä. 

keittiön päivitys

Keittiöstä eteiseen vievää näkymää katsellessa tajusin, että myös meidän eteisen kenkäkaappi kaipasi hieman päivitystä. Ovissa oleva pitsiverho tuntui vähän liian maalaisromanttiselta minun makuuni. Niinpä lähdin kaivelemaan kangasvarastojani ja löysin sieltä pienen palan keltaista Artekin Siena-kangasta. Sitä oli juuri sopivasti tähän projektiin. Pienellä vaivalla kaapista tuli ihan uuden näköinen. 

värikäs keittiö

Pingotin kankaan ensin kunnolla yläreunaan nastoilla ja sen jälkeen kiinnitin alareunan. Täytynee vielä lisätä muutama nasta reunoihin, kun saranoiden kohdat tahtovat jäädä ruttuun. 


Leppoisaa pääsiäissunnuntaita <3

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Teillä on niin kaunista! Ihana tuos seinien sävy! Hylly sopii kuin nakutettu oveb päälle. Iloista toista pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuo keltainen sävy oli kyllä ihan täydellinen valinta <3

      Poista
  2. Ihania uudistuksia! Mä en ole päässyt yhdenkään kaapin kimppuun kuukaudessa, eli ymmärrän tosi hyvin, että löytyy aina muuta puuhasteltavaa, kuin järjestely..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 En minäkään ole päässyt, en vieläkään, ehkä sitten joskus :D

      Poista
  3. Ihanan aurinkoista. Keittiösi väri piristää! Mikä on tuo taustalla näkyvä tapetti (perhosia)? Se on kaunis. Voisin harkita vierashuoneeni seinään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla <3 Tapetti on Tapettitehtaan Perhonen ja se laitettiin meille juuri hetki sitten, se on aivan ihana tapetti <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top