Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Oksasta joulupöydän koristus!

oksa koristeeksi sisälle

Enää kaksi yötä jouluun ja onhan tänään myös vuoden lyhin päivä. Sen päivän lyhyyden kyllä todella huomaa, meillä Satakunnassa ainakin on ollut tänään ihan käsittämättömän pimeää ja synkkää. Oikein sellainen jouluinen ilma, nurmikko vihertää kauniisti ja sadepisarat tekevät ikkunoihin kauniita kiiltäviä joulutähtien loisteessa hehkuvia helmiä.
Kuvaaminen tässä pimeydessä on myös melkoisen haastavaa, mutta ei anneta sen haitata menoa. 
Sain kuin sainkin otettua jokseenkin julkaisukelpoiset kuvat, viimeisimmästä askarteluprojektistani. 

Meiltä nimittäin lähti ruokailutilasta kattovalaisin hetkeksi varastoon ja tilalle tuli omalta pihalta napattu lehtikuusen oksa. Oksa on itsessään jo minusta todella näyttävä ja kaunis, mutta askartelin siihen koristeeksi villalangasta pieniä valkoisia tupsuja ja vanhoista tapetinpaloista taittelin koristeellisia ympyröitä. Lisäksi pujottelin siihen patterivalosarjan, valot näyttävät oksien seassa ihan pieniltä tuikkivilta tähdiltä.

oksa kattoon

Minusta tästä tuli tosi kaunis koristus, tämän alle on ihana kattaa pöytä kauniiksi ja nauttia pöydän äärellä ihanista jouluherkuista. 
Onneksi kotimme on nyt lähes vuorattu erilaisilla tunnelmavaloilla, ei yhtään haittaa ulkona vihmova sade ja synkkyys.

oksa koristeeksi

oksa koristeeeksi

oksa koristeeksi

pöytäkoristeet jouluksi

jouluisia koristuksia

jouluisia koristuksia

Tämä oksa minusta ihan kruunasi meidän ruokailutilan jouluilmeen, hassua miten näinkin pieni asia tuo niin ihanan tunnelman. 

Ihanaa ja toivon mukaan rentoa joulunodotusta teille kaikille <3 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Kaunis koriste. Meillä on ruokapöydän päällä kaksi lamppua, joten koristeen asentaminen on lähes mahdotonta, ellei lamppuja ota pois. Ja, enpä usko että mieheni tästä innostuisi. :)
    Mukavaa Joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minä halusin tälläisen jo viime vuonna, mutta silloin ei puolisoni suostunut poistamaan lamppua, onneksi nyt suostui :D Minusta tuo oksa on niin kaunis.
      Ihanaa joulua myös sulle <3

      Poista
  2. Ihana tunnelma kodissanne. Ihailen niin kovasti tuota vintage-tyyliä ja aistikasta sisustusta.
    Hyvää ja onnellista joulua Teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minusta tälläiset vanhat tavarat ja asiat ihan kuuluvat vanhaan taloon <3
      Oikein ihanaa joulua myös sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top