Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Hei hei sohva!

Nyt kävi niin, että monien sattumien kautta meille muuttaa uusi sohva. Vanhassa sohvassamme ei todellakaan ollut mitään vikaa, mutta se sai parhaan mahdollisen uuden kodin. Sohvamme nimittäin muutti äitini luokse, hänen vanha sohvansa oli jo todella aikansa elänyt ja hän oli kipeästi uutta sohvaa vailla.

Se miksi me sitten päädyimme vaihtamaan sohvaa, johtuu pitkälti siitä, että erehdyin kertomaan haaveeni ääneen. Äidin kanssa eräänä päivänä jutusteltuani sanoin, että vielä jonain päivänä meille muuttaa samettinen sohvakaunotar. Siihen hän sitten heti tokaisi, että hyvä teidän vanha sohva voisi sitten muuttaa meille, heidän rikkinäisen sohvan tilalle.

Minulla oli jo ennen tätä keskustelua yksi upea sohva kiikarissa, sen sohvan ajattelen olevan monestakin syystä meidän loppuelämän sohva.
Niinpä tänä aurinkoisena sunnuntaina, meidän vanha sohva pääsi jatkamaan eloansa minun lapsuuden kodissani, siellä pääsen istuskelemaan ihanan vanhan sohvamme syleilyyn.




Se millainen sohva meille sitten muutti selviää hieman myöhemmin, mutta voin kertoa että vaikka juuri saimme sohvan kannettua sisään, olen siihen jo aivan hullaantunut.
Uskoisin, että myös te siellä ruudun toisella puolella tulette ihastumaan.

Huomenna ajattelin hieman näyttää teille löytöjäni Parolan aseman rompetorilta, napsin sieltä tosi paljon myös tunnelmakuvia. Kerrassaan ihana, oikea hyvänmielen tapahtuma.
Sain myös todella paljon tavaraa kiertoon, kiitoksia kaikille ihanille asiakkaille. 

Ihanaa sunnuntain jatkoa <3 

-Pauliina

Kommentit

  1. Jään odottelemaan, millainen sohva teidän kauniiseen olohuoneesenne onkaan muuttanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aikasta ihana, olen aivan hullantunut <3 Ensi viikolla pääsen näyttämään sen teille.

      Poista

Lähetä kommentti

back to top