Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Ruokailutila valmistautuu talveen


annon jalpaikka villamatto

Pienillä muutoksilla on joskus iso vaikutus.
Käänsimme ruokailutilan matot toisinpäin ja huoneeseen tuli kertaheitolla talvisempi tunnelma.
Tälläiset kääntömatot ovat kyllä hurjan käteviä. Kesällä vaaleapuoli antoi huoneeseen ihanaa raikkautta ja näin talviaikaan tummapuoli tuo huoneeseen kaivattua kontrastia ja syvyyttä.

Tykkään kovasti muutenkin Susanna Vennon suunnittelemista Jalpaikka villmatoista. Vaikka matot ovat aika uudet niin ne näyttävät hyvällä tavalla vanhoilta ja sopivat minusta siksi hyvin meidän 50-60-lukuisten huonekalujen kanssa yhteen. 




 Meillä on pyörinyt nurkissa muutama tyhjä taulunkehys. Asettelin kauniita taulunkehyksiä sinne sun tänne, mutta hyvää paikkaa ei vain tuntunut löytyvän. Sitten keksin asettaa ne ruokailutilan kaapin päälle kasvien taustaksi ja siihen ne minusta ovatkin oikein passelit.

Tälläiset vanhat kehykset ovat minusta jo itsessään niin kauniita ja sisustuksellisia. Jouluksi ajattelin, että kehysten eteen voisi kasata jonkin kauniin jouluisen asetelman ja kehyksiin voisi viritellä vielä vaikkapa valosarjan.



Tämä marraskuu on ollut tähän asti ihan käsittämättömän harmaa ja se on kyllä luonut todellisia haasteita kuvaamiselle. Onneksi on keksitty jalusta, mutten hommasta ei kyllä tulisi yhtään mitään.
Toivotaan, että aurinkokin välillä tulisi näyttäytymään meille ja kyllä sitä jo muutenkin toivoisi vähän talvisempaa säätä. Eli laitan tilaukseen pienen pakkasen ja pienen valoa tuovan lumipeitteen.

Pahoittelen jos täällä blogissa on loppuvuodesta vähän hiljaisempaa, mulla on nyt meneillään kaikkia ihania, mutta aikaa vieviä projekteja. Kerron niistä teille vähän myöhemmin lisää, mutta tällä hetkellä toivoisin, että saisin vuorokauteen muutaman lisä tunnin.

Ihanaa isänpäivän iltaa <3

-Pauliina





Kommentit

  1. Ihanat nuo vanhat kehykset. Valot niissä voisivat näyttää tosiaan kauniilta! Mukavaa iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tosiaan alkaa virittelemään valoja niihin, varmasti näyttäisi kauniilta ja toisi kivan jouluisen tunnelman <3

      Poista
  2. Tuo valosarja (pienet varjostimet) on todella kaunis! Onko se itse tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näpertelin sen muutama vuosi sitten ja olen kyllä tykännyt <3

      Poista
  3. Sopivasti väriä ja sopivasti kuviointia noissa matoissa. Plussaa vielä, että ovat kevyet liikutella.Jalpaikka nimestä tulee mulle mieleen karjalaismummoni joka käytti käsipyyhkeestä nimeä käspaikka. Lieneekö mattojen nimi samaa perua😊




    nimeä käspaikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemättä Susanna Vennon hauskaa huumoria.

      - Käspaikat, pitkät kapeat koristellut (yleensä) pellavasta kudotut liinat ovat ortodoksisen Karjalan perinnettä. Paitsi pyyheliinoina, niitä käytetään myös ikonien suojana.
      Aiheesta on julkaistu useitakin kirjoja; ketä kiinnostaa, hakusanalla "käspaikka" voi etsiä kirjastoista ja/tai antikvariaateista!

      Poista
    2. Jalpaikka matto onkin saanut innoituksensa Karjalaisesta käsityöperinteestä, siksi tuo nimi onkin varsin oiva tälle upealle matolle <3

      Poista
  4. Mattokäännös onkin hauska...itse vain vaihtelen paikkaa :) Silmääni osui myös tuo upea varjostinvalonauha... hieno oivallus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikan vaihtaminenkin on varsin mahtava tapa saada vaihtelua, parasta sisustamista onkin se, kun ei tarvitse hankkia mitään uutta <3 Valosarja on kyllä niin ihana, vaikka tein sen jo vuosia sitten niin silti se vieläkin ilahduttaa minua <3

      Poista
  5. Todistit sen, että matonkääntötemppu toimii. Tosiaan tekstiileillä saa ihmeitä aikaan. Aina ei tarvitse mennä huonekaluja vaihtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstiileillä tosiaan saa aikaan suuren muutoksen. Todellakaan ei aina tarvitse tehdä suuria hankintoja jos muutosta haluaa.

      Poista

Lähetä kommentti

back to top