Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kerrankin reipas sunnuntai!

Aurinkoista uutta viikkoa kaikille. Meillä oli pitkästä aikaa oikein touhukas sunnuntai, sain vihdoin vietyä viherkasvini suihkuun raikastumaan ja voi kauhistus, miten pölyisiä ne taas olivatkaan.
Lisäksi saimme siivottua, melkein koko piha tuli haravoitua ja leikittiin taas vaihteeksi vähän huonekalurulettiakin, tekikö se ylimääräinen tunti oikeasti sen, että päivä tuntui pitkästä aikaa kestävän ikuisuuden ja TO DO-lista pieneni oikein urakalla.

Minua ihan nauratti kuinka meidän Kaapo kissa oli taas kaikessa niin aktiivisesti mukana. 
Tuo suloinen karvainen ystävämme ei oikeasti jätä mitään puuhia huomiotta, kaikki on niin älyttömän kiinnostavaa. Kivahan se tietenkin on, että ei tarvitse yksin puuhastella, mutta kyllä välillä meinaa hermot mennä kun aina on muutama tassupari mukana menossa.


Toisaalta taas ei olisi tullut mieleenikään kuvata kasvejani kylppärissä, ennen kuin pieni suloinen avustajani tuli kuviin. Kyllä kissa vaan tekee kuvista aina mielenkiintoisempia, eikö totta?



Eilen tuli muutenkin kuvattua kotia vähän laajemmin, kun aurinko teki kodista niin upean valoisan.
Tuntui, että koko koti kylpi valossa kuin kesällä konsanaan, ihana päivä.
Tähän aikaan vuodesta ei kuvaaminen oikeastaan onnistu kuin vapaapäivinä, illat alkavat olla jo niin mahdottoman pimeitä.
Mitenhän tästä pimeästä ja kylmästä jaksosta taas selviääkään. Täytyy toivoa, että saataisiin pieni lumipeite se toisi niin paljon lisää valoa. 

Tänä aamuna, kun piha oli kauniisti kuurassa soin ensimmäisen ajatukseni myös tulevalle joululle ja mietin mitä kivaa sitä tänä vuonna askartelisin.
Joulukortit olen monena vuonna tehnyt itse, näet aikaisempina vuosina askartelemani kortit täältä ja täältä! 





Useimmiten näitä ihan muuten vaan napsittuja kotikuvia tulee jaettua vaan Instagramin puolella, mutta halusin laittaa näitä vaihteeksi tänne blogiinkin. Jos et vielä seuraa minua Instagramissa niin löydät minun tilini sieltä nimimerkillä @vintageinteriorxx. Facebook-tilini löydät täältä(klik!), Facebookkiin ja Instaan laitan aina tiedon, kun blogissa on uusi postaus.


Laitoin olohuoneen tauluseinälle roikkumaan muutama vuosi sitten vahoista lampunvarjostimista askartelemani valosarjan. Tämä valosarja on niin ihana tunnelmantuoja.

Ihanaa viikon jatkoa, toivotaan että nämä aurinkoiset säät hellivät meitä jatkossakin!

<3 Pauliina




Kommentit

  1. Söpö avustaja tosiaan sulla. <3 Ja, kiitos muistutuksesta, viherkasvit kaipaavat meilläkin suihkua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapo on kyllä kerrassaan ihana apuri <3
      Viherkasvit rakastavat suihkussa käymistä, varsinkin talvella jolloin sisäilma on kuivempaa kuin kesällä.

      Poista
  2. Kisunne on suloinen. Tuli ihan ikävä meidän kissaneitojamme, joista toinen jaksoi paahtaa 18 -vuotiaaksi ja siskonsa miltei 21 -vuotiaaksi. Vieläkin joskus jostakin nurkasta pöllähtää vastaan karvatupsu muistona heistä. Teidän kylpyhuoneenne on hurmaava! Kotinne tyyli samoin hieno kokonaisuus. Nautin aina suuresti, kun näen kuvia rakkaudella, sydämellä vaalituista omaperäisistä kodeista. Sydämellisin terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinun kissaneitosi elivätkin pitkän ja varmasti hyvän elämän <3

      Kiitos hurjasti ihanasta kommentistasi, ihanaa syksyn jatkoa sinulle <3

      Poista
  3. Kaapo on niin super suloinen <3 Mun viherkasvit on ollu suihkussa ehkä 3 vuotta sitten...pitäisi asialle varmaan tehdä jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on kyllä niin ihana <3 Suosittelen kyllä suihkuttamista, viherkasvit todella tykkäävät siitä.

      Poista

Lähetä kommentti

back to top