Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Meillä on parveke!

Neljän vuoden odotus on päättynyt ja voin ilolla kertoa, että meillä on parveke kuistin päällä. Enää ei tarvitse yksinäisen parvekkeenoven roikkua ilmassa, eikä tarvitse pelätä, että joku menee peltikatolle kiipeilemään. Nyt siitä leijuvasta ovesta voi astella juomaan aamukahvia ja nauttia upeista kesäaamuista. Voi tätä onnea. Kerroin teille jo aiemmin, että ollaan oltu todella ahkerina ulkohommissa ja tämä parveke oli yksi meidän isoista projekteista. Valitettavasti tälläiset suuret projektit ovat vieneet ajan myös rakkaalta harrastukseltani, bloggaamiselta.
Onneksi nyt alkaa pihahommat olemaan tältä kesältä valmiina ja voi taas keskittyä kaikkii muihinkin ihaniin asioihin. 

Meidän talossa oli parveke, kun tänne taloon muutettiin, mutta jouduimme purkamaan kuistin kokonaan maan tasalle asti, joten silloin luonnollisesti jouduimme luopumaan hetkellisesti myös parvekkeesta.
Syitä siihen miksi siihen meni neljä vuotta, että saimme rakennettua parvekkeen uudelleen on monia, mutta suurin syy oli meidän julkisivuremontti. Halusimme saada talon kokonaan rapsuteltua maaleista ja saada uusi maali pintaan, se tuntui tärkeämmältä kuin parvekkeen rakentaminen.
Talomme kuitenkin näytti olevan vähän niin kuin suu mutrulla ilman parveketta, tuntui että ryhti ja iloisuus puuttui. Nyt, kun kuistin päällä on taas parveke, tuntuu että koko talosta tuli ryhdikkäämpi ja ilmeikkäämpi.


En ollut huomannut nyt napsaista yhtään kuvaa ennen parvekkeen rakentamista, joten nyt saatte kauhistella tälläistä lumikuvaa keskellä kesää. Mutta eikö vain parvekkeella olekin valtava vaikutus koko talon ulkonäköön? 

Parvekkeen kaiteiksi käytimme samat metalliset neliöt kuin siinä oli aiemminkin, mutta muuten kaiteet ovat rakennettu puusta. Minusta on kiva, että parveke näyttää aika samalta, kuin se näytti aiemminkin. 
Ensi kesänä parveke vielä saa pintamaalin pintaansa, mutta muuten parveke todellekin on nyt viimein valmis.




Parveke on sisustettu paria uutta koria lukuunottamatta täysin kierrätyslöydöillä. Tuolit löysimme Porin patakirppikseltä neljän euron kappalehintaan. Ihan mieletön löytö, varsinkin kun tuolien runko on metallia ja istuinosa muovia, ovat tuolit myös säänkestäviä. Pöytä rakennettiin vanhasta metallijakkarasta ja vanhan puupöydän kannesta. Jakkara eli nykyinen pöydänjalka maalattiin mustalla akryylisprayllä ja pöydän kansi maalattiin haalean mintunvihreäksi, koska meille oli jäänyt sopivasti minttuista maalia yli muista projekteista. 



Parvekkeen toisen päähän tein kukkaistutuksen vanhaan talomme autotallista löytyneeseen suureen puulaatikkoon. Laatikkon rakennettiin ensin valepohja, jotta multatila eri olisi liian suuri ja syvä.
Vanhoihin sinkkiämpäreihin istutin laventelipuskat, jotka tuoksuvat niin ihanalta.




Parvekkeen toiseen päätyyn teimme "day bedin" vanhasta hetekasta. Heteka oli aiemmin kulahtaneen ruskea, mutta maalasimme sen mustalla akryylisprayllä. Minusta musta väri saa hetekan näyttämään paljon tyylikkäämmältä. Hetekan päälle laitoimme ohuen patjan ja räsymaton, tässä on niin ihana makoilla ja nauttia aurinkoisista säistä.

vanha heteka


Vanhaan suureen lasipulloon laitoin kuivuneen omenapuunoksan ja siihen saatiin hienosti aseteltua valosarja, joka on antaa parvekkeella iltaisin aivan ihanan tunnelman.

parvekkeen sisustaminen

parvekeen kierrätysisustus

parvekkeen sisustaminen

parveke vanhaan taloon

Taas on yksi iso ja pitkään hautunut projekti saatu päätökseen ja voitte varmaan arvata miten onnellinen nyt olen. Ollaan nyt vajaan viikon ajan saatu nauttia aamupala parvekkeella. Tämä talomme itäpuolella sijaitseva parveke on ihan täydellinen paikka aamupalle, varsinkin aurinkoisina aamuina joita nyt on todellakin riittänyt ja toivottavasti riittää jatkossakin.

Ihanaa viikon jatkoa <3

-Pauliina


Kommentit

  1. Totta on parveke on kuin piste iin päällä.
    Teidän parveke onkin iso. Sieltä on kiva puristella vaikka yläkerran matot, ei tartte kantaa alakertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä talo todella tarvitsi tuon parvekkeen ja totta tosiaan sinne on niin kätevä heittää peitot ja matot tuulettumaan. Kauhea homma ollut aina raijata niitä alakertaan.

      Poista
  2. Oi kun näyttää ihanalta. Pitääkin käydä siellä Patakirppiksellä seuraavan kerran kun tulen poriin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina <3 Patakirppis on kyllä aika hyvä kirppis, suosittelen visiittiä sinne.

      Poista
  3. Hei! Onnea uudesta parvekkeesta! Kyselisin kuitenkin hieman aiheen vierestä. Teillä on niin mahtavan näköinen sohva! Saako udella mistä olette sen hankkineet ja mitä mallia/ kangasta se on?
    Tässä on juuri uuden sohvan hankinta käsillä eikä mieleistä meinaa löytyä.
    Kiitos jo etukäteen😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos <3 Mwidän sohva on virolaisen Ermatikon valmistama Eden-sohva, ollaan oltu siihen tosi tyytyväisiä.

      Poista
  4. Kaunis parveke, mutta nyt täytyy sanoa, että ihan mielettömän ihana blogi! Kahlasin vanhoja juttuja läpi vaikka kuinka. Ja nyt kymmenet ideat lentelee päässä,kääk... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja niin ihana kuulla, että tykkäät blogistani <3 Tälläistä palautetta on aina ihana saada <3

      Poista
  5. Hitsi miten upea parveke! Kyllä itsekin nauttisin tuolla kesän aamupalat :) Ja sä oot niin ihanan kekseliäs, täytyykin pitää silmät auki, jos jostain löytyisi tuollainen vanha hetekka, voisi meilläkin päätyä daybed käyttöön vaikka mökille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Tuo hetken oli aiemmin meillä takapihalla samassa käytössä, mutta jotenkin täällä parvekkeella toimii paremmin.

      Poista
  6. Miten sitä sanoisi? Ehkä tuo parveke luo jonkinlaista kartanomaisuutta taloon. Eikä ole mikään pieni pinta-alaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä parveke on tosiaan aika suuri, melkein yhtä suuri kuin kuisti sen alapuolella.

      Poista
  7. Upea parveke! Onnea hienosta lopputuloksesta.

    VastaaPoista
  8. Ihania ideoita pursuava parveke.
    -N-

    VastaaPoista
  9. Talon maalin värikoodi, millä maalilla ja värikoodilla teidän talo on maalattu?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top