Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

DIY- kukkapöytä

Eilen jo kerroinkin teille, että juuri valmistuneelle "peiliseinälle" on tulossa vielä pieni lisäys.
Minun mielestäni meidän ruokailutilan uusi peiliseinä kaipasi vähän lisää vihreyttä ja sitä vihreyttähän saa helposti lisää viherkasveilla. Halusin asetella oviaukon viereen kultaköynnöksen kiipeilemään pitkin ovenkarmia. Kultaköynnös on kasvina sellainen, joka pärjää myös hieman pimeämmissä olosuhteissa. Niinpä lähdin kaivelemaan varastojani jos jostakin löytyisi sopiva kukkapöytä tähän tarkoitukseen. Sopivaa ei kuitenkaan valmiina varastojen kätköistä löytynyt, mutta erittäinkin käyttökelpoisia osasia löytyi kyllä.
Peiliseinä (klik!) sai kuin saikin kaipaamaani täydennystä, kun saimme rakennettua varastoon säilötyistä osasista pienen kukkapöydän. Välillä sitä miettii miksi sitä hamstraa nurkkiinsa kaikenlaista tavaraa, mutta varsinkin näin omakotitalossa asuessa on tullut huomanneeksi, että todella usein varastosta tulee kaiveltua jos jonkinlaista nippeliä ja nuppelia. Eli todellakin jos tilaa on, niin niitä jos "jonkinnäköisiä" varaosia kannattaa säilöä. Taas kerran se tuli todistetuksi. 
Osa teistä varmasti muistaakiin, kuinka korjasimme työpöytäni (klik!) metallisen pöydänjalan vanhasta jakkarasta irrotetulla metalliputken palasella. Siitä jakkarastahan jäi yli vielä täysin käyttökelpoinen puinen kansi ja meiltä löytyi varastosta vielä vanhoja ruostuneita String-jalkoja. Näistä palasista lähdimme rakentamaan meille kukkapöytää.  

Maalasimme jakkarasta irrotetun pyöreän puisen tason mattamustaksi ja jalat maalasimme hionnan ja puhdistamisen jälkeen satiininvalkoisella spray-maalilla, rautakaupasta haimme vielä uudet kumiset tossut string-jalkojen päihin. Vielä tarvittiin muutama ruuvi ja porakone ja sittenhän meillä jo olikin upea kotimme tyyliin sopiva kukkapöytä.








Nyt pidetään peukkuja, että tämä paikka ei ole kultaköynnökselle liian pimeä, koska minusta kasvi näyttää tuossa upealta. Vielä, kun se hieman kurkottelisi itseään ylöspäin niin se olisi ihan täydellinen.
Jos köynnös rupeaa nuupahtamaan tässä paikassa niin täytynee hommata sille kasvivalo. 
Mitäs tykkäätte, eikö vain tullutkin aika näpsäkkä kukkapöytä? 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Ihan loistava idea! Ja lopputulos on upea ❤

    VastaaPoista
  2. Hieno tuli! Iso muutos muutenkin koko huoneessa. Näyttää ihan eri tilalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin näyttää, itsekin välillä ihan yllätyn kun kävleen tähän huoneeseen, pelästyn olenko jonkun muun kodissa :D

      Poista
  3. Sievä kukkapöytä. :) Kultaköynnös on kyllä tosi helppohoitoinen ja viihtyy melkein missä vaan. Omani kerran jätin useaksi viikoksi kastelematta, kun olin poissa, ja palatessani olivat lehdet ihan keltaiset, mutta uppokasteluun vaan, kellastuneet lehdet pois ja kas kun piristyi. Elää ja voi hyvin edelleen. Uskon, että kultaköynnös viihtyy tuossa teidän jakkarallakin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Uskon myös, että kultaköynnös pärjää tuossa, olen tuota meidän yksilöä onnistunut kiduttamaan jo kaikin keinoin ja se on silti vieläkin elossa :D

      Poista
  4. Hei, on teillä viihtyisän näköinen, kodikas koti. Tykkään :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit nuo String-jalat. Oma kokemukseni on, että Kultaköynnös pärjää hyvin vähän varjoisemmassakin paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin <3 Uskon myös, että kultaköynnös pärjää tuossa hyvin, tulee tuohon kuitenkin hajavaloa kahdesta suunnasta.

      Poista

Lähetä kommentti

back to top