Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Sekoaminen vihreään

Taas kerran se tuli todettua, minua ei todellakaan saisi päästä puutarhamyymälään, minulle tapahtuu aina niissä jotain kummallista jota voisi kutsua jonkin sortin sekoamiseksi. Muissa kaupoissa voin aivan hyvin kierrellä ja vain ihastella, kun taas puutarhamyymälöissä viherkasvit tuntuvat kaikki huutavan minulle "ota minut mukaan". Niin kävi taas. Tarkoitukseni oli tehdä vain yksi täsmäostos, halusin hankkia kotiin ihanan ja niin kovin trendikkään Kilpipiilean. Mutta johan sinne kärryyn hyppäsi kaikkea ylimääräistäkin. Kuten kaktuksia, rönsylilja ja hassu Vihvilä, joka vetosi minuun suorastaan sekopäisellä ulkomuodollaan. 
Kilpipiileaa hankin ihan kaksin kappalein niin on mahdollista, että saan pidettyä edes toisen niistä hengissä. 






Kaktuksista tein asetelman vanhaan Karhulan narupurkkiin. Kaappien kätköistä löytyi
simpukoita ja kiviä koristeeksi peittämään multakerrosta. 


Kirpputorilta lähti mukaan suuri Itävaltalainen lattiamaljakko. Maljakko on minusta jotenkin rumankaunis, myrkynvihreä väri on niin 70-lukulainen, mutta kuitenkin niin tätä hetkeä. Mietin jos laittaisin maljakkoon pienen pikkujoulukuusen, se voisi näyttää aika somalta tässä.

                        Nyt lähden löylynlämpöön pötköttelmään, ihanaa iltaa kaikille <3

                                                             -P

P.S. Jos blogini näyttää aika ajoin oudolta niin älkää häiriintykö, yritän muokata blogin ulkoasua paremmaksi. 

Kommentit

  1. Upea tuo maljakko! Mäkin ostin jokunen viikko sitten kaksi kilpipiileaa. Niitä on ollut niin vaikea löytää, että otin varmuuden vuoksi toisenkin. No toisesta tuo taapero repi jo lähes kaikki lehdet. Hyvä siis, että on tuo toinen varakasvi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei teillä on siellä oikein kunnon meininkiä :D Onneksi sulla oli varakasvi <3

      Poista
  2. Kaunis toi kaktusasetelma, sopii hyvin tuohon purkkiin.
    Pikku kuusta minäkin olen haaveillut, sulla sopis tuohon maljakkoon se hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin asetelmasta tuli oikein kiva. Pikkukuusi täytyy kyllä hommata tuohon maljakkoon, se oikein vaati sen :)

      Poista
  3. Ihania ostoksia, ymmärrän ihan täysin tuon kukkakaupoilla sekoamisen :-D Minulla kilpipiilea alkoi aika nopsasti tehdä poikasia juurelleen, voi olla että sinullakin on niitä pian kokonainen farmi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa jos mekin saadaan pian vauvoja. En pistäisi ollenkaan pahakseni jos tuo kaunis kasvi lisääntyisi :D

      Poista
  4. Viherkasvit ovat ihania. (: Mulla ois enemmänkin, jos vaan ois tilaa ja tarpeeksi valoisia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todella ovat! Minä olen ihan hullaantunut viherkasveista, toivottavasti jaksan hoitaa kaikkia mitä on tullut hankittua :D

      Poista
  5. Vautsi,ihan mahtava tuo kaktusasetelma:)

    VastaaPoista
  6. Kiteytit hyvin minunkin ajatukseni kukka- tai puutarhamyymälässä käymisestä. Jos ihan pari pientä vaan... :D Määrällisesti meillä alkaa olla noita kasveja aika paljon, joten vähän välttelen kukkakauppoja (muodon vuoksi), koska aina vaan tarttuu jotain mukaan. Mutta toisaalta, voiko kasveja kuitenkaan olla liikaa ja jos ne saa sulavasti ripoteltua tai ryhmiteltyä huusholliin, miksei? Eivätkös ne paranna ilmanlaatuakin ;)
    Vau, ehdottoman hieno maljakko!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kasveja ehkä voi olla liikaa jos ne vaan saa pidettyä hengissä, onhan kasvit tosiaan hirmuisen kauniita ja hyödyllisiäkin <3 Kiitos vertaistuesta :D

      Poista
  7. Ihan kuule tunnistan tuon "puutarhamyymäläsyndrooman"itsestänikin ja vertaistukea näyttää tulevan aika monesta kommentista;)

    VastaaPoista
  8. Puutarhamyymälästä ei voi päästä tyhjin käsin pois. Hauskoja kasveja sinulla mukaan tarttuikin.
    Voin jo sieluni silmin nähdä joulukuusen tuossa maljakossa, ihana näky:)

    VastaaPoista
  9. Ymmärrän niin hyvin puutarhamyymälä-sekoamisen! Vihreä iso maljakko on tosi makea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyymälät ovat kyllä pahoja paikkoja tälläiselle "kasvihullulle" :) Maljakko oli herkullinen löytö.

      Poista
  10. Itävaltalainen lattiamaljakko, kylläpä on niin tutn näköinen. Meilläkin on ollut tuollainen ja nähtyäni sen nyt teidän huushollissanne, jäin miettimään missäköhän meidän samanmoinen maljakkomme on? Mitähän sille on mahtanut tapahtua? Ei sitten niin minkäänlaista muistikuvaa. Ehkäpä se on juurikin tuo joka nyt koristaa kotianne. Joka tapauksessa sopii teille upeasti, pidän tuosta maljakosta edelleen tosi paljon. Maljakosta jonka olin jo täysin uohtanut.
    Hieno löytä siis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jospa tämä onkin teidän vanha maljakko :D Tykkään tuosta maljakosta kyllä tosi paljon, siinä on niin kaunis vihreä värikin <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top