Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Piristävät kukkaset


Vaikka en mitenkään haluaisi ajatella, että kesä alkaa lähenemään loppuaan niin se kyllä taitaa olla totta. Kesän viimeiset kukkijat taistelevat puutarhassa elämästään, niin kovia rankkasateita on tullut, että meinaa kaikki kukat hakkautua maata vasten. Meilläpäin ainakin on tullut vettä viimeisen viikon aikana niin paljon, että ihmettelen ettei jo hukuta tänne. En aio silti lannistua nimitäin minulla alkoi parin viikon kesäloma ja aion nauttia lomastani täysin siemauksin satoi tai paistoi.

Onneksemme sateessa on ollut välillä taukojakin ja ollaan saatu meidän julkisivuremonttia tehtyä eteenpäin ja kohta on tämän kesän urakka saatu päätökseen. Olemme tänä kesänä ahertaneet pohjoispuolen seinän parissa ja meille jää vielä yksi seinä ensi kesälle. Olemme tehneet remonttia tahdilla seinä per kesä. Meidän julkisivuremonttiin kuluu siis kaiken kaikkiaan neljä vuotta, huh heijaa. Kerron tästä remontista lisää, kun saamme pohjoispuolen valmiiksi, täytyy siis toivoa sateettomia päiviä, että päästäisin tekemäään maalaukset loppuun. 

Tätä sateista sunnuntaita päätin piristää puutarhasta poimituilla  kauniilla kukkasilla ja kyllä vaan kukat onnistuivat taas saamaan minulle paremman mielen. Toivotaan, että saadaan vielä nauttia aurinkoisista kesä- ja syyspäivistä. 








                Toivon teille kaikille lukijoilleni rentouttavaa sunnuntai-iltaa <3

                                                                  -P

Kommentit

  1. Mukavaa iltaa ja moikka pitkästä aikaa täällä blogin puolella. Sain monen kuukauden tauon jälkeen kirjoitettua ja toivottavasti tulee palattua tänne blogiin aktiivisemminkin. Itse tänään juurikin pihalta pätkin monet kukat. Muutama vielä onnettomana keplottelee, mutta olkoon vaikka viikonkin vielä. Kauniita on kukkasi ja maljakot myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja moi ja mukavaa kun kirjoittelit tälläkin puolella <3 kaukaa antavat kyllä niin paljon iloa elämään!

      Poista
  2. Kauniit kukat ja maljakot! :) Samanlainen sää täälläkin. Aina sataa. Kieltämättä ilmassa on jo paljon syksyn tuntua, kun on niin märkää ja kylmää.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kukkarivistöt ja maljakot hyllyllä!

    VastaaPoista
  4. Oikea asenne, hyvää kesälomaa! Kylläpä on kaunis maljakko/kukkaseinämä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja pakko yrittää pitää oikeaa asennetta yllä niin ei vallan hairahdu masentumaan säästä, se kun asia mille emme mitään mahda :)

      Poista
  5. Ihania kuvia ♡ Nämä sateet ovat kyl ihan syvältä! Mun asterit vasta aukes ja osa daalioista on vielä nupuilla. Saas nähdä ehtiikö ne ollenkaan kukkiin. Toivottavasti sateet jo lakkais ja saatais yhtä ihana ja lämmin syksy kuin millainen viime syksy oli ♡

    Ihanaa lomaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kyllä loma todellakin tulee tarpeeseen ❤️

      Poista
  6. Liityn ihastelijoiden kuoroon: kukat on toki kauniita, mutta niin ovat nuo maljakotkin! Lisäksi miltei kadehdin tuota ihanaa Arabia-ruukku ja -vaasi seinähyllyä.

    Aiemmin en taida ollakaan kommentoinut, joten sanonpa samalla, että sinulla on kyllä yhdistelysilmää :)

    Mukavaa lomaa!

    Se anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kiva kuulla, että valintani miellyttävät muitakin <3 Lomasta olen nauttinut kyllä täysin siemauksin tähän asti ja aion nauttia jatkossakin ;)

      Poista
  7. Hienosti olet pannut ns. kukka-asetelmia eri maljakoihin, hienot.

    VastaaPoista
  8. Kauniit asetelmat. Meidän pihalla ei enää kukkia kasva, joten joudun siirtymään kukkakaupan antimiin. Ekana ostoslistalla on auringonkukat 😊

    VastaaPoista
  9. Kauniit asetelmat. Meidän pihalla ei enää kukkia kasva, joten joudun siirtymään kukkakaupan antimiin. Ekana ostoslistalla on auringonkukat 😊

    VastaaPoista
  10. Wau! Meillä hengissä enään auringonkukat.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana kukkaseinä teillä!

    VastaaPoista
  12. Ihailin kukkakuvia uudelleen ja jälleen kerran - ja Arabia-hyllyseinää kadehtien... Katseeni osui noihin alarivin kukkii n. Tiedätkö, mikä kukka on kyseessä? Samaa kasvia taitaa olla myös toisiksi ylimmällä hyllyllä.

    Se anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muorinkukka ja näyttää viihtyvän hyvin meillä :)

      Poista
  13. Miten upeita maljakoita! Ja tietysti mieltä piristäviä kukkia ☺

    VastaaPoista
  14. Mitä olisi kesä ilman kukkia, ne on iso ilo mullekin! Ja superkauniit maljakot.
    Mukavaa loman jatkoa! Toivotaan vielä pitkää ja lämmintä syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat kyllä mahtavia ja kaikissa mahdollisissa väreissä <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top