Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Ruokailutila


Ruokailutilamme on täällä blogissanikin jo vilahdellut, mutta koska tämä on minun lempparihuoneeni talossamme, päätin kuvata tätä huonetta vähän laajemminkin teille. Instagram-seuraajani ovat varmasti nähneet jo huoneen joka nurkan, huonetta tule kuvailtua usein ehkäpä siksikin, että huoneessa on rakkaat astiakokoelmani. Helposti sitä tulee kuvailtua vaan niitä itselle rakkaimpia nurkkia.

Huoneen keskipisteenä on puolisoni tekemä suuri lankkupöytä, lankut pöytään löytyivät ulkovarastostamme. Lankkuja oli aikaisemmin käytetty pukkijalkojen kanssa kuusiaidan leikkauksessa. Lankuissa oli kulumaa ja jälkeä eli juuri täydellisen kuluneet tähän tarkoitukseen. Jalkoina toimii Singerin ompelukoneista otetut valurautajalat. Pöytä painaa melkoisesti ja tämä on varmaan ainoa huonekalu, joka on pysynyt paikoillaan, kun huoneen muut huonekalut ympärillä ovat vaihtaneet paikkaa. Suuri pöytä oli pitkäaikainen haaveeni. Tykkäämme laittaa ruokaa ja mikä sen ihanampaa jos saamme ystäviä illastamaan kanssamme. 




Tätä seinää kutsun "aarreseinäksi". Seinälle on päätynyt Arabian kahvikuppi-kokoelmani ja myöskin 
Finelin kulhot ja pannut.  Lokerikot kahvikupeille olen löytänyt kirpputorilta ja huutokaupasta. Niihin saa kupit kauniisti esille, toimivat samalla tauluina. Tähän ratkaisuun olen ollut erittäin tyytyväinen.

Lokerikkojen alla olevan kaapin on puolisoni tehnyt vanhoista ikkunoista, kaappiin mahtuu uskomaton määrä astioita. Ahdasta alkaa silti olemaan, jotenkin olen kuitenkin onnistunut aina jostakin vähemmän kivasta luopumaan, kun on löytynyt uusia aarteita tilalle. Toistaiseksi löytöni ovat mahtuneet niille varatuille paikoille. Yritän välttää liian tunkkaista vaikutelmaa ja minusta liika tavara tekee tunkkaisen fiiliksen. Tässä siis tasapainoitellaan keräilijäluonteen ja esteettisyyttä  vaalivan persoonan välimaastossa, ei ole aina helppoa. 

Vanhaan oviaukkoon teimme avohyllyt, tämä on minusta ollut kiva ja toimiva ratkaisu. Vaihtelen tavaroita  tähän aina fiiliksen mukaan ja samalla tulee pyyhittyä pölyt. 


                         


                                                       

Hirsiseinällä oleva suuri kartta on löytö koulun huutokaupasta. Se peittää hyvin myös rumat sähköjohdoille koverretut urat. Pinnatuolien kanssa kävi hyvä tuuri, sillä minulla oli aikaisemmassa kodissa neljä kokonaan mustaa tuolia ja talon mukana tuli neljä teak/mustaa pinnatuolia. Ei tarvinnut lähteä tuoleja metsästämään lisää. 

                                      Rentouttava lauantai-iltaa ❤️ -P

Kommentit

  1. Upea ruokailutila! On mahtavaa, kun on tarpeeksi tilaa isolle ruokapöydälle. Meidän pienen pienissä neliöissä voin vain haaveilla moisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kyllä kaikesta tästä tilasta vieläkin vähän kummissani, asuimme ennen tänne muutos kaksiossa :)

      Poista
  2. En kyllä yhtään ihmettele, että tämä on suosikkihuoneesi!

    VastaaPoista
  3. Vau, upea kokonaisuus <3 Ihana itse tehty ruokapöytä, jossa todellakin saa menneet ajat näkyä. Aarreseinä on hauskan pirteä ja hirsiseinä aina vaan yhtä ihana. Olen suuri hirsiseinäfani! Ymmärrän täysin miksi tämä on lempihuoneesi. Viihtyisin itsekin todellakin <3 Mukavaa lauantai-iltaa teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tässä huoneessa on kaikki juuri minun makuuni. Ihanaa, kun voi vaan ihastella ja olla tyytyväinen aikaansaannoksiin, sitä ei todellakaan voi kaikkialla talossamme tehdä :D Ihanaa iltaa myös teille ❤️

      Poista
  4. Tuo huone on kyllä pullollaan pelkästään kaikkea ihanaa ja kaunista! Sulla on kyllä mieletön kokoelma upeita astioita <3

    VastaaPoista
  5. Voihan pöytä, se vaan on niin hieno! Mä olen jo pari vuotta painostanut avokkia pöydän rakennukseen, tuloksetta. Äh, huomenna painostan taas!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea painostukseen, kyllä jokainen tyttö ansaitsee kunnon pöydän :D

      Poista
  6. En yhtään ihmettele että kyseessä on lempihuoneesi, niin ihastuttava on. Tänään juuri metsästin pinnatuoleja, huonolla menestyksellä. Tykkään! Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Pinnatuoleja ei kyllä nykyään liiku oikein missään, niistä on varmaan tullut jo liian suosittuja. Onnea sinulle metsästykseen ja kuvaa lauantaita :)

      Poista
  7. Pöytä kruunaa huoneen!
    Aivan hurmaava ja sopii kokonaisuuteen.
    Suloinen kisu!

    Leppoisaa viikonvaihdetta täältä kukkivien mantelipuiden laaksosta!

    VastaaPoista
  8. Ooh mikä aarreseinä :O Ja mikä ilme kisulla, hihii :D

    VastaaPoista
  9. Mulla ois tuola nyt kaks hajallaan olevaa pinnatuolia (joku hajotti viikolla), pitäiskö sipaista vähän keltaista maalia ja myöhemmin muihin vaikka mustaa... Hmmmm :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pitäisi, kunnon ampparivärit toimii aina :)

      Poista
  10. Niin tuttu ongelma, että tavaraa on ihanaa löytää ja keräillä mutta sitten ahdistaa kun sitä kamaa on joka paikka täynnä :). Ei ole helppoa :D ! Astiakokoelmasi on kyllä aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei tosissaan ole helppoa, täytyy vaan yrittää pitää jonkinlainen tasapaino. Ollaan nyt taas varaamassa kirppispöytää, jos sitä taas saisi tyhjennettyä kaappeja. Blogger näköjään halusi minun vaalivan estetiikkaa esteettisyyden sijaan :D Täytyisi muistaa oikolukea paremmin, kun kirjoittaa Padilla :P

      Poista
  11. Teillä on ehkä maailman kaunein ruokailutila!! Niin paljon ihania esineitä ja tuo hirsiseinä!

    VastaaPoista
  12. Minä en ole ehkä ainoa joka tuntee hippasen kateutta tätä kauneutta katsoen :) Sinä kyllä totisesti osaat sisustaa ♥

    VastaaPoista
  13. Ai että tätä teidän kotia, kun se on niin ihana ♥ Tuo sun aarreseinä on kyl magee ♥♥♥

    Mukavaa sunnuntai-iltaa ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top