Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kalkkimaali uhka vai mahdollisuus?

Muistanette tässä taannoin huutokaupasta huutamani punaiset Askon valmistamat Marketta lepotuolit. Punainen ei ole ollenkaan minun värini ja jo tuolit ostaessani tiesin, että punaisena ne ei meillä tule pitkään säilymään. Varsinkin punainen keinonahka on minusta jotakin todella kamalaa.
Tuolien verhoiluttaminen on niin kallista puuhaa, että siihen pitää tovi säästää ennen kuin voin tuolit verhoilijalle viedä. Siksipäs päätin leikkiä vähän uhkarohkeaa ja kokeilla keinonahan maalaamista.
Näissä tuoleissa, kun ei tavallaan ole mitään menetettävää, verhoilu kun tullaan uusimaan joka tapauksessa jossakin vaiheessa.

Olen nähnyt netissä yllättävän upeita lopputuloksia kalkkimaaleilla maalatuista huonekaluista. Tästä huolimatta olin todella skeptinen siitä, että tämä kokeilu ei tulisi onnistumaan, mutta kuten sanottu ei olisi mitään menetettävääkään.

Huonekalujen maalaaminen kalkkimaalilla

Maaliksi meille valikoitui Vintron valmistama kalkkimaali ja sävynä Madame de Pompadour. Maali oli ihan miellyttävä maalata se levittyi hyvin. Maalasimme yhteensä kolme kerrosta ja päälle levitettiin vielä kirkas vaha. 

huonekalujen maalaminen kalkkimaalilla


Tässä kokeilussa kävi juuri niin kuin pelkäsin ja ajattelinkin käyvän. Kalkkimaali, kun ei veny ollenkaan niin maali halkeilee tuolin sellaisisissa kohdissa, joissa verhoilu on löysällä. 
 Lisäksi kissan kynnet irrottavat maalin erittäin tehokkaasti, eli puhdistuksesta huolimatta maali ei ottanut kunnolla kiinni keinonahkaan.

huonekalujen maalaminen kalkkimaalilla

huonekalujen maalaminen kalkkimaalilla

kalkkimaalilla maalaaminen

Jotakin hyvää tässäkin kokeilussa kuitenkin oli, nimittäin olen todella tyytyväinen tuolien tämän hetkiseen väriin. Eli tuolit tullaan jossakin vaiheessa verhoilemaan vaaleanroosan sävyisellä kankaalla. Ei siis muuta kuin säästämään.

Vastauksena siis tämän jutun otsikkoon sanoisin, että verhoilun maalamiseen en kalkkimaalia käyttäisi. Varmasti koviin pintoihin se on kaunis joissakin tapauksissa, mutta minun juttuni ei kalkkimaalit selkeästi ole. Meiltä löytyy nimittäin myös yksi pöytä, jonka maalasin aikoinaan kalkkimaalilla ja en ole ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen.
Olen myös kuullut, että varsinkin perheelliset ovat katuneet seinien maalamista kalkkimaalilla. Sillä maaliin jää kaikki lika kiinni välittömästi ja sitä on mahdoton pyyhkiä puhtaaksi.
Varmasti joihinkin ei kulutukselle alttiisiin paikkoihin kalkkimaali sopii mainiosti.

Millaisia kokemuksia teillä on kalkkimaaleista, oletteko olleet tyytyväisiä?

Nyt toivottelen teille leppoisaa lauantai-iltaa <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Tosi kauniilta näyttää <3 Nuo tuolit on aivan upeat!

    VastaaPoista
  2. Minä maalasin pöytälevyn petroolin värisellä kalkkimaalilla. Lopputulos oli ihan järkyttävä. Todella epätasainen ja siveltimen vedot näkyi selvästi.. kolme kerrosta maalia ja yksi kerros lakkaa... Onneksi levy oli vaan liimapuulevy ja uuden sai suht halvalla! Enää en kalkkimaaliin koske!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me maalattiin tuolit telalla, joten maalipintaan sinällään olen ihan tyytyväinen, mutta muuten tämä kokeilu ei kyllä toiminut :D Mä luulen, että tästäedes pitäydytään ihan tavallisissa maaleissa.

      Poista
  3. Petyin kalkki- tai oikeastaan liitumaaliin, jota se suoraan suomennettuna on. Maalasin hiellä ja vaivalla kaksi "sokkeloista" yöpöytää valkoiseksi, enkä tykkää. Maali irtoaa ja raapiutuu helposti eikä päälle voi maalata kuin uudestaan samalla maalilla. Tästedes meilläkin palataan normi-kalustemaaleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, joo se on kyllä ikävää, kun näkee kamalan vaivan ja lopputulos ei siltikään ole mieluinen.

      Poista
  4. Olen muutamiin pienhuonekaluihin kokeillut kalkkimaalia. Hyllyköstä tuli ihan ok, jakkarasta alkoivat nopeasti maalit kulua. Mihinkään isompaan huonekaluun en sitä käyttäisi enkä varsinkaan mihinkään sellaiseen pintaan, joka on kulutukselle altis. Lähinnä askarteluun ym. sopivaa tuo kalkkimaali mielestäni. Turhan paljon hehkutettu, että sopii kaikkeen maalaamiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luule, että juuri kulutukselle alttiisiin paikkoihin kalkkimaali ei vaan sovellu. Pieniin tuunauksiin se on varmasti oikein oiva keksintö.

      Poista
  5. Hei! Kalkkimaalista ei ole kokemusta mutta ihan tavallisella spraymaalilla voi maalata tekonahkaa! Itse maalasin nojatuolit. Pysyy yllättävän hyvin, ei tartu vaatteisiin ja jos jostain sattuu lähtemään maalia niin aina voi maalata päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mulla ensin mielessä, mutta jotenkin halusin testata tätä kalkkimaalia epäilyksistäni huolimatta. Täytyy kuinekin muistaa tuo spraymaali, jos tulee vielä vastaavia tilanteita eteen.

      Poista
  6. Kaunis sävy tuoleissanne! Oletko harkinnut verhoilla itse tuolinne? Se ei ole kovin vaikeaa. Inspiroiduin kuvistasi! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luule, että jätän verhoilun nyt ammattilaisille, tuolit ovat niin hankalan malliset. Sävyyn olen todella tyytyväinen, joten tuolien verhoilyn sävy tuli tällä kokeilulla selväksi <3 Ihanaa, kuulla että kuvani inspiroivat sinua!

      Poista

Lähetä kommentti

back to top