Omenoiden aikaan

Meidän kieroon kasvaneet vanhat omenapuut ovat todellinen silmänilo, varsinkin keväisin kun kaikki kolmetoista puuta puhkeavat kukkaan. Näin syksyisin, kun on aika kerätä omenat sitä tulee kuitenkin miettineeksi moneen kertaan, että onko tässä touhussa mitään järkeä.

Olisiko järkevää sanoa muutamalle puulle hyvästit. Kaksi ihmistä ja kaksi kissaa, kun ei mitenkään saa tuhottua tälläistä omenamäärää ja vaikka meillä onneksi myös käy monia ihania ihmisiä hakemassa omenoita ei omenat vaan lopu. Saamme joka syksy kantaa omenoita maankaatopaikalle ja peuroille ihan peräkärrytolkulla. 

Asiassa on kuitenkin myös kääntöpuoli, mietin rakasta puutarhaamme kuinka ankealta se ilman puita näyttäisikään. Rakastan vanhoja pihoja juuri siksi, että pihoilla yleensä kasvaa vanhoja hedelmäpuita. 

Puut tekevät pihaan juuri sen oikeanlaisen vanhanajan tunnelman, sellaista ei uusiin pihoihin saa. 

Ehkä pitää vain ajatella omenoiden kerääminen ja lehtien haravoiminen erinomaisena jumppana, tuleehan tässä pihajumpassa tosiaan tehtyä hyvin monipuolisia liikkeitä. Mieli ja kroppa kiittää, kun joka päivä saa viettää aikaa pihahommissa. 

Kissatkin viihtyvät meidän kanssa omenankeruu puuhissa, Kertun mielestä parempia palloja ei olekaan kun hauskasti sammaleen seassa hyppivät omenat. Lucia suhtautuu omenoiden keruuseen seuraten meidän hommia rauhallisesti puujakkaralla istuen. 

Omenapuut keräävät siis koko perheen yhteen, sehän on parasta. 

Eli kyllä te upeat omenapuuvanhukset olette paikkanne meidän pihalla ansainneet. 

Emme me teistä luovu. 

Nyt on ennustettu upeita aurinkoisia syyspäiviä, joten mikäs tuolla pihalla on möyriessä!

Mukavaa torstai-iltaa kaikille <3

-Pauliina