Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Helmikuisia kirppislöytöjä

Mukavaa maaliskuun ensimmäistä päivää, nyt on sitten kevät virallisesti alkanut. Mahtavaa, lempivuodenaikani on vihdoin käsillä <3

Ajattelin esitellä teille helmikuun kirppislöytöjä, kovin paljon emme ehtineet kirppiksiä kierrellä, mutta jotakin kivaa sentään tuli kotiin kannettua. 

Ensimmäisenä ihan loistava löytö, jota en vieläkään oikein voi ymmärtää. Valtavan suuri Birger Kaipiaisen suunnitteleman Aatami-sarjan tarjoilulautasen sain omakseni vaivaisella neljällä eurolla. 
Syy tähän edulliseen löytöön on oletettavasti se, että tästä astiasta oli leimat kuluneet aikojen saatossa pois ja myyjä ei ehkä tiennyt myyvänsä Arabiaa. 
Tällä kertaa se oli mun onneni. Aatami-sarjaa kotiuttaisin meille mielelläni lisääkin, mutta nämä kauniit astiat ovat vaan melkoisen kovissa hinnoissa tänä päivänä. 
Tällä samalla astiamallilla on tehty myös Paratiisi- ja sunnuntai-sarjan astioita. 


Facebookin kirppikseltä onnistuin nappaamaan kohtuulliseen hintaan pitkään metsästämäni, Marimekon Muija-kuvioiset peltipurkit iloisen keltaisessa värissä. 


Kaunis Arabian vihreä kulho löytyi kymmenellä eurolla, en muista tämän kulhon suunnittelijaa. Jos jollakin on enemmän tietoa tästä kulhosta, niin kuulisin mielelläni. 
Ihastuin tämän kulhon metsänvihreään väriin ja olen muutenkin tykästynyt Arabian saviastioihin. 


Seuraava ostos on sellainen, jota ei olisi pitänyt tehdä. Olen nimittäin vältellyt tätä kaunista Arabian astiasarjaa jo muutaman vuoden, koska en todellakaan halua uusia keräilykohteita. Vannomatta näköjään paras, sillä en vain kyennyt ohittamaan näitä suloisia hennon vaaleanpunaisia Sointu-sarjan kermakkoa ja sokerikkoa. Tulivat vastaan niin edullisella hinnalla ja niin hienossa kunnossa, että kotiin ne oli kannettava. Sointu-sarjaa on valmistettu vuosina 54-59 ja ne ovat Kaj Franckin suunnittelemia. Söpöjä eikö vaan? 



Arabian maljakko-kokoelmani sai täydennystä ruskeasta Göran Bäckin suunnittelemasta maljakosta, tästä maksoin vaivaiset seitsemän euroa. Maljakko on 60-luvulta. 


Pieni ja niin suloinen Kupittaan Saven kannu, Okki Laineen kuviolla oli myös pakko kotiuttaa, vaikka tässä yksilössä oli pieni vika. Olin päättänyt, että ostan vain täysin priimoja yksilöitä, mutta kun ei näitä mustavalkoisia kaunottaria liiku missään enää kohtuullisen hintaan, niin sorruin tähän vialliseen neljän euron ostokseen. Eipä tuo kannun vika tuolta hyllyltä minnekään näy. 


Minulla alkoi tänään valokuvauskurssi, toivotaan että siitä olisi minulle hyötyä ja oppisin paremmaksi kuvaajaksi, olen ainakin todella innostunut!

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Komea maljakkokokoelma. En ole koskaan nähnyt nähnyt noita myynnissä, siis muutaman viime vuoden aikana, kun olen osannut niitä etsiä.
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä maljakoita tosiaan kertynyt, tykkään niistä ihan älyttömästi. Kaikki kolahtaa niin värit kuin kuviotkin <3 Toivottavasti sinullakin käy tuuri ja onnistut löytämään maljakoita itsellesi.

      Poista
  2. Wau, mikä kokoelma maljakoita!

    VastaaPoista
  3. http://arabia.kokoelma.fi/haku.aspx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo haku on tuttu, mutta en onnistunut löytämään tuota kulhoa sieltä. Löysitkö sinä? :)

      Poista
  4. http://www.pusurinpuoti.com/tuotteet.html?id=9/271331
    Näyttää samanlaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo linkissä oleva on riisiposliinia, vaikk kuvio kieltämättä on aika sama niin ei ole sama kulho :)

      Poista
  5. Äidillä taisi olla tuollainen vaaleanpunainen sokerikko ja kermakko :)

    VastaaPoista
  6. Sokerikko ja kermakko on kyllä niin ihanat, mäkin olisin varmasti ostanut.
    Mahtava maljakko rivi, upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Sointu-sarja on kokonaisuudessaan niin älyttömän suloinen, että houkuttaisi kyllä kovasti kerätä sitä enemmänkin. Alkaa vaan kahvikuppeja jo olemaan enmmän kuin omiksi tarpeiksi :D

      Poista
  7. Kiitos kiehtovasta blogista! Oletko miettinyt vanhojen tavaroiden keräilyyn ja kauppaan liittyviä mahdollisia eettisiä ongelmia? Sukuni kesämökille murtauduttiin jokin aika sitten, ja ammattirosmot tyhjensivät sieltä kaikki vanhat Arabiat, talonpoikaisesineet, isoäidin marttanuket ja 50 - 60 -luvun lasiesineet. Tämän jälkeen vanhojen tavaroiden liikkeissä käyminen ei ole enää tuntunut oikein hyvältä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top