Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Jouluisia kattauksia

Minusta erilaisissa juhlissa parasta on suunnittelu ja eikös se niin mene, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Vietämme joulua tuttu tapaan läheistemme kesken omassa kodissamme. 
Minusta on ihanaa, kun tulee talo täyteen rakkaita ihmisiä ja on hyvä syy kattaa pöytää koreaksi. 
Meillä on viime vuotista pienempi ruokapöytä ja vähän jännittää mahdutaanko kaikki hyvin saman pöydän ympärille. Uusi pienempi ruokapöytä, innostutti minut testailemaan erilaisia pöytäliinoja. Meidän vanha pöytä oli liian suuri kaikille pöytäliinoilleni. Testasin kolmea eri vaihtoehtoa, josta pitäisi nyt sitten valita se paras joulupöytään.  


Ensimmäisenä vaihtoehtona on Sanna Annukan Marimekolle suunnittelema "Taikamylly". Löysin tämän kankaan kirppikseltä jo aikoja sitten, mutta kangas ei ole päässyt käyttöön. Vaikka tämä kuosi on minusta kertakaikkisen upea niin punainen tuntuu vaan aina tökkivän. Nyt jouluna voisin antaa punaiselle edes hetkellisen mahdollisuuden värittää kotiamme. 






Toisena pöytäliina vaihtoehtona on niin ikään Marimekon kangas, tämän kuosin nimi on "Tantsu" ja suunnittelija on Maija Isola. Tämä kangas on Marimekon vanhaa tuotantoa vuodelta 1960. Ei välttämättä olisi hassumpi tälläinen pääsävyltään limenvihreään taittava pöytäliina. 





Kolmantena vaihtoehtona on valkoinen pellavaliina, sopivasti ryppyinen ja maanläheinen. Valkoinen liina tuo aina ravintolamaista tunnelmaa ja hienostuneisuutta mukanaan. Se ei välttämättä olisi huono asia joulupöytään. 



Teimme viime vuonna koivusta ja pienistä männynoksista pöytään koristeet joihin saa laitettua paikkalaput somasti kiinni. Nämä olivat niin ihanat, että päätin käyttää näitä tänäkin vuonna. 



Olin ennen näiden kuvien ottamista jo oikeastaan päättänyt minkä liinan valitsen, mutta miten kaikki liinat näyttävätkin nyt niin ihanilta. Tästäpä tulikin vaikea valinta. Mikä on sinun suosikkisi? 

                        Ihanaa joulun odotusta kaikille! Hurjaa, jouluaatto on jo ensi viikolla :)

                                                                          -P

Kommentit

  1. Kauniita ovat kaikki mutta minä antaisin tuolle punaiselle mahdollisuuden. Joulu on niin pieni hetki, että ei sitten tarvitse kauaa katsella, jos punainen käy tökkimään. (: Sitä paitsi siinä on keltaistakin! Eivätkä mahdolliset ruokatahrat näkyisi niin herkästi illan hämyssä punaisella liinalla... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo punainen olisi kyllä tosiaan siinä mielessä paras, että siinä ei pienet sotkut heti näkyisi :)

      Poista
  2. Aivan ihania kaikki! Jotenkin vähän yllättäen tykkäsin eniten tuosta punaisesta, vaikka en niin sen värin ystävä olekaan. Tuon tyylisen liinan haluisin meillekin. Olisi kiva laittaa joka joulu pöytään tuttu perinteinen liina. Valkoinen taas olisi tosi juhlava ja arvokas. Sopisi uuteen vuoteen. Ei tuo vihreäkään hassumpi, mutta ehkä säästäisin sen vaikka pääsiäiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin suorastaan yllätyin miten paljon ihastuin tuohon punaiseen liinaan, joutuneet tuosta kauniista kuosista. Kuosin vuoksi se varmasti lähti aikoinaan kirppikseltä matkaan <3

      Poista
  3. Minä liputan ehdottomasti tuon vihreänsävyisen kattauksen puolesta!:)
    Kaikki kauniita, mutta vihreässä on jotain, joka vetoaa eniten.Hurjan nätti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä on kyllä kaunis ja minusta niin ihanan raikas, vaikka ei tuollainen vaalea vihreä varsinaisesti ehkä jouluinen väri olekaan :)

      Poista
  4. Kauniita ovat kaikki. Mutta mä iskin silmäni tohon punaiseen. Ihana koriste, pölkyn pala ja havun oksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pölkyn pala ja havu on minusta kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kovin soma, siksi tuo idea saikin ilahduttaa meitä jo toisena jouluna peräkkäin :)

      Poista
  5. Ensimmäinen kattaus on suosikkini. En ole kyseiseen kuosiin aikaisemmin törmännytkään.
    t. Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuosi on vuodelta 2008 ja ei sen jälkeen tietääkseni ole ollutkaan tuotannossa.

      Poista
  6. kaikki kauniita mutta kyllä Taikamylly vie voiton ;-)

    VastaaPoista
  7. Kaikki ovat aivan ihania ja miten kauniita kattaukset ovatkaan. Ihan täydellisiä. Mutta myös minun valinta olisi tuo ensimmäisen vaihtoehto. Väreistä kun tykkään 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Punainen liina toisi kyllä väriä ja lämpöä ☺️

      Poista
  8. Ehdottomasti punainen on lemppari! Ja jollei punainen näin jouluna pääse ulkoilemaan, niin koskas sitten? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen ei varmaan pääse koskaan pois kaapista jos ei jouluna, eli loistava pointti :D

      Poista
  9. Ehdottomasti punainen - todella lämmin tunnelma

    VastaaPoista
  10. Mä valitsisin ehdottomasti punaisen 😍 En itsekään muuten punaisesta piittaa, mutta jouluun se kuuluu ehdottomasti! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun jouluun punainen ei ole yleensä hirveästi kuulunut, mutta ilmeisesti olen tulossa vanhaksi, kun perinteinen punainen on alkanut jouluisin miellyttämään silmääni :D

      Poista
  11. Minusta vihreä kattaus on ihanan raikas!

    VastaaPoista
  12. Punainen paras, valkoinenkin aivan ihana. Mutta tuo vihreä ei ole mielestäni ollenkaan jouluinen, vaan ennemminkin keväinen/kesäinen ja sopii mielestäni paremmin pääsiäiseen/juhannukseen. Kuosi on siinäkin kyllä tosi ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä ei tosiaan ehkä ole kovin jouluinen, mutta jotenkin silti hauskasti rajoja rikkoen sopisi jouluunkin :D Punainen on ehdottomasti jouluisin <3

      Poista
  13. Kaikki vaihtikset on kyllä kauniita, mut omaa silmää mielytti tuo viimeinen valkoinen. Varmaan siksi, koska meille tulee valkoinen liina ja havuja pöytään 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta silti mietin onko se meidän koti noh liian "valkoinen" :D Teille valkoinen liina on ihan nappivalinta.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Valkoinen tosiaan tuo ylellisyyden tunteen, mutta mietin onko valkoinen "liikaa" meidän niin rosoiseen kotiin :)

      Poista
  15. Kaikki liinat ovat kauniita, punainen Taikamylly on persoonallinen ja lämminsävyinen. Itselläni on aina valkoinen pellavaliina jouluna, mutta sinun ihanaan kotiisi liputtaisin kyllä tuota punaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä tässä onkin niin haastavaa, kun tykkään noista kaikista :D Ehkä vaihdan jokaiselle kattaukselle uuden liinan, pääsisivät kaikki käyttöön :)

      Poista
  16. Ihania kaikki. Ja kauniit kattaukset. Suosikkini on valkoinen. Mutta ensimmäinenkin on tosi ihana. Samoin kyllä keskimmäinen, jote tästä kommentista ei nyt kyllä ollut mitään hyötyä :)
    Olisipa minullakin kärsivällisyyttä miettä kattauksia ja liinoja. Enemmän mennään meiningillä sitä tulee mitä sillä hetkellä sattuu... Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi kuulostaa aivan minun pohdinnalta :D Mukavaa joulun odotusta sinnekin <3

      Poista
  17. Punainen minusta paras.. itse yleensä pidän hieman maan läheisemmistä väreistä,mutta tää punainen jotenki iski muhun.. Vihreä minun makuun jouluun liian keväinen.. valkoinen on kyllä ravintolamainen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei myöskään punainen yleensä viehätä, mutta tuo kuosi on niin viehättävä <3

      Poista
  18. Itse istuisin mieluiten vihreän pöydän ääreen. En ole lainkaan jouluihminen, joten punainen olisi aivan liian perinteinen väri. Tykkään aina vähän rikkoa näitä kaavoja ja vihreä on vaan niin ihana väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös tykkään kaavojen rikkomisesta, siksi otinkin tuon vihreän liinan vaihtoehdoksi. Punainen ei tosiaan ole koskaan kuulunut suosikkeihin, mutta punainen yhdistettynä tuohon Taikamylly kuosiin iskee minuun!

      Poista
  19. Täältäkin kommentti Taikamyllyn hyväksi, koska Sanna Annukka on ihana ja tuo kuosi on kauniin täyteläinen ja lämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikamylly on ihana kuosi ja selkeyttää ihmeellisesti tuon niin täyteläisen värisen kankaan <3

      Poista
  20. Kyllä tuo punainen vaan on niin mun mielestä jouluun sopiva:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se olisi niin perinteinen, mutta onkohan liiankin perinteinen meille :D

      Poista
  21. Vihreä on ihana, mutta koska joulu ja Sanna Annukka niin mun valinta osuis ihanaan Taikamyllyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna Annukan kuosit ovat niin ihania ja siksi varmasti olisin valmis antamaan anteeksi punaiselle värille :D

      Poista
  22. Ihania vaihtoehtoja kaikki, mutta tuo Sanna Annukka on kyllä kaikkein ihanin <3

    VastaaPoista
  23. Ensimmäinen kattaus on minusta jouluisin...:)

    VastaaPoista
  24. Punainen olisi minunkin vaihtoehto jouluun näistä. Varsinkin lautasten puolesta, koska jouluruoka näyttäisi mielestäni niissä paremmalta kuin mustista lautasista. Ihania kattauksia kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkkulautaset ovat ihanat ja ne eivät kyllä sopisi vihreän liinan kanssa, mutta valkoiseen liinaan ne voisi helposti yhdistää.

      Poista
  25. Ääni punaiselle! Sehän voi olla vaikka vain aattona pöydässä ja joulupäiväksi vaihtaa jonkin muun värin. Vaihtelu virkistää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo liinan vaihtaminen voisi olla paras vaihtoehto niin ei tarvitsisi pohtia, kun kaikki liinat pääsisivät käyttöön :)

      Poista
  26. Punainen ! Vihreä sopii sitte juhannukseksi ;) Valkoinen hautajaisiin :(

    VastaaPoista
  27. Vastaukset
    1. Sitä se todella on, punainen tuo lämpöisen tunnelman!

      Poista
  28. Punainen oli juuri naseva joulun kattaukseen, ääni siis sille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen taitaa olla suosituin, onhan se niin perinteinen :)

      Poista
  29. Kauniita kaikki, vaikea valita. Ihania nuo paikkakorttipidikkeet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tosiaan todella vaikea valita! Paikkakorttipidikkeet ovat minustakin hirmuisen suloiset <3

      Poista
  30. Punainen ehdottomasti paras.

    VastaaPoista
  31. Punainen mielestäni ehdottomasti kaunein joulupöytään, ihanat lautaset ja kaikki. Muutkin tosi kauniita, mutta vihreä mun makuun liian keväinen joulupöytään ja valkoinen liian väritön. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen totta tosiaan on jouluisin :) Valkoinen on tosiaan väritön, mutta pöydän ympäristö ei sitä ole siksi minusta sekään ei olisi huono vaihtoehto :D

      Poista

Lähetä kommentti

back to top