Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Eteinen

Tervetuloa meidän eteiseemme, kuistilla olettekin jo päässeet käymään, mutta meidän eteistä en ole aiemmin blogiini kuvaillut. 
Meidän eteinen on aika iso, mutta todella haasteellinen saada käytännölliseksi ja toimivaksi. Tilassa on hurjat kuusi ovea/oviaukkoa. Ovet vievät kuistille, keittiöön, kylpyhuoneeseen, olohuoneeseen, vierashuoneeseen ja kellariin. Siispä tässä tilassa ei todellakaan ole hirveästi erilaisia vaihtoehtoja mihin eri toiminnot sijoittaisi. 


Kuvassa näkyvä ovi vie kylpyhuoneeseen, aiemmin tästä kulki ovi nykyiseen ruokailutilaan.
Remontissa halusimme rakentaa pesutilat mukavuussyistä asuinkerrokseen, kun aikaisemmin meidän piti peseytyä jääkylmässä kellarissa. Tästä syystä eteinen hieman pieneni, mutta se ei mielestäni haittaa, koska kulkuväylät säilyivät kuitenkin tarpeeksi leveänä. Eteinen ei edelleenkään tunnu yhtään ahtaalta. 

Peilin alapuolelle laitoimme tuon ihanan vanhan puhelinpöydän, jonka löysin keväällä kirpputorilta. Minusta se sopii siihen hyvin ja puu tuo ihanaa lämpöä tähän muuten niin valkoiseen tilaan. 


Taittelin viime jouluksi Origami-valosarjan, mutta siinä on niin kivat värit, että valosarja on saanut roikkua tuossa peilin ympärillä nyt siitä saakka. Niin ja kohtahan se joulu taas on...no onneksi ei sentään ihan vielä. 


Vaikka en muualla hirveästi suosi valkoista niin tähän ikkunattomaan tilaan halusin valkoiset seinät. Valkoinen väri tuo eteiseen tilantuntua ja kaivattua avaruutta. 
Eteisessä oleva syvennys on todella kapea ja meidän piti miettiä korvaava ratkaisu perinteiselle naulakolle. Korvasimme naulakon kolmella vetimellä, jotka laitoimme kiinni valkoisiksi maalatuista laudanpätkistä tehtyyn hattuhyllyyn. 
Tämä oli hyvä ratkaisu, koska nyt takit roikkuvat seinän suuntaisesti eivätkä tule suoraan oven eteen. Naulakkojen taakse jätimme alkuperäisen raakalaudoituksen, jonka maalasimme myöskin valkoiseksi. Syvennykseen olen kyllä nyt alkanut miettiä tummempaa väriä ja saattaapa olla, että syksyllä siihen jotakin muuta väriä sutaisen. 

Naulakkojen oikealla puolella pitsiverhojen takana on säilössä meidän kengät, pipot, kaulahuivit, puutarhahanskat ja kaikki sellainen joka on kiva piilottaa pois katseilta. Kaappi on hankittu Ikeasta. 

Jos ihmettelette miksi kuistille vievä ovenkahva on väärinpäin niin syynä tähän on meidän Kerttu kissa, joka osaa avata ovia. Väärinpäin laitettua kahvaa hän ei ole vielä auki saanut, mutta saattapa sekin olla ajankysymys, kun tuo liian fiksu kissa keinot siihenkin keksii. 




Vanha hammaslääkärin instrumenttikaappi on mielettömän upea, mutta laatikot ovat harmillisen epäkäytännölliset, kun ei ole instrumentteja joita siellä säilöisi. Isompaa tavaraa laatikoihin ei juuri mahdu. Kaikessa epäkäytännöllisyydessään kaappi kuitenkin sopii eteiseemme hienosti eikä ole meiltä minnekään lähdössä.

Minua viehättää suuresti, kun tavaroilla on takanaan historia, tuntuu että tämäkin kaunis kaappi kertoo meille tarinaa menneisyydestään. Saimme kaapin puolisoni sukulaiselta, joka oli pelastanut kaapin kotiinsa, kun erästä hammaslääkärin vastaanottoa tyhjennettiin. Ihanaa, kun saimme antaa tälle kaappivanhukselle arvoisensa kodin. 




Tätä valkoista tilaa piristävät keltaiset peltiset 70-luvun valaisimet, molempien valmistaja on Aris. 
Peilit ovat Mäkisen kuvastimen valmistamia.

Tämän kuvan vasemmassa ylänurkassa näkyy hassu kaappi, siellä on piilossa se kamala joka talosta löytyvä sähkökaappi. Puolisoni teki tuolle kamaluudelle kaapin vanhoista ikkunanpokista ja seinän paneloinnista jääneistä paneelinpätkistä, siitä tuli loistava ja enää ei hypi sähkökaappi silmilleni. 

                    Huomenna onkin jo perjantai, joten hauskaa viikonloppua kaikille! 


                                                                    -P

Kommentit

  1. Vaatenaulakko tila on kaunis. Mittari/sähkö on peitetty hienosti. Oletko liittynyt minun blogini sivustolle ? Olisi kiva saada sinut myös blogituttavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, :) En ole vielä ehtinyt liittyä, mutta heti kun palailen lomalta niin käyn tutustumassa :)

      Poista
  2. Hyvältä ja toimivalta näyttää! :) Erillinen eteinen kuistin lisäksi olisi luksusta. Mulla on ainainen kriisi tuon meidän mini eteiskuistin kanssa, mutta nyt sinne on tulossa jotain uutta kivaa DIY-projektin muodossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Erillinen eteinen on kyllä mahtava. Teidän projektit näyttää mahtavalta.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää. Kiva tuo puhelinpöydän luuripuhelin. Meillä oli joskus tuollainen vaalean sinisenä,minne lie joutunut☺
    Hyvin sopivat Arisin oranssit lamput tuonne💛

    VastaaPoista
  4. Ihanaa valoa ja väriä sisustuksessa. Tasapainoinen tunnelma.

    VastaaPoista
  5. Haa! Meilläkin yksi kissoista osaa avata ovia, KIITOS kahvavinkistä! Nuo vanhat paneeliseinät on niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, kun nuo kissat osaavat olla niin taitavia :P Me itseasiassa tehtiin tuo panneliseinä, kun mielestämme tähän tilaan kuului sellainen ja sopii kyllä paremmin kuin hyvin.

      Poista
  6. Nyt on koko blogi luettu. :) Sen lisäksi, että kuvasi ovat ihanan värikkäitä ja erittäin inspiroivia, sinulta saa ihan tajuttoman paljon vinkkejä ja infoa!Kuinka paljon onkaan ihania vanhoja värikkäitä kuppeja ja muita astioita! <3 Ihanat nuo origami lyhtyset!Itse 60-luvulla syntyneenä olen pitkään pitänyt lapsuuteni ja nuoruuteni sisustustyyliä rumana. Nyt olen teidän nuorempien sisustajien retroilusta ihan myyty.Kaikki ankea on saanut uuden elämän, ja kuinka pirteältä ja tyylikkäältä kaikki tuttu kuvissanne näyttääkään!Vähäeleinen muotokieli on alkanut kummasti kiehtoa mimnuakin. :)Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla ja mahtavaa saada tälläistä palautetta! Tulin niin iloiselle mielelle, kiitos <3 Kiva jos meidän tyylien sekamelska näyttää tyylikkäältä, siihen olemme pyrkineet :)

      Poista
  7. Hienolta näyttää. Kivoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  8. Loistava ratkaisu tuo sähkökaapin maisemointi.

    VastaaPoista
  9. Kyllä on kotiin kiva tulla kun on tuollainen eteinen!
    Tuo hammaslääkärikaappi on ihana!

    VastaaPoista
  10. Blogisi on huippuihana! Olipa onni, että löysin tänne! Aurinkoista kesää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa, kun löysit <3 Toivotan sinullekin oikein aurinkoista kesää <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top