Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Värikkäitä kirppislöytöjä


Ollaan kovasti ahkeroitu takapihallamme terassin parissa, tavoitteena olisi että juhannuksena voitaisiin korkata kuohuvat uudella terassilla. Terassiprojekti alkaa olemaan jo erinomaisella mallilla ja luulen, että pääsemme tavoitteeseemme. 
Välillä kuitenkin täytyy pitää taukoa nikkaroinnista ja mikäs sen mieluisampaa viihdykettä meille olisikaan kuin kirppiksien kiertely. Varsinkin näin kesällä on niin mahtavia ulkoilmatapahtumia, että minun on niitä vaikea jättää väliin. Erilaisia pihakirppiksiä, peräkonttikirppiksiä ja rompetoreja on koko suomen maa pullollaan. Tässäpä teille minun viimeaikaisia löytöjäni. 

Upea Finelin kattila melko harvinaisella mustikka kuviolla oli kovin mieluinen ja edullinen löytö, sopii niin mainiosti Finelin mansikkapannun kaveriksi. Kuvio on mielestäni ihanan raikas ja kaunis, hieman minua kuitenkin häiritsee beige taustaväri, beige värinä on minulle totaalisen kiitos ei. Tämä yksilö on pohjasta jo karhentunut, joten kattila sopii enää perunoiden keittämiseen tai sitten kukille. 



Sarviksen pyykkikori tuli todelliseen tarpeeseen, meillä ei ole ollut ollenkaan kunnollista pyykkikoria. Tämän kanssa on kyllä ilo kiikuttaa pyykit pihalle kuivumaan. 
Olen pitkään metsästänyt tälläistä koria keltaisena, mutta kun ei sellaista ole vastaan tullut niin tämä punainen saa nyt kelvata. Jos joskus  keltainen tupsahtaa eteeni niin laitetaan tämä punainen sitten kiertoon. 
Nämä Sarviksen korit tuntuvat olevan todella laadukkaita ja kestäviä. Näitä koreja on valmistettu jo vuodesta 1958 ja ovat varmasti monille tuttuja, niin monissa kodeissa näitä on käytetty ja käytetään edelleen. Ihanaa, että ei tarvitse ostaa näitä arkisiakaan juttuja uutena kaupasta, vanhat tuotteet tuntuvat olevan aina niin paljon parempia niin muotoilultaan kuin kestävyydeltäänkin. 


Ihana virkattu tarjottimen roikotin tai tyrkyttimen henkselit, miksi kukakin näitä kutsuukin. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Näihin ihastuin heti, liekö syynä keltainen nauha joka kiinnitti huomioni. Ensin kyllä mietin ovatko henkselit liiankin romanttiset meidän kotiin, mutta minusta sopivat tuohon nurkkaan hyvin. Eikä nämä suuremmat tarjottimet enää loju epämääräisessä kasassa lattianrajassa. Hyvä euron ostos. 


Tämän Arabian Kilta-sarjaan kuuluvan sirottimen ostoa, en voi perustella mitenkään muuten kuin, että ostin kun halvalla sain. Kai meissä jokaisessa asustaa jonkinlainen Sulo Vilen. Sirotin on Kaj Franckin suunnittelema ja muotoilu miellyttää kovasti silmääni. Olen vain päättänyt, että en laajenna keräilykohteitani enää mihinkään suuntaan ja taas kävi näin, nyt täytyy ryhdistäytyä. 


Arabian BR-mallin suloinen sokerikko Leena-kuvioinnilla tarttui mukaani neljällä eurolla, minulla on tämän sarjan kahvikuppi, mutta nyt siis vielä uupuu kermakko. Tämä kuvio on niin kaunis ja herkkä. 


Raija Uosikkisen kuvittama Pomona-sarjan voipytty mansikkakuviolla täydensi upeasti kokoelmaani. Voipyttyihin törmää kirppiksillä useasti, mutta hinnat ovat karanneet taivaisiin. Tämä, kun ei ollut sellainen pakko saada ostos ja ei myöskään kovin harvinainen tällä mansikkakuviolla niin päätin odotella josko tulisi edullisemmin vastaan. Maksoin tästä voipytystä 25€ ja se oli mielestäni oikein kohtuullinen hinta.

                               


Ihanat lasipurkit löytyivät ystäväni kautta erittäin huokeaan hintaan, kannelliset purkit päätyvät keittiöön säilyttämään kuivatarvikkeita. Narupurkille keksin varmasti jonkun hyvän käyttötarkoituksen, meillä on entuudestaan jo yksi laakea tätä uutta tulokasta suurempi narupurkki. Siihen tein jouluksi asetelman sammaleesta, kuusista ja bambeista, muulloin olen työntänyt sinne koristevalosarjan.  

Näiden lasipurkkienkin hinnat ovat kirppiksillä nykyään lähes tähtitieteellisiä, onneksi talomme irtaimiston mukana tuli näitä purkkeja ja nyt meillä alkaa olemaan näitä kauniita säilyttimiä riittävästi. 



                          

       Kivaa alkanutta viikkoa kaikille! Toivotaan, että saadaan nauttia aurinkoisista säistä. 

                                                                   -P

Kommentit

  1. Todella kauniita löytöjä taas:)
    Tämä sinun blogi on täynnä kauniita astioita ja kaikkea muutakin ihanaa..
    Tänne on kiva tulla lukee juttujasi
    ihanaa kesä
    T.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla, että blogini miellyttää sinua <3 Ihanaa kesää!

      Poista
  2. Sullakin on ollut värikkäiden löytöjen viikonloppu! :D
    Mä tykkään myös noista pyykkikoreista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä vaan. Värikkäät löydöt ovat niitä parhaita :D

      Poista
  3. Mahtavia löytöjä!uo Sarviksen kori on kivan käytännöllinen löytö ja tuossa tarjotinnauhassa on jotain söpöä. Ei se minusta ole liian romanttinen, ja keltainen nauha tuo kivasti särmää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sarviksen kori on todellakin erittäin käytännöllinen ja niin täydellisen näköinenkin. Olen itsekin tullut siihen tulokseen, että tarjotinnauha sopii meille ihan kivasti, varmasti tuo keltainen nauha on se piste Ii:n päälle :)

      Poista

Lähetä kommentti

back to top