Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Lankalauantain kirppiskierros

Lankalauantai alkoi harmaana ja sumuisena ja päätimme lähteä pienelle ajelulle. Suuntasimme Nokian kautta Tamperelle, kiertelimme parit kirpputorit ja kävimme ostamassa lisää vihreyttä kotiimme. 

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Osto&myyntiliike Vintiikki Nokian Siurossa, ihana pieni putiikki täynnä kaikkea kaunista lähinnä 50-60-70-lukujen tavaraa. Kävimme täällä ensimmäistä kertaa, mutta ei varmasti viimeistä kertaa. Meille jäi todella positiivinen kuva liikkeestä ja etenkin ystävällisestä omistajasta, joka antoi meille hyviä kirppisvinkkejä. 

                          





Nokian jälkeen ajelimme Tampereelle Lielahden Kontti-tavarataloon. Olen nykyään kyllä ruvennut hieman vierastamaan kyseisiä paikkoja, kun tuntuu että tuotteet hinnoitellaan kalliimmaksi kuin antiikkiliikkeissä. Toki yritän ajatella, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen. 
Kontin jälkeen suunnistimme kirpputori Kodin kakkoseen, joka sijaitsee hämeenpuiston kupeessa, se on itsepalvelukirpputori jossa on tavaraa laidasta laitaan.  

Kodin kakkoselta ajelimme laukontorille, jossa sijaitsevat kirpputorikahvila Tarina ja Radiokirppis, molemmat ovat itsepalvelukirpputoreja. Tarinassa on kiva tunnelmallinen kahvila ja Tarinasta olen tehnyt kyllä aikoinaan muutamia loistavia löytöjäkin, mielestäni siisti ja hyvin hoidettu kirpputori.
 Radiokirppis on jotenkin sekava, jossa on lähinnä vaatteita myynnissä, tämä kirpputori ei ole oikein minun mieleeni, mutta silloin tällöin kun Tampereelle eksyy niin tulee kuitenkin piipahdettua. Minua ilahduttaa kuitenkin suuresti, että täällä saa kahvin juoda vanhoista ihanista Arabian kupeista. 

Seuraava kohteemme oli kirpputori Silinteri Nekalassa. Tältä kirpputorilta löytyy myös huonekaluja ja paljon vanhaa tavaraa, joka tietenkin aina lämmittää minun mieltäni.  


Silinterin jälkeen ajoimme Pirkan kirpputorikeskukseen Kangasalle, jossa sijaitsee myös Retropuoti, joka oli saanut lisää tilaa laajennuksen myötä. Retropuodissa on kyllä paljon kaunista katseltavaa, mutta hinnat ovat kyllä melko kovat. Toki täältä voi löytää niitä kauan etsittyjä helmiä. Ainakin kaikki nämä ihanat värit saavat minun mieleni iloiseksi. 





Kangasalta ajoimme Lempäälään kirpputori Old'n Goldeniin, joka sijaitsee ihan Tampeereen ja Lempäälän rajalla. Kirpputorin yhteydessä toimii myös kukkakauppa ja verhoomo. Täällä oli myynnissä paljon retroisia valaisimia eli jos olet valaisinta vailla niin suosittelen katsastamaan heidän tarjontansa. 

Toinen kohteemme Lempäälässä oli Kirpputori Klaffi ja piironki,  kiva pienehkö itsepalvelukirpputori, josta hyvänä päivän voi tehdä hienojakin löytöjä.

Lempäälästä ajoimme takaisin Lielahteen, koska siellä sijaitsee Plantagen, jonka ajattelin tuovan helpotuksen minun valtavaan vihreyden ja vehreyden kaipuuseen. Ja, tokihan se toikin. 




Mitä tältä reissultamme sitten löytyi, siitä kerron teille myöhemmin. Kaiken kaikkiaan meillä oli kiva päivä ja kauheasti oli kaikkea kaunista nähtävää. Tällaiset kirppiskierrokset ovat kyllä mukavia, vaikka ei aina löytyisikään mitään, niin silmänruokaa ainakin riittää. 

                                                      Kivaa iltaa kaikille!

                                                                -P

Kommentit

  1. Me ollaan kierretty sitten ihan samoja paikkoja! :D Kävin itsekin tällä viikolla ekaa kertaa Vintiikissä. Tänään taas käytiin Pirkan kirpputorikeskuksessa. Jos olisin tietänyt, että olet Plantagenissa kukkaostoksilla, niin olisin pyytänyt poikkeen kahvilla tässä 3 km päässä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ensi kerralla täytyy kyllä poiketa kahvilla jos kutsu on vielä voimassa. Olisi ihanaa nähdä sinuakin ihan kasvotusten ❤️

      Poista
  2. Kuulostaa ja näyttää kyllä niin kivoilta paikoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania paikkoja kyllä, silmäkarkkia enemmän kuin kylliksi :)

      Poista
  3. Oi, miten kivalta päivältä kuulosti! Odottelen jännityksellä, että mitähän reissusta tarttui mukaan! Itse en ole noista kirppareista käynyt kuin Retropuodilla ja Vintiikissä olen asioinut vain netissä. Retropuodista en tosiaan löytänyt mitään mitä olisin hennonut ostaa hintojen vuoksi ja Vintiikistä meillä on ihanin 50-luvun lehtiteline ikinä :) Sinne aijon kyllä suunnata kesällä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkeistä! Oltiin tänään juuri Tampereella käymässä ja juttelimme ystäväperheemme kanssa, lähiseudun kirppiksistä.
    Pääsiäisen jatkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait vinkkejä reissullesi, ihania paikkoja kyllä. Kivaa pääsiäisen jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Sä oot tehnyt sen mitä itse suunnittelin :) Kiva kierros ja kerrothan mitä löysit. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin kannattaa toteuttaa tämä hauska kierros ja yritän saad tänään kirjoitettua löydöistäni :)

      Poista
  6. Ihan mahtavan oloinen kierros! Hauskaa nähdä, mitä tarttui matkaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauskaa ja ihan kivoja löytöjäkin tuli tehtyä :)

      Poista
  7. Ihan mahtava kierros! Tuttuja nimiä, vaikka puolessakaan en ole käynyt. Jännä nähdä, mitä löytöjä teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava kierros! Suosittelen kyllä käymään jos noille suunnille eksyt :)

      Poista
  8. Blogisi on mahtava! Oon jäänyt ihan koukkuun. :D Asun tuon Vintiikin lähistöllä ja olen myös löytänyt sieltä kivoja löytöjä. Viimeksi 50-luvun liinavaatekaapin. Meillä on ollut myös eilen samat kirppikset! Olet vaan ollut tuolla Pirkan kirppiksellä ennen mua koska ostin sieltä retropuodista keltaisen pöytälampun, mikä vielä on noissa sun kuvissasi. Melko hintavaahan siellä tosiaan on mutta olin etsinyt kyseistä lamppua ja nyt se tuli vastaan ja vielä oikean värisenä!! Kiitos blogistasi, sitä on tosi mukava seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, että höpötykseni ja kuvani kiinnostavat :) Tuo keltainen lamppu oli aivan ihana ja olisin kyllä napannut sen mukaan jos meiltä ei jo löytyisi niin montaa kaunista valaisinta. Ihana ostos ja tosiaan täydellinen väri ❤️

      Poista

Lähetä kommentti

back to top