Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Emännänkaappi uudistui!

vanha emännänkaappi

Meidän kuistilla on upea vanha emännänkaappi, tykkään siitä ihan valtavasti ja sinne saa niin kätevästi säilöön kaikkea tarpeellista tavaraa. Kuten kynttilöitä, siemeniä, lyhtyjä yms. Löysimme kaapin Tori.Fi:n kautta ja se oli maalattu kelta-oranssiksi. Tämä ei missään nimessä ole kaapin alkuperäinen väri, maalit lohkeilivatkin aika rajusti ja sieltä alta paljastui, että kaappi on ollut elämänsä aikana ainakin kauniin vihreä. 

Vaikka tavallaan tykkäsin kaapin retroisasta aika villistä värimaailmasta, niin jotenkin se tuntui olevan hieman liikaa meidän kuistille. Niinpä lähdin miettimään kaapille uutta väriä, joka sopisi yhteen kuistin muiden värien kanssa. Ajattelin ensin, että kaapin ovet ja laatikot maalattaisiin vihreäksi, mutta sitten päätin, että haluan kyllä kaappiin enemmän leikkisyyttä ja iloa. 

vanhan kaapin maalaaminen

emännänkaappi

Yllä olevissa kuvissa näet, miltä kaappi näytti ennen maalausta. Eli alakaapit oli maalattu oranssiksi ja yläkaapit keltaiseksi, runko oli maalattu vaaleaksi. 

Me päätimme jättää rungon maalaamatta, koska siinä maali oli minusta sopivalla tavalla kulahtanut, se tuo sopivaa särmää uusien maalipintojen rinnalle. 


Hioimme maalattavat osat ensin kevyesti, sen jälkeen putsattiin huolellisesti. Sitten vuorossa oli pohjamaali ja sen kuivuttua pääsimmekin maalaamaan ihanilla väreillä. Valitsimme kaapin sävyiksi Tikkurilan uudesta värikokoelmasta sävyt Mint in Mexico ja Bubba in Berlin. 

Leikkisyyttä tähän kaappiin toi minusta kivasti se, että maalasimme vetimet eri värillä kuin laatikot/kaapit. Nyt tämä kaappi sopii minusta täydellisesti yhteen kuistin muiden värien kanssa, jotenkin tuntuu että koko kuistille tuli paljon raikkaampi fiilis. Olen siis todellakin tyytyväinen  meidän sävyvalintoihin. 

vanhan kaapin maalaaminen

tikkurilan color now 2024

Niin ja mukavaa tätä vuotta ;) Mun Instasta @vintageinteriorxx löytyy reels-video, jossa näkyy kaapin käsittelyn työvaiheita.

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Ihana kaappi :-) siksikin että minulla on liki samanlainen mökillä :-). Se oli alunperin (?) ruman vaaleanpunainen ja alkajaisiksi maalasin sen muuhun sopivaksi haalean vihreäksi ja kerman valkoiseksi. Nyt olisi aika maalata se uudelleen ja olen jo pitkään miettinyt mikä olisi tuleva väri ja samalla haluaisin vaihtaa vetimet. Mutta kuvistasi sain inspiraatiota siihen hommaan :-).

    VastaaPoista
  2. Hieno kaappi ja upea kissa!

    VastaaPoista
  3. hieno kaappi.kauneus on katsojan simässä ja kiva vaihtaa väriä.kunhan jaksaa maalata.kadehdin viiteliäisyyttäsi.

    VastaaPoista
  4. Upea kaappi nyt mutta upea oli myös kelta-oranssisenakin.

    VastaaPoista
  5. Onpas herkullinen kokonaisuus! Ja ihana Kaapo <3

    VastaaPoista
  6. Minä kaipaan tuohon symmetrisyyttä, joka on jotenkin tuon ajan kaapin ominaisuus. Eli vaihtaisin noiden ylempien laatikoiden paikat symmetrisesti. Tulisi levollisempi näkymä.
    Tuo sivuosien alkuperäinen väri ei varmaan toistu kuvissa hyvin, koska näyttäisi, ettei se ihan parhaalla tavalla sointuisi uusiin väreihin…. Varmaan ”luonnossa” on nätti - onhan se kuvistakin tavallaan nätti.
    - Saga -

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top