Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Suloiset ankat!

Meille saapui pari suloista ankkaa. Kävi nimittäin niin onnekkaasti, että voitin Instagramin arvonnassa itselleni tanskalaisen Hans Bøllingin 1959 suunnittelemat puiset ankat.  Näillä söpöillä ankoilla on taustalla niin ihana tarina, että haluan jakaa sen myös teidän kanssa. 
Eräänä kevätaamuna Fr…

Uusi keittiönpöytä + helppo paperipussitähti!

Viikonloppuna kirpputorikierroksella minua onnisti, löysin nimittäin meidän keittiöön uuden pienen pöydän. Meidän edellinen pöytä oli tähän tilaan mielestäni hieman liian korkea, kun pöytä oli tarkoitettu jatkettavaksi niin pöytälevyn alla olleet jatkopalat korottivat pöydän liian korkeaksi. En ty…

DIY - helppo paperitähti

Innostuin tuossa yksi ilta taittelemaan paperitähtiä ja niitä alkoikin syntymään kuin sieniä sateella. Tein pari erilaista versiota, toiset tähdet syntyivät taittelemalla ja toiset paperipusseista.  Taittelemalla tehtyihin tähtiin löytyy netistä tosi paljon ohjeita, mutta mielestäni kaikista selke…

Viherkasvien talvihoito!

Talvi on rankkaa aikaa viherkasveille. Lämmityskaudella kasvit kärsivät kuivasta sisäilmasta ja erilaiset kasvituholaiset myös lisääntyvät helpommin kuivassa sisäilmassa. Talvella lehtien alapintoja kannattaakin tarkistella useasti, ettei siellä vaan näy ylimääräistä liikettä. Vauriot lehdissä pal…

Messinkiä sen olla pitää!

Kaivoin kirpputorilta haalimani messinkiset kynttilänjalat esille. Olen ostanut kynttilänjalkoja kirpputorilta vuosia sitten periaattella, mahdollisimman halpa ja painava. Painava kynttilänjalka tuntuu ja näyttää paljon arvokkaammalta kuin kevyt. Olen maksanut kynttilänjaloista maksimissaan viisi …

DIY - valokranssi

Meidän olohuoneen sohvan takana oleva taulukollaasi sai hetkeksi väistyä, kun askartelin sohvan taakse helpon, mutta kuitenkin melko näyttävän valokranssin. Tämä vuodenaika on kyllä sellainen, että mikään määrä tunnelmavaloja ei tunnu liialliselta. Kranssin pohjana käytin Parolan rottingilta hankk…

Lisää tunnelmaa kasvihuoneeseen!

Kaupallinen yhteistyö: Heat Nordic


Meidän kasvihuoneen tunnelma nousi ihan uudelle tasolle, kun saimme sinne ihanan upeaa tunnelmaa luovan Provence kaasulämmittimen. Se lämmittää niin ihanasti tämän meidän pienen pihamajan.  Tämä lämmitin on suunniteltu soveltuvaksi myös sisätiloihin, mutta minä h…
back to top