Kisujen kuulumisia

Ajattelin hieman kertoa teille meidän nelijalkaisten ystäviemme kuulumisia.

Meillä asustaa nykyisin kaksi karvaista ystävää n. kymmenen vuotias Kerttu kissa ja juuri kohta yksitoista kuukautta täyttävä Kaapo.
Kertun tarkkaa ikää ei tiedetä, koska hän on muuttanut meille löytöeläintalosta, mutta kovin vanha hän ei silloin tullessaan ollut. Minulle kerrottiin, että Kerttu oli löydetty pienten pentujen kanssa ja aluksi oli luultu, että pennut olisivat Kertun omia. Eläinlääkärin tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että Kerttu ei ollut koskaan synnyttänyt. Ilmeisesti hän vain piti huolta pienistä pennuista.

Meille muuttaessa Kerttu oli itsekin todella pienikokoinen painoi vain n. puolitoista kiloa ja kaiken lisäksi hän oli silloin vielä lyhytkarvainen ja oletuksena oli, että hän myös jäisi lyhytkarvaiseksi, mutta kuten kuvista näette toisin kävi. Kerttu kasvatti valtavan paksun ja pitkän turkin.
Tämä valtava suuri muutos turkissa johtuu varmasti siitä, että Kerttu ei ollut löytöeläintalossa tarpeeksi rohkea ruokakupille menijä. Hän oli meilläkin aluksi niin nälkäinen, että söi roskatkin lattialta, kunnes sitten huomasi, että ruokaa tulee kyllä säännöllisesti kuppiin.

Kaapo muutti meille tämän vuoden toukokuussa ja Kerttu ei ollut todellakaan asiasta kovin innoissaan. Ymmärrän häntä kyllä hyvin, ensi hän joutui hyvästelemään pitkäaikaisen ystävänsä ja melkein heti perään tuli uusi liian innokas pikkukisu. Kisu, joka halusi olla koko ajan vaan lähellä ja leikkiä.
Kaapolla on varmasti vähän liian rajut otteet ja vanha rouva hermostuu, kun toinen käy päälle yllättäen milloin minkäkin nurkan takaa. Kerttu oli aluksi todella stressantunut, eikä osannut rauhoittua muulloin kuin jos ihminen oli hänen kanssaan kahden kesken kaukana Kaaposta.

Kaapo on rodultaan Brittiläinen lyhytkarva ja hänestä voi kasvaa vielä suurikokoinen tyyppi, sillä keskimäärin aikuiset britti urokset painavat n. 6-8 kiloa. Tällä hetkellä Kaapo painaa jo n. kilon Kerttua enemmän. Kertulla on painoa n. 4 kiloa ja Kaapolla n. 5 kiloa. Kertun turkki siis todellakin hämää hänen kokoaan, paksun turkin alla on melko pienikokoinen ja hoikka kissaneiti.
Kaapon ruokailun kanssa meidän täytyy olla todella tarkkana, sillä tämä nuoriherra on todella perso ruualle ja leikatut kissat ovat muutenkin helposti lihoavaa sorttia.

Näiden kahden kissan yhteinen alku ei ollut siis millään tavalla kovinkaan helppo, mutta onneksi tilanne on nyt vähän tasaantunut.

Ihan viime aikoina kisut ovat alkaneet osoittaa sellaisia merkkejä, että uskon heistä tulevan vielä hyvät ystävät. Jopa lintuja voidaan jo tähystellä samalta ikkunalaudalta ja sohvallekin mahdutaan samaan aikaan, tietenkin pieni hajurako täytyy vielä säilyttää.
Kerttu usein murisee varmuuden vuoksi tullessaan huoneeseen, ihan vaan jos vaikka se riiviö taas odottaa jossain nurkan takana.

Yhtenä päivänä meinasin sulaa onnesta, istuin tietokoneella kirjoittamassa ja kurkkasin selkäni taakse. Kerttu oli tullut sohvalle nukkumaan ja Kaapo oli hypännyt sohvan toisen laitaan. Hiljalleen Kaapo hivuutti itseään lähemmäksi Kerttua niin, että lopulta sai tassunsa ojennettua ja hän pääsi kosketus etäisyydelle. Kerttu esitti nukkuvaa ja oli niin kuin ei huomaisikaan Kaapon lähestyvän häntä. Huomasin kuitenkin kuinka hän välillä raotti silmiään, ei kuitenkaan katsonut tilannetta niin uhkaavaksi, että oli pitänyt poistua tilanteesta.

Eikös tämä ole jo selvä merkki siitä, että kisut sietävät toisiaan. Minä ainakin olen niin onnellinen, kun Kerttu ei enää stressaa uutta tulokasta ja hän on alkanut taas kiinnostumaan myös leikeistä ja on muutenkin taas oma ihan itsensä.

Meille on tupruttanut koko yön lunta, joten taidankin lähteä tästä lumitöihin.

<3 Pauliina