Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Ihania kirppislöytöjä!

Tämä kesä on melkoista haipakkaa ja reilu viikko on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta. Suurin syy siihen on, että olimme viime viikonloppuna vierailemassa pitkästä aikaa rakkaiden ystäviemme luona Salossa. Siellä kiertelimme monia ihania kirppiksiä ja nyt onkin aika esitellä teille kaikki suuren kirppiskierroksemme löydöt.

Sattunneista syistä kirppikset ovat jääneet viime aikoina vähemmälle ja nyt tuntui, että olin ihan suoranaisessa hurmoksessa, kun muutaman päivän aikana pääsin niin monelle eri kirppikselle. Ihan mahtavaa, tuntui että olin niin elementissäni. Oli upeaa hypistellä kaikkia ihania tavaroita ja päästä taas ihmettelemään sitä maailman tavarapaljoutta. Siinä hurmoksessa pääsi hieman unohtumaan myös se kotona vallitseva tavaranpaljous ja se, että en vieläkään ole saanut omaa kirppiskuormaani kannettua minnekään, no eiköhän sen aika vielä tule. Nyt matkaani tarttui monia tarpeellisia ja pitkään etsinnässä olleita asioita, mutta myös muutama turhake, jotka olivat vaan niin kauniita että en kyennyt niitä syystä tai toisesta vastustamaan.

Nyt kuitenkin niihin löytöihin, ensimmäisenä haluan esitellä teille ehkä sen kierroksen parhaan löytöni. Olen pitkään  metsästänyt viiden metrin mittaista räsymattoa keittiöön, en kuitenkaan hyväksynyt ihan mitä tahansa. Halusin, että se olisi kunnolla raidallinen ja värit olisivat kirkkaat, eikä sellaiset sameat mitä usein räsymatoissa nykyään näkee. Nyt minulla kävi mieletön flaksi, sillä löysin niin täydellisen herkullisen maton ja juuri rakastamissani raikkaissa väreissä. Upea hyväkuntoinen suorastaan täydellinen matto, mutta sitten aloin pohtimaan sen hintaa 35 euroa. Hinta tuntui paljolta kirppisostoksesta, mutta onneksi tulin kirpputorilla järkiini ja nappasin maton matkaani. Sillä eihän tuo ole hinta eikä mikään, matto on kuitenkin tehty käsin paksuista hyvälaatuisista kuteista. Matto tulee varmasti kestämään meillä pitkään. Tuntuu ihan typerältä, että oikeasti pidin mattoa aluksi kalliina, on sitä ihminen vähän hölmö välillä.

keittiön sisustus

Maton värit sointuvat minusta kauniisti keittiössä aiemmin olleeseen pienempään räsymattoon. Tuo uusi matto istahti niin kauniisti keittiömme tunnelmaan, että tuntuu että se olisi ollut siellä aina. En voi olla tyytyväisempi tähän hankintaan.

kaunis räsymatto

pitkä räsymatto

Pitkään olin metsästänyt meille päreistä tehtyä puukoria, mutta aika usein ne tuntuivat olevan rikki ja eivät siksi olleet lähteneet mukaani. Tässä nyt löytämässäni yksilössä oli myös pieni vika kahvassa, mutta se oli onneksi helposti korjattavissa. Pärekorin löysin Kaikulan kesäkirppikseltä, joka on on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Kirppis on täynnä ihanaa vanhaa hyvällä maualla valittua tavaraa. Korista maksoin 10 euroa. 

puunkantokori

Kaikulasta löysin myös kaksi kappaletta vihreitä Nanny Stillin suunnittelemia Grapponia-sarjan juomalaseja. Nyt on sitten vihdoinkin se kuuden kappaleen sarja koossa. Lasit maksoivat 9 euroa kappaleelta. Vielä haluaisin löytää tähän sarjaan vihreän mehukannun.  


grapponia nanny still

Upea vanha puuhylly oli pakko ostaa, vaikka ostohetkellä en ollut varma minne sen kotona sijoittaisin. Se löysi kuitenkin minusta ihan täydellisen paikan minun työpisteen kaapin päältä. Ihastuin niin täysillä tämän upean hyllyn muotoiluun. Tämä kaunis hylly on myös Kaikulan kesäkirppikseltä ja tämä kustansi 40 euroa. 

vanha puuhylly

vanha puuhylly

Seuraavana esittelyyn pääsee turhake, joka kauneutensa vuoksi kuitenkin lähti mukaani. Kyllähän tämä kaunis rottinkikahvainen esine näyttää aivan upealta kattauksessa. En tiedä mihin käyttöön tämä on alunperin tarkoitettu, mutta itse aion käyttää tätä servettitelineenä. Maksoin tästä 4 euroa. 

servettiteline

Meidän pihasaunan ovi sai täydellisen kahvan, kun Kaikulasta löysin vanhan metallisen kaunottaren. Nyt on mukavampi avata saunan ovi, kun ei tarvitse enää kiskoa ovea auki avaimesta. Tämä kahva näyttää siltä kuin tämä olisi ollut tässä aina. Kahva maksoi 2 euroa.

pihasaunan sisustus

Länsi-saksalainen suloinen pikkumaljakko täydellisessä vaaleanpunaisessa värissä tarttui mukaani Forssan kellari-kirppikseltä. Maljakko kustansi 2 euroa. 

maljakko

Forssasta löysin myös muutaman kauniin rottinkisen kasvituen. Nämä löydöt pääsivät heti tositoimiin, toiseen pääsi minun hurjaa vauhtia kasvava hopeaköynnös. Toiseen tukeen pääsi kiipeilemään minun itse kasvattamani bataatti, jolla on myös ihan hurja kasvutahti. Tuet maksoivat 2 euroa kappaleelta. 

rottinkinen kasvituki

kasvituki rottinki

Madam Stolzin upea suuri kori löytyi Salon Radiokirppikseltä. Ajattelin, että laitan tämän seinälle ja keskelle roikkumaan jonkin kauniin köynnöskasvin. Kori maksoi 10 euroa. 


Minulla on alkanut olemaan pulaa kukkaruukuista ja tältä reissulta löytyikin monta kaunista yksilöä. Kaikki kuvassa olevat ruukut maksoivat n. 2 euroa kappaleelta. Kaikkiin ruukkuihin löytyi heti asukit, kun sain ihanan kasvilähetyksen Urbaaniviidakosta

ruukku kasveille

Ystävältäni rakkaalta sain pistokkaan hänen upeasta apostolinmiekasta, tämä kasvi on ollut minulla etsinnässä todella pitkään. Laura Sateenkaaria ja serpentiiniä-blogista oli löytänyt kasvin Tori.fi:stä ja kasvi oli todella valtava, joten siitä riitti sitten minullekin pistokas. Jos tätä nyt enää pistokkaaksi voi kutsua, niin valtava tämä minunkin yksilöni on. Ihanaa, kun vihdoin minulla on tämä upea vanhanajan viherkasvi. 

apostolinmiekka

Vierailimme reissullamme myös eräässä Perniöläisessä vanhalla kaupalla järjestetyllä kirpputorilla. He myivät kauppaa tyhjäksi ja sieltä pystyi tekemään ihanan edullisia löytöjä. Joista ensimmäisenä esittelyyn pääsee tämä kaunis suihkupullo, josta ei tarvinnut maksaa latiakaan.  Tällä on ihana sumutella viherkasveja. 

sumutinpullo kasveille

Kaunis vanha lintutaulu ihastutti minut upeilla pastellisilla väreillä, tämä taulu päätynee meidän olohuoneen tauluseinälle. Taulusta maksoin 2 euroa. 

kirppislöytöjä

Suloiset vaaleanpunaiset lampunvarjostimet halusin ehdottomasti napata mukaan, koska olen miettinyt, että tekisin toisen samanlaisen valosarjan kuin meillä on olohuoneessa. 

kirppislöytöjä

Kaksi suurta kauniisti patinoitunutta saviruukkua lähti mukaan 2 eurolla. Vanhoja suuria saviruukkuja ostan aina, kun niitä eteeni sattuu. Niihin on niin ihana istuttaa kasveja ulkona. Uusissa saviruukuissa ei ole mielestäni sitä samaa fiilistä kuin näissä vanhoissa. 

vanhat saviruukut

diy kasvihuone vanhoista ikkunoista

diy kasvihuone vanhoista ikkunoista

Kasvihuoneeseen löysin kauniit vanhat sakset, kyllä nyt kelpaa napsia satoa talteen. Aikaisemmin minulla oli täällä käytössä todella kulahtaneet remontissa käytetyt sakset. Minusta on ihanaa, kun kaikki työvälineet sopivat tänne kasvihuoneen tunnelmaan. Sakset ostin Kaikulan kirppikseltä kahdella eurolla. 

diy kasvihuone vanhoista ikkunoista

Salon Aarresaaresta löysin aivan ihanan muotoisen ja värisen pöytäliinan meidän kesäkeittiöön. Epäilen tämän olevan vanhaa Marimekkoa tai Vuokon tuotantoa. Liina on juuri sopiva neljän hengen kattaukseen. Paksu kaunis liina kustansi 4 euroa. 

kesäkeittiö vanhoista ikkunoista

diy kesäkeittiö

Tälläisiä ihania löytöjä tarttui matkaani tällä kertaa. Toivottavasti kirppiskierroksia on luvassa vielä monia tälle kesälle, kirppiksillä kiertely on vaan niin ihanaa puuhaa. 

Leppoisaa sunnuntaita <3

<3 Pauliina



Kommentit

  1. Oi, miten hyviä löytöjä! Etenkin tuo matto! Ja on aina tosi ihanaa, kun saa keräämänsä astiastoon täydennystä. Vitsit, kun siitä tulee hyvälle mielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo matto on niin herkku <3 Vihreistä Grapponioista olen kyllä tosi iloinen, ihanaa tosiaan kun saa sarjan täyteen <3

      Poista
  2. Tuo servettiteline voisi olla alunperin sellainen paahtoleipäteline. Ihania löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahtoleipäteline tuli myös minulla mieleen tuon servettitelineen kohdalla. Paahtoleipäteline on kyllä itselle aivan uusi käsite ja turhake, joten servettitelineeksi itsekin ottaisin käyttöön. ��

      Poista
    2. Paahtoleipätelinen se tosiaan taitaa olla, mutta aika turha meille sellaisessa käytössä. eli se saa toimia servettitelineenä <3

      Poista
  3. Pashtoleipätelineenä tuollainen oli kotonani. Leivät kun paahdettiin uunissa, nii ne saatiin kätevästi otettua tuohon yhdellä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin se on varamsti tullut tarpeeseen siinä käytössä, meillä se saa olla servettitelineenä <3

      Poista
  4. Paahdetuille leiville hyvinkin.
    Eikä muuten ole mikään ”turhake”, kuten yllä arveltiin. Meillä oli lapsuuden kodissa näitä kaksinkin kappalein. Toisessa, englantilaisessa posliinisessa, oli myös murulautanen alla samaa sarjaa. Kun iso perhe aamulla ruokaili, paahdettiin leipää leivänpaahtimella sen enempää kyselemättä, mikä leipä milloinkin paahdettiin kenellekin. Koneeseen vaan ja siitä telineeseen ja uutta leipää taas koneeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti ollut aikoinaan turhake, mutta meille se vähän siinä käytössä on. Toki jos on enemmän ihmisiä kylässä, niin ehkä otammekin sen tuohon käyttöön <3

      Poista
  5. Ihania löytöjä ja hengästyttävän paljon. Minulla on ollut onni saada apostolin miekkaa työkaveriltani, olen jakanut sitä edelleen ystäville ja suvulle. Apostolinmiekan kukat ovat odottamiseen arvoisia. En ole mikään viherpeukalo, mutta sain kasvin kukkimaan yhden kerran ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kertakaikkisen upea kasvi, nähtäväksi jää saanko sitä ikinä kukkimaan. On siinä ainakin taas yksi tavoittelemisen aihe <3

      Poista
  6. Vau sulla on sitten hyvä kirppis silmä sekä myöskin sisustus !!
    Toi matto oli halpa kun on noin pitkä. Hyvä kun ostit.
    Ihana katsella kuvia kodistanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kaunis kiitos, olen kyllä todella tyytyväinen, että matto lähti matkaani. On se vaan niin täydellisen ihana <3

      Poista
  7. Hei! En ole varmastikaan ensimmäinen kysyjä, mutta en löytänyt nopeasti tietoa blogistasi, joten kysyn: mistä keittiön kaapit, tai oikeastaan niiden ovet, on hankittu? Ne ovat hienot, ja nyt mökkikeittiön uusiminen olisi ajankohtaista ja etsin samaa tyyliä.
    Seurailen sinua etenkin Instassa, ja inspiroidun kovasti :)
    Kiitos! Terkuin Elina

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top