Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Puutarhan parasta aikaa!

vanhan talon puutarha

Alkukesä on mielestäni ehdottomasti parasta aikaa puutarhassamme. Yli kymmenen omenapuuta kukkivat ja kaikki ympärillä on ihan puhtaan vihreää. Myöhemmin kesällä värit ovat sammutetummat, mutta toki silti on kaunista. Omenapuut kukkivat tänä vuonna myöhemmin kuin yleensä, syynä siihen oli melko viileä kevät.

Tähän aikaan vuodesta on aivan ihana kierrellä puutarhassa ja ihmetellä mitä kaikkea kaunista kukkapenkeistä nousee ylös. Viime syksynä istutin hurjan määrän tulppaanin sipuleita ja ensi syksynä aion istuttaa lisää, niin upeaa väriloistoa tulppaanit puutarhaan tuovat. Ne kukkivat ihanasti, ennen kuin muut keskikesällä kukkivat perennat aukeavat täyteen loistoonsa. Siksi tulppaaneita on hyvä istuttaa perennepenkkeihin sinne tänne, kukkimisen lopuksi viereiset perennat peittävät lakastuvat varret ja siten ne eivät näytä kuihtuneenakaan rumilta.

vanha puutarha

kuinka tehdä perennapenkki

omenapuiden kukinta

vanhan talon puutarha

omenapuun kukinta

puutarhakaari ruusulle

diy kasvihuone vanhoista ikkunoista

Minusta puutarha näyttää omenapuiden kukinta-aikaan aivan kuin eläisimme keskellä satumaailmaa. Niin kauniisti valkoiset upeat kukat loistavat keskellä vihreyttä. On myös aivan ihana kuunnella mikä pörinä puista kuuluu, jotenkin tulen niin onnelliseksi seuratessani mehiläisten tärkeää työtä. Olen yrittänyt valita kukkapenkkeihin lajikkeita, jotka houkuttelevat perhosia ja pörriäisiä. 

omenapuiden kukinta

tulppaani puutarha

diy puutarhakoriste

Tein puutarhaan pienen "taulun" vanhoista ikkunanpokista, taulun keskipisteeksi pääsi lankaköynnös. Minusta on ihana tehdä puutarhaan erilaisia asetelmia, on ihanaa kun kaikkialla on kaunista katseltavaa. 

vanhan talon puutarha

Tänään onkin pitkästä aikaa sadepäivä ja voi miten olinkaan sitä kaivannut. Puutarha näyttää sateen jälkeen heti niin paljon vihreämmältä ja raikkaammalta. Keltainen siitepöly vajoaa maahan sateen mukana ja tekee ilmasta helpomman hengittää. Toivon kuitenkin, että illaksi selkiää ja pääsemme rakentamaan meidän uutta kesäkeittiötä. Siitä kerron lisää, kun päästään projektissa eteenpäin.

Täältä(klik!) näette miltä takapihalla näytti viime vuonna, nyt tuo paviljonki on historiaa ja sinne rakentuu jotain niin paljon kauniimpaa. En malta odottaa, että päästään kunnolla rakennuspuuhiin. Olen varma, että takapihastamme tulee entistäkin ihanampi.

Mukavaa viikonloppua <3

<3 Pauliina


Kommentit

  1. Tämä on kyllä ihan parasta aikaa. Minäkin nautin omenapuista ja tulppaaneista :) Kivan vaihtelevia näkymiä sinulla puutarhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesässä on vaan jotain niin maagista. Vanhat puutarhat ovat niin mieleeni, minkään ei tarvitse olla ihan niin justiinsa :D

      Poista

Lähetä kommentti

back to top