Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kesäkeittiön sisustus!

kesäkeittiön sisustus

Meillä alkoi viikko sateisissa merkeissä, mutta sateesta huolimatta haluan esitellä teille nyt tarkemmin meidän vasta valmistuneen kesäkeittiön sisustusta. Meidän kesäkeittiössä on kaksi avointa seinää ja rankkasateella lattiat hieman kastuvat, siksi halusin laittaa lattialle vanhassa paviljongissa olleet muovimatot. Muovi ei sateesta hätkähdä ja mikä parasta ne kuivuvat nopeasti.

Muutenkin halusin sisustaa meidän kesäkeittiön kotoa jo valmiiksi löytyvillä tavaroilla. Olen niin tyytyväinen, että onnistuin siinä lähes täydellisesti. Ainoastaan katossa roikkuva valosarja ja istuintyynyt hankittiin uutena. Minun vuosia sitten itse ompelemani tyynyt oli pahoin auringossa haalistuneet ja myös itse pehmusteet olivat jo menneet huonoiksi. Uudet istuintyynyt löytyivät Jyskistä ja tykkään kovasti tyynyjen värimaailmasta.

kesäkeittiön sisustus

kesäkeittiön sisustaminen

Katossa roikkuvat korit on minun äitini aikoinaan Saksan Hannoverista kadulta pelastamat. Monessa Euroopan kaupungissa on tapana laittaa itselle ylimääräisiä tavaroita kadulle ja sitten niitä tarvitsevat saavat ne siitä ilmaiseksi ottaa. Jos ne ei kenellekään kelpaa niin roska-auto kerää ne sitten mukaansa. Minusta ihan loistava tapa kierrättää.

Olimme tosiaan vuonna 1996 kiertelemässä Eurooppaa pienellä Opel Kadetilla ja siitä huolimatta, että auto pursuili jo liitoksistaan oli äitini saatava nämä korit mukaan. Korit matkustivat auton hattuhyllyllä ja muistan vieläkin todella elävästi sen, kuinka korien piikit hakkasivat koko loppu reissun minun ja ystäväni päätä. Nyt 24 vuotta myöhemmin korit sitten koristavat meidän kesäkeittiötä, kannatti siis nuorena hieman kärsiä. 

arabia astiat

kesäkeittiön sisustus

Ikkunassa roikkuva suloinen amppeli on äitini virkkaama. Minusta vaaleanpunainen pelargonia näyttää niin somalta tuossa ikkunassa. 

finel emali

Finelin valmistama vanha Vegeta-kattila on minusta ihan täydellinen varhaisperunoiden keittämiseen. Muutenkin tuntuu, että tämä ihana vanha keittiö vaatii sen, että täällä käytetään vaan vanhoja astioita. Ne istuvat meidän kesäkeittiöön ihan täydellisesti. Ja, ei kai tälläisellä vanhalla jo vähän ruostettakin itseensä saaneella hellalla nyt voi uusia astioita käyttääkään. Hella ostettiin aikoinaan kirppikseltä 1o euron hintaan. 

diy liukuvärjäys

Kesäkeittiön verhoiksi laitoin itse liukuvärjäämäni verhot, niihin ohjeet löydät täältä(klik!)! Verhojen päät sidoin rennosti solmuun, jotta ne eivät makaa lattialla ja kerää roskia. Verhot estävät aurinkoa paistamasta suoraan silmiin ja tuovat myös ihanasti väriä ja boheemia tunnelmaa tänne. 

diy lankkupöytä

diy pöytä ompelukoneenjaloista

Pöytänä täällä on meidän itse tekemä lankkupöytä, jonka jalkoina on Singerin ompelukoneen valurautaiset jalat. Moni varmasti muistaakin, että pöytä oli meillä aikoinaan ruokailutilassa. Se on kuitenkin minusta huomattavasti parempi täällä ulkona. Pöydän ympärille mahtuu tarvittaessa jopa kymmenen ruokailijaa, eikä se varmasti notku eikä nitku. 

Tuolit olemme hankkineet jo vuosia sitten Ikeasta ja ne ovat olleet todella hyvä ostos. Ne eivät ole menneet miksikään tässä vuosien saatossa. Huomasin, että tuoleja myydään Ikeassa edelleen ja ne löytyvät nimellä LÄCKÖ. 

ihanat pionit

Rakastan sitä, kun voi kerätä kukkia omalta pihalta. Nyt keräsin tänne suuren pionikimpun, ettei sade hakkaisi kokonaan näitä minun lempikukkiani. Olen tuonut tänne myös värinokkosen ja muutamia yrttejä tuomaan vihreyttä. ja, onhan noista yrttipuskista helppo napsaista lautaselle makua. 

kesäkeittiön sisustus

kesäkeittiön sisustaminen

kesähuoneen sisustaminen

kesähuoneen sisustaminen

diy kesäkeittiö

Vanhan keittiön alakaapin me löysimme meidän kellarista. Tämä on arvatenkin kotimme alkuperäinen keittiö, olisin halunnut aikoinaan tehdä tästä keittiön sisätiloihin, mutta säilytys kellarissa oli tehnyt tehtävänsä ja kaapit tuoksuivat erittäin ummehtuneelta. Siinä syy miksi en halunnut tätä kaunotarta sisälle tuoda. Ulos päästyään tämä kaappi sai kunnon etikkapesun ja aurinkoisella säällä olemme pitäneet kaapin ovia auki. Ummehtunut haju on hävinnyt jo melko hyvin, mutta ei siltikään ihan kokonaan. 

Olimme aluksi pohtineet, että olisimme maalanneet kaapiston uudelleen, kaappi oli niin likainen, että ajattelin ettei se voi lähteä pesemällä puhtaaksi. Universal stone puhdistusaine näytti taas kerran mihin se pystyy ja sain kaapiston pestyä tosi hyvin. Alkuperäinen maali alkoi pesun jälkeen näyttämään niin hyvältä, että päätimme jättää sen ainakin toistaiseksi alkuperäiseen asuunsa. Olen tyytyväinen päätökseen, sillä tuo persikkainen sävy sopii minusta täydellisesti tähän tilaan. 

kesäkeittiön sisustus

Meidän Kerttu on siirtynyt kasvihuoneesta tänne nukkumaan ja ilmeisen maukkaalta tuntuu päikkärit tuossa korituolissa maistuvan. Löysin tuolin Tori.fistä ja se sattui sijaitsevaan muutaman sadanmetrin päässä meiltä. Tuoli kustansi 20 euroa. 

kesäkeittiön sisustus

Ihanaa, kun meillä on nyt tälläinen ihana paikka missä voi sateellakin nauttia päiväkahvit tai laittaa ruokaa. Tämä kesäkeittiö oli minun pitkäaikainen haaveeni ja olen niin onnnellinen, että siitä haaveesta on nyt tullut totta.

kesäkeittiön sisustus

kesäkeittiön sisustus

kesäkeittiön sisustus

Kesäkeittiön seinät on käsitelty Tikkurilan mustalla Valtti plus-öljyllä. Saman sarjan ruskealla öljyllä käsittelimme lattian ja laton. Tämä väripari on minusta ihanan 60-lukuinen, onneksi päädyimme tähän, emmekä maalanneet rakennuksen sisäpuolta valkoiseksi. 
Teen vielä erillisen postauksen, missä kerron rakennusvaiheista ja kuvaan rakennuksen myös ulkoapäin. Siihen vaan täytyy odotella hieman aurinkoisempia ilmoja. 

Ihanaa uutta viikkoa <3 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Oi oi oi, niin ihana! Todella persoonallinen ja kodikas kesäkeittiö.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis ja onnistunut kesäkeittiö! Onnittelut! Kyllä tuolla kelpaa päiväkahveja juoda ja juhlia viettää!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä on kyllä aivan ihana istuskella ja nauttia <3

      Poista
  3. On kyllä hieno kokonaisuus! Ja kierätys vielä iso plussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina niin mahtavaa jos voi kierrättää jo olemassa olevia tavaroita <3

      Poista
  4. Onpa ihana kesäkeittiö! Näyttää varmasti hienolta myös iltavalaistuksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä on kyllä aivan ihana myös illan hämärässä <3

      Poista
  5. Kerrassaan upea kesäkeittiö. Ihana kertomus noista koreista, ja nyt löytyi hyvä käyttökin. Olet saanut kodikkaan näköiseksi ja noi kaapit ovat hyvän näköiset, kiva väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Olen kyllä iloinen, että nyt noi korit ovat taas arvoisellaan paikalla, kaiken tämän jälkeen :D

      Poista
  6. Aivan hurmaavan ihana kesäkeittiö! Upeasti olet yhdistänyt kaikki kierrätystavarat. Tässähän alkaa mieli tehdä kesäkeittiötä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämä oli minulle niin suuri unelma, ihanaa että vihdoin se on totta <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top