Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

DIY - amppeli kukille

diy amppeli kukille
Meidän talon irtaimiston mukana tuli kaikenlaista tavaraa, muun muassa suuri määrä vanhoja alumiinisia kakkuvuokia. Vuoat olivat jo siinä kunnossa, että niillä ei enää tehnyt mieli leipoa, mutta en niitä silti malttanut poiskaan heittää, ajattelin että kyllä minä niistä joskus jotain keksin tehdä. Nyt se inpiraatio sitten iski ja pitkään autotallin ylisillä odotelleet vuoat pääsivät vihdoin käyttöön tai no jäihän niitä vieläkin, mutta edes osa pääsi käyttöön.

Askartelin nimittäin meille kaksitasoisen kukka-amppelin. Tykkään asetella viherkasveja eri korkeuksille. Siten niistä saa tehtyä näyttävämpiä asetelmia ja se on myös hyvä tapa saada kasveille enemmän valoisia paikkoja. Olen myös huomannut, että viherkasvit todellakin nauttivat siitä, että saavat olla ryhmissä. Varsinkin olohuoneen ikkunan lähellä olevat kasvit ovat viihtyneet mainiosti koko talven.
diy amppeli kukille


Maalasin vuoat Mastonin stone spraymaalilla, sillä sai tehtyä vuokiin hauskan kivenomaisen pinnan.
Mutta käyhän näiden tuunamiseen tietenkin mikä tahansa spraymaali tai vaikka kalkkimaali.
Ennen maalausta molempiin vuokiin tehtiin kolme reikää, mittasin reiille paikat mittanauhalla, jotta ne ovat samoissa kohdin molemmissa vuoissa. Käytin vuokien yhteen sitomiseen mustaa paperinarua.

tee itse helppo amppeli

Maalilla vuokiin tosiaan tuli tuollainen kiva eläväinen pinta. En istuttanut kasveja suoraan vuokiin, vaan laitoin niille kevyet, mutta rumat muoviruukut. En tykkää yhtään muoviruukuista siksi sujautin ruukut vielä paperipusseihin. Jos amppeliin haluaa laittaa jotain oikein painavaa niin suosittelen paperinarun sijaan käyttämään esimerkiksi metelliketjua. 

diy helppo amppeli

diy helppo amppeli

diy amppeli kukille

 Tälläisen kerrosamppelin tekemiseen tarvitset:

  • kaksi erikokoista vuokaa
  • paperinarua tai metalliketjua
  • spraymaalia tai kalkkimaalia
  • porakoneen
  • mittanauhan
  • koukun ripustamista varten

 Mukavaa sunnuntaita! Pitäkäähän itsestänne ja läheisistänne huolta <3

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Wau, hieno amppeli. Meiltä löytyy myös vastaavia kakkuvuokia, mummun peruja. Täytyykin miettiä, miten itse voisin niitä hyödyntää.
    Mukavaa alkavaa viikkoa, pysytellään terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin tästä tuli oikein mainio. Mukavaa sunnuntaita sulle <3

      Poista
  2. uuvelleen maalattuna nuista saap vaikka kuppikakuille tarjottimen

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva tuunaus ja kasveja saa tuplasti enemmän esille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top