Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Rakkaat ihanat pelargoniat! (+vinkit niiden talvettamiseen)

pelargonien talvehtiminen

On taas kevät ja hirmuinen into saada puutarha kukkimaan, kolikkoja kuluu kun puutarhamyymälöiden ovet avautuvat ja kaikkea ihanaa mieli halajaa.
Onko tuttu tunne? 

Minulla itselläni on ainakin joka ikinen kevät ihan hirmuinen tarve hankkia hurja määrä kaikkea kaunista kukkivaa puutarhaan ja parvekkeelle. 
Ja niin sitä tulee myös hankittua niitä kaikkia ihania kukkivia kasveja, mutta joissakin asioissa on myös helppo säästää, nimittäin kun koittaa talvettaa niitä edellisenä vuonna hankittuja kasveja.  Vuodesta toiseen olen todennut, että yksi kestävimmistä talvehtijoista on iki-ihana mummon ikkunalaudalta tuttu pelargonia. 

Monet kyselevät minulta kuinka ihmeessä onnistun vuodesta toiseen saamaan pelargoniat selviämään talven yli.  Nyt vihdoin näin seitsemän vuoden kokemuksella uskallan sanoa, että pelakuut selviävät lähes missä vaan yli synkän ja pimeän talven. Olen nimittäin talvettanut pelakuita kellarissa, valoisalla puolilämpimällä lasikuistilla ja ihan sisätiloissa normaalissa huonelämpötilassa.
Tähän väliin pitää kuitenki todeta, että asumme vanhassa hirsitalossa, joten meillä ei ole koneellista ilmanvaihtoa joka kuivattaisi ilmaa tai tekisi huoneilmasta liian lämpimän.

Pelargonioiden talvettaminen


Kaikista kauneimpina pelargoniat ovat säilyneet lasikuistilla, mutta myös muissa oloissa olen saanut ne pysymään hengissä ja hyvin voivina.  Kaikista tärkeintä on muistaa vedentarve. Eli jos talvehditat pelakuita pimeässä ja viileässä kellarissa ne tarvitsevat kastelua vain muutaman kerran talven aikana eikä missään nimessä saa antaa ollenkaan ravinteita. 
Sisällä normaalissa lämpötilassa taas vedentarve on huomattavasti suurempi ja silloin kannattaa etsiä kasville mahdollisimman aurinkoinen ikkunalauta tai jos sellaista ei ole saatavilla niin sitten kasvivalo saattaa tulla tarpeeseen.
Valoisalla puolilämpimällä lasikuistilla (lämpötila n. +10) pelakuut tarvitsevat vettä pari viikon välein. Huomauttaisin kuitenkin vielä, että varmin tapa tappaa kasvit on liikakastelu, joten jos mietit tarvitsevatkohan ne vielä lisää vettä niin jätä mielummin kastelematta.

Kesäisin, kun pelargonit pääsevät ulos, istutan kasvit uuteen kuohkeaan multaan ja istutuskuoppaan heitän reilun kourallisen kanankakkaa. Se toimii hyvin varastolannoituksena ja oikestaan koko kesänä en niille juuri muita ravinteita anna. 

pelargoniat talvehtimaan

Pelargoniat lasikuistilla

Pelargonien leikkaamisesta vielä sen verran, että itse leikkaan pelakuitani aika rajusti aina syksyisin, ennen kuin tuonne ne sisälle. Lisäksi keväisin leikkaan kaikki hennot uudet kasvut pois, jotta saan kasveista tuuheampi ja vahvempia. 

Meillä pelargoniat koristavat pihaa niin amppeleissa, emaliämpäreissä kuin vanhoissa ihanissa sinkkisaaveissa. Minä niin rakastan näitä perinteisiä kauniita kukkia. 

Joko siellä ruudun toisella puolella haaveillaan kesästä ja kukkasista?
Jos teillä heräsi jotain kysymyksiä niin kysykää rohkeasti <3 

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Wau, miten upeita pelargonioita sinulla on. Ja, olet saanut ne talvehtimaan. Itselläni kun tuo pihanhoito on aikamoista arpaonnea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä on kyllä tullut aika ihania tässä vuosien saatossa <3 Vanhimmat yksilöt on jo 7 vuotiaita <3

      Poista
  2. Oi, noi sun pelargoniat on niin kauniita! Ja sopivat ihan super hyvin teidän kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin ihania ja minun mielestäni lähes pakollisia vanhan talon kuistille :D

      Poista
  3. Vanha pelargonia on ..sinun kotisi ikkunalaudoilla niin kauniit.
    ostan joka kesä monta pelakuuta:),joskus olen onnistunut talvehittaan...
    nuo portaat ne on niin kutsuvat,ihana matto,hui oikein kylvät värehet tulee kun on niin kaunista:))
    Keväistä viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta pelargoniat sopivat niin täydellisesti tälläiseen vanhaan taloon <3
      Kiitos ihanasta kommentistasi ja aurinkoista uutta viikkoa <3

      Poista
  4. Tää on ihanaa aikaa. Luonto herää. Saa tehdä kevätkylvöjä. Sipulikukat kukkii ja pian hedelmäpuutkin. Pihalla saa pongata uskomattoman määrän vihreän sävyjä. Kävin jo kylvämässä kesäkukkia. Pelargoniat ostan kaupasta, koska minulla ei ole sopivaa paikkaa talvettaa niitä. Sun pelargoniat on upeita.

    VastaaPoista
  5. Meillä on kukkien sijaan kasvatettu jo muutaman vuoden ajan ruukuissa erilaisia yrttejä. Koin, ettei talomme henkeen sovi hempeät ja rönsyilevät kukat, toisaalta taas omaan silmääni ne ”taloon sopivat” reippaat värit eivät olleet mieleen.
    Nyt yrttiviljelmiä odotetaan taas kovasti! On ihanaa, kun sen itse kasvattamansa vihreän voi käyttää hyödyksi kesän jokaisena päivänä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top