Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Minun rakkain huonekalu!

Toiset huonekalut ovat toisia tärkeämpiä, sellaisia jotka herättävät muistoja ja kauniita ajatuksia.
Sellaisia, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen, sellaisia joista ei henno luopua missään elämän tilanteessa. Sellainen on minulle minun mummoni vanha ompelukonepöytä.
Pöydän kolhut ja kulumat kertovat tarinaa, kolhut saavat minut hymyilemään.

Minun mummoni oli todella ahkera ompelija ja minusta on niin ihana, kun voin nähdä pöydässä ne kulumat ja jäljet, jotka mummoni on ommellessaan pöytään jättänyt. Pöydästä näkee, että se on ollut todella kovalla käytöllä. Kaikki ne elämisen jäljet ovat minulle muisto yhdestä elämäni rakkaimmasta ihmisestä. Tämä pöytä on minulle todellinen aarre.

ompelutilan sisustus

ompelutilan sisustus

Toivoisin, että ehtisin ompelemaan enemmän kuin viime aikoin olen ehtinyt. Ajattelin silloin, kun sain itselleni näin upean ompelutilan, että nyt varmasti tulee ommeltua todella usein. Väärässä kuitenkin olin, en millään saa tartuttua puuhaan. Kangaskaappini pursuilee toinen toistaan kauniimpia kankaita, jotka odottavat siellä inspiraatiopuuskaa. 

ompelutila


Tässä pöydässä on vielä nähtävissä mummoni maalisiveltimen jälki, pöytä on sudittu valkoiseksi vähän niin ja näin, mutta minua se ei haittaa. Jotenkin tähän pöytään sopii se, että se ei ole liian siistiksi ja hienoksi laitettu. Valkoinen maalipinta oli kuitenkin pinttyneen lian peitossa, joten halusin hieman raikastaa sitä, sudin valkoisen maalin päälle kevyesti vaaleanmintun sävyistä kalkkimaalia.




Onko teillä muilla huonekaluja tai esineitä, joista et luopuisi mistään hinnasta? Esineitä, jotka herättävät teissä hyviä ja positiivisia muistoja? 

Kivaa sunnuntain jatkoa, minä lähden tästä taas kerran lumitöihin :D

-Pauliina

Kommentit

  1. Minun rakkain esine on ehkä kaappi jonka ostin ekan kesätyön palkalla kauan sitten. Kaappi on koivua ja koivupuristelevyä. Sen kaikki osat on jokapuolelta huoliteltuja ja kokonaisuuden voi kasata eritavoin. Se on tehty pieniin tiloihin sopivaksi ja sitä on valmistettu koemarkkinointisarja vain. Suunnittelijat olivat kai nuoria muotoilijoita jotka voittivat jonkin suunnittelukisan? Kaappi oli alennuksella myynnissä ja vei melkein kokonaan kuukauden palkan. On kulkenut mukanani yli 20v ja edelleen toimiva kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau ihan mieletön hankinta, vaikka ostaessa tuntui varmasti todella kalliilta niin johan se on maksanut itsensä takaisin, kun näin monet vuodet on sinua ihastuttanut ja matkassasi kulkenut.

      Poista
  2. Rottinkinen keinutuoli, jota pitkään kaupassa ihastelin, mutten raaskinut ostaa. Kerran sen onnekseni alennuksesta löysin, hieman viallisena, muttei haitannut. Ollut olohuoneessani varmaan 12 vuotta, enkä luovu ikinä.
    Toinen on ehkä yhteiseen kotiimme hankittu lasinen/metallinen tarjoiluvaunu vuodelta 2001. Koska se on niin pitkään mukana ollut, saa olla jatkossakin.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen. Minulle näitä rakkaita huonekaluja on myös kertynyt. Kohta varmasti joutuu vuokrata varaston, jonne saa osan säilöön. Meille kun uusiakin on tullut vuosien aikana. Minun kaikista tärkein huonekalu on suuri lipasto, jonka aikoinaan perin. Sille ei kuitenkaan ole ikävä kyllä sopivaa paikkaa, eikä tyyliltäkään sovi meille. https://www.varastotilaaturku.fi/vuokraa-varasto.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top