Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

DIY - hapsupeili

Olin jo tovin metsästänyt kirppareilta pyöreitä peilejä askarteluihin. Yhden pyöreän peilin onnistuin löytämään loppuvuodesta parilla eurolla ja nyt viime viikonloppuna löysin toisen peilin Salosta kolmella eurolla. Olimme Salossa kyläilemässä ystäviemme luona ja meillä on tapana käydä yhdessä kirppiskierroksella, ihan parasta yhdessä tekemistä. Löysin peilin lisäksi Salosta kaikkea muutakin ihanaa, palaan niihin hieman myöhemmin. Tähän väliin täytyy kyllä kehua Salon kirppiksiä, ainakin itse olen tehnyt siellä ihan loistavia löytöjä ja varsin kohtuulliseen hintaankin. Jos siis pyöritte Salon suunnilla niin suosittelen tekemään kirppiskierroksen, tänne(klik!) olen listannut Salon kirppikset.

Minulla oli suunnitelmissa askarrella peilistä aurinkopeili, mutta kun meillä alkaa olla jo niin monta aurinkopeiliä, niin päätin kokeilla jotain ihan muuta. Ihastuin kesällä asuntomessuilla käydessäni suloiseen hapsupeiliin ja päätin kokeilla onnistuisiko samantyylisen peilin tekeminen kotioloissa. 

Diy peili

Peileistä suurempi sai alareunaan hapsukoristeen, käytin kotoa löytyviä epätasaiseksi kehrättyjä puuvillalankoja, koka minusta niillä sai hauskan rustiikkisen fiiliksen. Käytin luonnonvalkoista ja beigeä lankaa. Jos kaipaa värikkyyttä niin loistavasti tähän tarkoitukseen käy ihan minkävärinen lanka tahansa. 

Leikkasin ensin n.100 kpl suurinpiirtein samanmittaisia langanpätkiä, mitta ei ole niin tarkka, koska hapsut voi leikata lopuksi haluamaansa muotoon. 
Liimasin hapsut yksi kerrallaan vahvaan ja pitävään teippiin, sitten kun olin saanut tarpeeksi leveän  teipinpätkän valmiiksi sovitin sitä peiliin ja jos mitta jäi vajaaksi leikkasin lisää hapsuja.
Sitten vain koko komeus teipataan peiliin, laitoin "lankateipin" tueksi vielä lisää teippiä, mutta koska langat ei juurikaan mitään paina niin minusta tämä systeemi on aivan riittävä pitämään langat peilissä kiinni ja halutessaan ne on myös helppo irroittaa. 
Toki jos haluaa niin lankojen kiinnittämiseen voi käyttää myös esimerkiksi kuumaliimaa, mutta silloin lanlkojen irtiottaminen aika paljon haastavampaa. 

diy peili

diy peili

Toiseen pienempään peiliin laitoin koristeeksi kirppikseltä löytyneen kauniin, verhojen koristeluun tarkoitetun tasselin. Minusta tässä tasselissa oli niin upeat värit, voi olla, että pienempikin peili saa vielä jossain vaiheessa pinkin sävyiset hapsut. Nyt tämä parivaljakko saa olla kuitenkin hetken näin, ihanan edullisesti ja pienellä vaivalla sain kivat koristukset seinälle. 

diy peili

askartelua kotiin

diy peili

diy peili

Näistä kuvista varmaan huomaattekin, että kevät on saapunut olohuoneeseemme. Värit ja sävyt muuttuivat pastellisemmiksi ja taisipa siinä ryttäkässä vaihtua järjestyskin. Voi voi sentään tätä ihmisen vaihtelunhalua. No onhan se varsin edullinen tapa saada vaihtelua, kun siirtelee omia huonekaluja ja tavaroita, eikä se rasita luontoakaan ja mikä parasta se käy myös loistavasti hyötyliikunnasta. Eli ei kai se vaihtelunhalu niin paha asia olekaan ;)

Palaan olohuoneen uuteen järjestykseenkin vähän myöhemmin, se ei nimittäin ole vielä ihan valmis. Tällä kertaa tarvitaan nimittäin myös vähän pakkelia ja maalia, että saamme kaikki ylimääräiset reiät ja kolot paikattua seiniltä. 

Kivaa uutta viikkoa kaikille <3

-Pauliina

P.s. Minun Instagram tililläni on käynnissä arvonta, josta voit voittaa 100 euron lahjakortin ihanaan yhden naisen pyörittämäään Rinos vaatekauppaan. Carina ompelee itse kaikki vaatteet ja on myös suunnitellut omia kuioseja, osa vaatteista tehdään vintagekankaista.

Kommentit

  1. Hienoksi tuli tavallinen peili, kun koristelit ne hapsuilla.
    Sulla on ihanan värisiä sohvatyynyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös tosi paljon näistä peileistä ja sitten kun kyllästyttää on ne helppo palauttaa ennalleen :)

      Poista
  2. Kivalta näyttää. Mulla on samanlainen pyöreä peili. Pitäisköhän kokeilla jotain vastaavanlaista?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Nämä olivat todella helpot tuunaukset, joten siitä vain kokeilemaan <3

      Poista
  3. Hei, mistä tuo ihana matto on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaukseni, olen tilannut sen Rugvistasta.

      Poista
  4. Tota noin, miksi noin vaaleanpunaista? Ja peilit vähän kummalliset. Paljon on kyllä kaunistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ei? Eri asiat miellyttää eri ihmisten silmää �� esim. omaan kotiin en osaisi laittaa vaaleanpunaista, mut tässä kodissa näyttää niin kauniilta.

      Poista
    2. Tälläinen hento vaalenpunainen sävy viehättää minua siksi sitä tykkään käyttää. Me ihmiset olemme erilaisia ja tykkäämme erilaisista asioista, se on rikkaus <3 Peileihin olen myös tosi tyytyväinen, antavat kivasti ilmettä ja avaruutta olohuoneeseen.

      Poista
  5. Teillä on tuo värimaailma niin ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja, nämä keväiset värit tuntuvat nyt niin ihanan raikkailta <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top