Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Talviverhot keittiöön!

Ripustin meidän keittiön ikkunaan talomme edellisen asukkaan virkkaamat luonnonvalkoiset pitsiverhot, itse asiassa verhot ovat olleet meillä keittiössä jo monena talvena. Luultavasti ne ovat olleet koristamassa talomme ikkunoita jo vuosia ennen meitä. 

Verhot saavat minut hyvälle tuulelle, on ihanaa, että meillä on ollut mahdollisuus säilyttää talossa muistoja edellisisistä asukkaista. Mikä olisikaan ihanampi muisto kuin tälläiset upeat käsityöt. Verhojen virkkaamiseen on varmasti kulunut tunti jos toinen, kerrassaan upeaa käsityötä. Minusta on suorastaan harmi miten vähän tälläistä pitsin virkkausta arvostetaan, ainakin jos näkee mihin hintaan tälläisiä upeita käsitöitä näkee kirppiksillä myytävän.
Onneksi kuitenkin olen huomannut, että yhä enemmissä määrin käsityötä on ryhdytty arvostamaan.
Se on ihana asia ja toivottavasti monen joulupaketista löytyy pienten käsityöläisten tekemiä tuotteita.

pitsiverhot

Minulle on tärkeää, että esineillä ja asioilla on tarina ja on niin ihanaa kun se tarina on meitä näinkin lähellä. Talomme täytti tänä vuonna 70 vuotta, se on kunnioitettava ikä talolle. Olen onnellinen, että  talostamme on pidetty hyvää huolta ja me olemme saaneet mahdollisuuden jatkaa tästä upeasta talosta huolehtimista. 


virkatut pitsiverhot



Olen iloinen, että tänäkin jouluna talomme täyttyy meille rakkaista ihmisistä. Rakas kotimme täyttyy puheensorinasta ja naurusta. Täällä on hyvä meidän olla ja tänne on myös rakkaiden ystäviemme hyvä tulla.

Mukavaa joulunalusviikkoa teille kaikille <3 

-Pauliina

Kommentit

  1. Kauniit verhot ja rauhallisen kodikas joullukeittiö :) Joulunalusiloja sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo valkoiset verhot toivat mukanaan ihanan rauhan keittiöömme <3

      Poista
  2. Kaunis keittiö ja verhot. Ihanaa kun saatte kaikki läheisimmät teille jouluksi! <3

    VastaaPoista
  3. Noi verhot on aivanihanat.Oon nyt kyllä kade. Oon haaveillut pitsistä virkatuista sivuverhoista. Ehkä joskus vielä sellaiset osuu kohdalle kirppiksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä niin ymmärrän ja pidän sinulle todellakin peukkuja, että onni osuu kohdallesi <3

      Poista
  4. Kivaa talviromanttista tunnelmaa henkivät nuo verhot🤗 Ja eikö olekin ihanaa,että saatiin valkea joulu?Minä niin odotan joulupäivää,koska moneen vuoteen meille tulevat yhtäaikaa kaikki lapset ja lapsenlapset💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tämä valkoinen joulu tuntuu todella hyvältä <3 Ihanaa, kun saat kaikki rakkaat teille, ihanaa joulunaikaa sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top