Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Takaisin 70-luvulle!

Voihan karvalankamatto minkä teit. Miksi minä sinuun rakastuin, olethan sinä epäkäytännöllisintä mitä tiedän, painat paljon, vedät puoleesi kissankarvat ja roskat painuvat syvälle pehmeisiin muotoihisi.
Mutta olet sinä kaunis ja upean värinen, tunnut niin ihanan pehmeältä jalkojeni alla.
Kissat rakastavat loikoilla päälläsi. En sinusta enää siis voi luopuakaan.

Mitä sitten oikein tapahtui, kävimme pitkästä aikaa piipahtamassa Huittisissa meidän tutussa osto- ja myyntiliikkeessä Tähtiostiksessa. Siellä lattialla lojui jokin suuri likainen mytty. Sitä myttyä siinä hieman availlessani meinasi sydämeni suorastaan pakahtua, voi luoja miten kauniin värinen matto, niin upea petroolinvihreä kaunotar. Ajattelin heti, että matto olisi aivan täydellinen meidän olohuoneen syysmatoksi. Yritin kuitenkin kerätä itseni ja pysyä järjissäni, tuollainen paksu ja painava villamatto olisi todella epäkäytänöllinen.
Ja miten ihmeessä saisimme sen edes puhtaaksi. Liikkeen omistaja siinä sitten huomasi ihastukseni ja  tokaisi, että voin kantaa sen heti teidän autoon, hän lahjoittaa maton minulle jos haluan. 
Jatkoimme sitten maton kääntelyä ja huomasin, että matto on oikeasti vanha villamatto ja vieläpä Suomessa valmistettu. Ajattelin, että olisin suorastaan hölmö jos en yrittäisi tälläistä kaunista mattoa puhdistaa ja saada sitä takaisin käyttöön.

Villalankamatto

Niin siinä sitten tosiaan kävi, että kunnollisen puhdistamisen, imuroinnin ja tamppaamisen jälkeen matto osoittautuikin varsin hyväkuntoiseksi yksilöksi. 
Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen, että tämä upea matto koristaa nyt meidän olohuonetta.
Ehkä se on kooltaan hieman liian pieni, mutta toisaalta olohuoneen nykyisessä järjestyksessä, matto kokoaa kauniisti huonekalut yhteen. 
Maton väri on juuri niin täydellinen kuin vain voin toivoa ja onhan tälläinen villamatto ikuinen kun siitä vain pitää hyvän huolen.

villalankamatto

suupohjan mattotehdas

maksaruoho

karvalankamatto

karvalankamatto

Tämä upea matto oli rakkautta ensi silmäyksellä. Nyt kun mattoa tuossa olohuoneessa katselen, en oikeastaan keksi minkälainen muu matto voisi olla kauniimpi kuin tämä.
Nyt vain toivotaan, että kissat eivät siihen oksentele eikä siihen kaatuisi mitään vaikeasti puhdistettavaa. Vaikka eikös sitä sanota, että villa puhdistaa itse itsensä, no toivon että ei hetkeen tarvitse testailla tämän maton puhdistamista.

Mitäs mieltä olette näistä niin hankalista karvalankamatoista? Uskoisin, että tälläiset matot tosiaan jakavat mielipiteitä. 

Mukavaa torstai-iltaa!

<3 Pauliina

Kommentit

  1. Hei, todella hieno löytö!

    Kuinkahan vanha tuo on? Huomiotani kiinnitti kutomon pieni puhelinnumero 200. Milloin noin pieniä numeroita on enää käytetty? Uskoisin, että 1970-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että matto 70-luvulta. Kuulemani mukaan noin lyhyitä puhelinnumeroita on ollut 60-70-luvulla.

      Poista
  2. Upea on ja toivottavasti ei kauhean epäkäytännöllinen :D Villa todellakin puhdistaa itsensä, meillä on kolme villamattoa ja ne kaikki tuoksuvat vain villalta, vaikka vanhin on noin 80 vuotta vanha. Sen sijaan räsymatot haisevat koiralle, pesin nyt uusimman, eli huhtikuussa hankitun, kun haju tuntui niin selvästi, etten voinut varastoida sitä ilman pesua... yyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä itse asiassa luulen, että tämä matto onkin paljon käytännöllisempi kuin aluksi epäilin. Ainoa vika tässä matossa on, että tämä painaa kuin synti :D Mutta väri on ihan täydellinen <3

      Poista
  3. No on kyllä ihana ja ihan nappi väri teidän kalusteisiin. Ollaan pari kertaa käyty myös tuolla tähtiostiksella, kakkostien kirppiksen vieressä ja minusta on ollut ongelmallista tietää milloin se oikein on auki. Minusta sillä on 2 eri face sivua, eri nimillä ja molemmissa vähän eri aukioloajoilla ollut tai sitten olen itse sekoittanut :) Osto ja myyntiliike Hohdon tiedoissa oli jossain vaiheessa ainakin jotain yhteneväisyyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liike on itse asiassa taas muuttanut, toivottavasti saavat pian laitettua heidän aukioloajat ja muut tiedot ajan tasalle. Tällä hetkellä liike on auki vaan viikonloppuisin.

      Poista
  4. Jossakin talon varastoissa piti olla myös äitini itse tekemiä nukkamattoja, mm. isohko punainen, mutta punainen ei oikein näytä olevan sinun värisi! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen ei tosiaan oikein ole mun väri, vaikka siitä muilla tykkäänkin :)

      Poista
  5. Aivan mielettömän hieno matto ja täydellinen, ihana väri! Meilläkin eläinperheessä välillä innostutaan noihin karvamattoihin ja onhan niissä hommaa... Mutta eiköhän siitä oksennuksetkin viimeistään pesulassa saada pois. Tuollainen vanha aarre on huoltamisen arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä todellakin aiomme huoltaa ja pitää hyvänä. On tämä vaan niin upea, että tälläisen eteen jaksaa jo nähdä vaivaakin <3

      Poista
  6. Kaunis matto kerta kaikkiaan! Näyttää pehmeältä ja erityisen upeaa on tuo petroonin sävy. Olisin itsekin ottanut tuollaisen ja mieluusti. Hyvä lahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo petrooli on sävynä niin kertakaikkisen täydellinen <3

      Poista
  7. Näyttää niinku ois aina ollu tossa. Ihana. Nappivalinta ja rauhottaa jotenki tuota huonetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minustakin huoneeseen tuli ihanan levollinen ja rauhallinen tunnelma tämän upean maton myötä <3

      Poista
  8. On muuten upea matto, huhhuh! <3 Sopii kuin nakutettu olkkariinne, ja tuo sellaista ihanan syvää syksyn sateen ja myrskytaivaan sineä sisustukseen, olematta kuitenkaan raskas. Hieno löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, on tämä vaan niin täydellisen kaunis!

      Poista
  9. Tuo väri on aivan mieletön! meillä on koira, ja itseasiassa karvat ja muu röhnä lähtee villamatoista parhaiten irti. pesen myös villamatot itse, eikä mene miksikään kun vesi on viileää eikä huovuta villaa. talvella ne puhdistuu ja raikastuu lumihangessa ja ovat sen jälkeen kuin vesipesun jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on nyt huomattu, jo näinkin lyhyessä ajassa. eli tämä oli todellakin myös siinä mielessä odotettua parempi hankinta <3 Toivotaan, että tulee lunta niin saadaan tämä talvella lumipestyä.

      Poista
  10. Ihana löytö. Ei heti uskoisi sitä vanhaksi. Ja, sopii niin hyvin teidän olkkariin.
    Meillä on myöskin villainen ryijymatto olohuoneessa ja kerää todellakin itseensä hurjasti roskaa yms., niin ja on todella painava. Mutta, niin ihana. Olen jo useasti ollut sitä laittamassa pois, mutta kun olen muita mattoja sovitellut, niin eipä ole yhtä ihanaa löytynyt. Ja, mikäs sitä on ihanampaa kuin istua pehmoisella matolla ja nauttia takkatulen lämmöstä näin syksyisin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä yllättävän modernin näköinen, johtunee varmaan maton väristä. Tämä matto on niin upea, että olisi ollut suorastaan synti jättää tämä hankkimatta <3

      Poista
  11. oi että =D tuo on aivan älyttömän kaunis. huolisin heti meille tuollasen

    VastaaPoista
  12. On kyllä upea! Aivan ihana! Toivoaan pakkastalvea, niin maton saa pakkaslumessa mukavasti (?) puhdistettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin nyt saisi tulla lunta ja pakkasta, että saamme maton pestyä ulkona <3

      Poista
  13. Mikä ihanuus teidän lattialla, sopii tosi hyvin väreihin ja on lämmin jalalle.
    Sinne uppoaa pikkukarvat ja murut, ei niitä kaikkia edes huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3 Tämä on niin ihana jalkojen alla, ei parempaa voisi toivoa tälläiseen vanhaan taloon <3

      Poista
  14. Tosi hieno! Itse kaivoin pari vuotta sitten vanhempieni varastoista vanhan villalankamaton ja parin talven käytön jälkeen olen edelleen ihastuksissani. Ei se minusta sen vaikeampi ole pitää siistinä kuin muutkaan matot, ja meilläkin on kissa. Sitä ei ole vielä onneksi jouduttu testaamaan, että miten oksennus irtoaa. Ja kuten muutkin ovat kommentoineet, niin pakkaslumessa raikastuu mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin nyt toivomme, että tulee pakkasta ja lunta niin saamme matot puhdistettua. Nyt muutamien päivien käytön jälkeen täytyy kyllä todeta, että ei tämä matto ole yhtään niin hankala kuin aluksi ajattelimme. Mä suorastaan rakastan tätä mattoa <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top