Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Taulukollaasi olohuoneeseen

Rakentelimme olohuoneen seinälle kollaasiin kirppiksiltä löytyneistä tauluista, joukkoon pääsi myös muutama vanha valokuva sukulaisistamme ja yksi kaunis taulu, jonka hankin tammikuussa Berliinin reissultani.
Hirsiseinään on kiitollinen tehdä erilaisia kollaaseja, koska siihen ei juurikaan jää jälkiä nauloista jos tauluihin kyllästyy. 
Olemme muutenkin välillä miettineet, että peittäisimme hirren myös olohuoneen puolelta. Ruokailutilan puoleltahan peitimme hirsiseinän viime vuoden lopulla. Niin kaunis kuin hirsi onkin niin jotenkin se ei ihan istu tälläiseen 50-60-luvun sisustustyyliin. Lisäksi paljas hirsiseinä hieman sotii talomme arkkitehtuuria vastaan, talomme on rakennettu vuonna 1948. Tämän ikäisissä taloissa hirsiseinää ei koskaan jätetty paljaaksi, vaan hirsi peitettiin yleensä pinkopahvilla, joka sitten tapetoitiin tai maalattiin. Lisäksi minua on hieman alkanut tympimään hirsiseinän imuroiminen ja pyyhkiminen, paljas hirsi kun on oikea pölynkerääjä. 
Toisen kautta taas hirsi tuo aivan ihanaa lämpöä ja persoonallisuutta meidän kotiin. 
Tämä on asia mitä pitää vielä pohtia, toki hirseinä on helppo levyttää niin, että jos haluaa sen saa uudelleen kaivettua esiin. Nyt saimme seinälle kuitenkin vähän boheemimpaa fiilistä, kun asettelimme seinälle erilaisia tauluja.

keltainen keinutuoli, olohuone

Suurin tauluista, jossa komeilee tyylikäs herrasmies on pelastettu puolisoni isän vintistä. Taulussa oleva herra on puolisoni isoisoisä. Tämä taulu on minusta upea, vanhat ajanpatinoimat kehykset tekevät tästä taulusta vain sympaattisemman, joskus aikojen saatossa on tämä komea herra vain saanut osuman päähänsä, mutta sekin tuo minusta vain lisää uskottavuutta. Onhan tällä herralla jo ikääkin ihan reilusti. Herran vierellä olevan vähän pelottavankin tyttötaulun löysin kirputorilta kahdella eurolla, tässä taulussa on minusta ihan maaginen tunnelma.
Tytön katse on todella vetoava ja värit tässä teoksessa on myöskin minusta todella kauniit.


tauluseinä, taulukollaasi

tauluseinä, taulukollaasi

tauluseinä, taulukollaasi

Berliinin tuliaisena toin kuvassa keskellä näkyvän kauniin piirrokseen. Piirros on liettualaisen taiteilija Monika Mitkuten piirtämä, ihastuin tähän teokseen ikihyviksi. Näin heti tässä taulussa piileksimässä kissamme Lucian. Vielä, kun menin kurkkimaan Monikan instagram-sivuja, huomasin että hän oli piirtänyt aivan Lucian näköisen kissan en enää voinut olla hankkimatta tätä upeaa teosta.
Monikan upeita töitä pääset kurkkimaan instgramista tililtä @monikamitkuteart

tauluseinä, taulukollaasi

kupittaan saven maljakot, tauluseinä

olohuoneen tauluseinä, taulukollaasi

tauluseinä, taulukollaasi

tauluseinä, taulukollaasi

Taulukollaasit on hyvä tapa saada huoneeseen vaihtelua. Kollaasin tekemiseen on monia eri tyylejä, toiset suosivat järjestelmällistä kollaasia jossa kaikki taulut ovat samantyylisiä ja kokoisia.
Toiset taas suosivat boheemimpaa kollaasia, jossa voi käyttää lähes minkä kokoisia ja tyylisiä teoksia tahansa. Selkeämmän ilmeen saa jos erilaisiinkin tauluihin laittaa samantyyliset kehykset, mutta jos haluaa rönsyillä voivat kehyksetkin olla reilusti erilaisia keskenään. 
Taulukollaasiin voi tietenkin taulujen sekaan laittaa esimerkiksi, kynttilälampetteja, viherkasveja, peilin, kauniin tarjottimen tai mitä ikinä sitten keksiikin vain luovuus on rajana.

Muutama vinkki taulukollaasin tekemiseen:
  • Määrittele ensin kollaasin koko, teema ja värimaailma.
  • Asettele kollaasiin tulevat taulut ensin lattialle, silmiä miellyttävään järjestykseen.
  • Leikkaa pahvista taulun kokoinen pala ja kiinnitä pahvit seinälle esimerkiksi maalarinteipillä.
  • Mittaa taulujen ripustuslenkin korkeus, pahvien läpi on helppo tehdä reikä taulun ripustamista varten. Näin seinään ei tule turhia naulanreikiä.
  • Käytä luovuuttasi, mitä enemmän kollaasissa näkyy persoona sitä mielenkiintoisempi siitä tulee.
Meidän tekemästä taulukollaasista tuli juuri meidän näköisemme, boheemisti rönsyilevä ja ei missään nimessä liian järjestelmällinen ja tarkka. Tälläisen sekalaisen kollaasin tekeminen oli ihan hurjan hauskaa. Kirppiksiltä on niin hauska bongailla mitä omituisempia tauluja ja sovitella niistä sitten yhteen, ei ainakaan tule toista samanlaista tauluseinää vastaan. 

Ihanaa ja rentoa viikonlopun jatkoa <3

-Pauliina


Kommentit

  1. Hienon näköinen taulukollaasi. Kaikki sopivat hyvin yhteen.
    En ole koskaan ajatellut, että hirsiseinä vetää pölyä puoleensa.
    Ei ole sellaista kokemusta, mutta hyvä oli kuulla se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirsi on tosiaan niin moniulotteinen niin rakoihin sitä pölyä tuppaa kertymään, puu ei tietenkään sinällään ole ollenkaan staattinen :)

      Poista
  2. Hieno kokonaisuus, kollaasi ja sen ympäristö :)

    VastaaPoista
  3. Virheettömän täydellistä!
    Terkuin, fani��

    VastaaPoista
  4. Hieno kollaasi ja mukava kun on erilaisia tauluja. Itse olen huono tekemään kollaaseja, ehkä pitäisi vaan rohkeammin juurikin yhdistellä erilaisia tauluja. Ja, tykkään niin teidä kodista ja sisutuksesta kokonaisuudessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiirtos tosi paljon, mä luulen, että tässä asiassa ei kannata miettiä liikaa. Antaa vaan mennä ja tosiaan tuo taulujen lattialle levittely helpottaa asiaa.

      Poista
  5. Hauska kokonaisuus! Ymmärrän, että hirsiseinän peittäminen houkuttaa, jään innolla odottamaan millaiseen ratkaisuun päädytte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Täällä sitä kuumeisesti pohditaan mitä tuolla seinälle teemme, onneksi tuo kollaasi piristi nyt hetkeksi tilannetta :D

      Poista
  6. Hieno kollaasi! Minulta löytyy paljon valokuvia seiniltä, voisin joskus kuvata noita kokonaisuuksia ja minulle tärkeintä on että ollaan hiukan heikun keikun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, minäkin tykkään kun kaikki ei ole ihan niin justiinsa :D

      Poista
  7. Hirsiseinät ja lautalattiat ovat ihania! Mutta eivät taida kumpikaan kuulua jälleenrakennuskauden taloihin.. Meillä on myös hirsitalo, mutta piilossa hirret. Lautalattiatkin mattojen alla ovat pelkkää raakalautaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän talossa on kyllä ihan kunnolliset vanhat lautalattiat, jotka olivat vieläpä hiotut ja maalatut, joten täällä on varmasti alunperin ennen muovimattojen vallankumousta ollut lautalattiat ihan esillä. Hirsi sen sijaan ei ollut näkyvissä, osaan seinistä on tehty kamalat upotukset sähköjohdoille.

      Poista
  8. Näyttää tosi kivalta ja sopii teille todella hyvin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top