perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pääsiäistervehdys

Pääsiäinen pääsi tänä vuonna ihan yllättämään, olen aina tykännyt askarrella joitakin pääsiäsjuttuja, mutta tänä vuonna sellaiset jäi vaan haaveeksi. Rairuohoakaan en muistanut kylvää ajoissa, mutta ei se haittaa ehtiihän niitä ruohotupsuja ihailemaan vielä pääsisäisen jälkeenkin. Kotiakin olen koristellut paljon viime vuosia maltillisemmin. Tärkeintä minulle tässä pääsiäisen ajassa on kuitenkin kotona rauhoittuminen, hyvä ruoka ja yhdessäolo.

Vaikka, en kotia ole kovin paljon koristellutkaan niin pääsiäisfiilistä meille tulee jo pelkästään minun värikkäistä vanhoista astioistani.
Pääsiäinen on väriensä puolesta ehdottomasti minun lemppari juhlapyhäni. Minun kauneimmat keltaiset ja vihreät astiani pääsevät koristamaan ja ilostuttamaan meidän juhlapöytää. Vaikka olen selkeästi viime aikoina viehättynyt hillitymmästä värimaailmasta, ei rakkaus keltaiseen väriin ole kadonnut minnekään. 
En varmasti koskaan kyllästy riemukkaan keltaisiin astioihin, vaikka kodin muusta sisustuksesta keltainen väri onkin hieman vähentynyt.

Arabian puhalluskoristeiset kahvikupit


Fazer kukkopurkki

Arabia Emma voirasia

Arabia kahvikupit

Arabia kauno-munakupit


Lahjoitin ystäväni pojalle talvella minulle ylimääräiseksi jääneen kameranjalustan. Tästä kiitoksena
ystäväni poika halusi tehdä minulle maailman suloisimman pääsiäiskoristeen. Kangasvalintakin osui niin nappiin kuin olla ja voi, melkein itku pääsi kun sain tämän kauniin kanasen käsiini. 
Lasten käsityöt ovat kyllä niitä suloisimpia ja kauneimpia.



Täältä näette viime vuotisen pääsiäistervehdykseni.
Näiden keväisten kuvien myötä haluan toivottaa teille kaikille mitä ihaninta ja rentouttavinta pääsiäistä <3

-Pauliina


12 kommenttia:

  1. Oih, kyllä noilla astioilla koristuksilla saa jo pääsiäistunnelmaa kerrakseen. Tosi kaunista! :) Iloista pääsiäisaikaa sinne! Rapsutuksia myös kissoille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näillä kipoilla ja kupeilla tosiaan sai jo aikaan hyvän pääsisäistunnelman, ihana ja rento pääsisäinen onkin meillä ollut <3 Kissatkin ovat saaneet rapsutuksia ihan extrapaljon <3

      Poista
  2. Ihania astioita! Keltainen on minullekin aina se pääsiäisen väri. Blogissani on pieni haaste-Tervetuloa mukaan! ;) http://touhoosi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen vain kuuluu kevääseen ja olen itse aina ollut kirkkaiden värien ystävä <3 Täytyy tulla kurkistamaan blogiisi.

      Poista
  3. Pääsiäinen on todellakin kevään juhla. Ihana keltainen väri pääsee valloillensa meilläkin!
    Oikein ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä oli kyllä ihana ja rento pääsiäinen. Tälläinen pidempi vapaa tuli kyllä niin tarpeeseen <3

      Poista
  4. Ihanat nuo eriväriset munakupit! Ovatko ihan kotimaisia? Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on arabian Kauno-munakuppeja, suunnittelija Raija Uosikkinen.

      Poista
  5. Ihania astioita ja pääsiäistunnelmaa! <3

    VastaaPoista
  6. Keltainen,elämäniloa ja kevättä,paras mielenvirkistysväri,vaikka vihreä onkin lempivärini,mutta nehän kyllä yhteen soppii,kuten ihana postauksesi osoittaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä ja keltainen sopii minusta yllättävän hyvin yhteen ja molemmat ovat niin keväisiä värejä <3

      Poista