Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Vanhoihin oviaukkoihin tehdyt hyllyt

Meidän kodista löytyy kaksi vanhaan oviaukkoon tehtyä hyllyä ja näistä hyllyistä on moni kysellyt, joten ajattelin kertoa teille hyllyistä vähän enemmän. 
Vanhoissa taloissa on usein hirvittävä määrä ovia, uskon ovien suuren määrän liittyvän siihen että aikaisemmin haluttiin, että tilat voidaan sulkea, että lämpö pysyy paremmin niissä huoneissa joissa oleskellaan. Tämä on toki ihan järkevää, mutta ovien valtava määrä tekee huoneista todella rikkonaisia ja sokkeloisia. Kun huoneessa ei ole ainoatakaan ehjää seinää, on huoneen sisustaminen todella haastavaa. 
Me suljimme remontissa kaksi oviaukkoa, toinen oviaukko oli oikeastaan pakko sulkea, kun laajensimme pienen vessan kypyhuoneeksi.
Olen kyllä todella tyytyväinen, että päätimme tehdä tähän oviaukkoon hyllyn, koska näille hyllyille saa ihanasti esille kauniita astioitani. Värikkäät astiat tuovat hyvin väriä ruokailutilaan. 
Pölyjen pyyhkiminenkin sujuu mukavasti, kun samalla vaihtelee esillä olevia astioita. 
Keltaiset kahvipannut ovat lähes aina esillä, koska ne ovat minulle niin rakkaita. Hyllyn muut esineet vaihtuvat melko tiuhaan tahtiin.
Aikaisemmin olin tunkenut tämän hyllyn ihan täyteen peltipurkkeja, mutta nykyään tykkään kun hyllyillä on tavaraa vähän väljemmin. Minimialistia minusta ei varmasti tule, mutta olen huomannut, että ahdistun nykyään helposti jos tavaraa on liikaa esillä samaan aikaan.
Lisäksi on helpompi saada vaihtelua, kun kaikki kaunis ei ole kerralla esillä.
Vaihdoin nyt hyllyyn hieman raikkaampia ja keväisempiä astioita.

ruokailutilan sisustus, vanhaan oviaukkoon tehty hylly, vanhat astiat

Vanhat astiat, vanhaan oviaukkoon tehty hylly

Vanhaan oviaukkoon tehty hylly, vanhat astiat, värikäs koti

Hyllylevyt ovat irtonaisia ihan siksi, että levyt on helppo irroittaa maaluksen ajaksi. Hyllyjen kannakkeina on pienet puupalikat. Hyllyjen syvyys määräyty ihan sen mukaan miten syvä oviaukko oli ollut ja näistä hyllyistä tuli n.14cm syviä. Listoitimme oviaukot leveällä valkoiseksi maalatulla listalla, jotta ne tulisivat kauniimmin esiin seinästä.
Ovien karmit jätettiin paikoilleen, joten jos joskus haluaa oviaukon avata uudelleen niin se onnistuu helposti. Karmeihin kiinitettiin maalatut laudat ja oviaukkojen taustat levytettiin ja maalattiin.

Vanhaan oviaukkoon tehty hylly, Vanhat astiat, Arabia, Finel

Toinen oviaukko, jonka suljimme sijaitsee olohuoneessa ja se ovi vei nykyiseen vieras-/työhuoneeseemme. Kuvia kyseisestä huoneesta löydätte täältä!
Tällä toimenpiteellä saimme vierashuoneen puolelle yhden ehjän seinän, jonne saimme sijoitettua minun työpisteeni. 
Olohuoneen hyllylle olen koonnut Kaarina Ahon ja Göran Bäckin Arabialle suunnittelemia maljakoita. Lisäksi näin talviaikaan hyllyllä on sellaisia kasveja, jotka pärjäävät myös niukassa valossa. Arabian Kerä-ruukuissa viihtyvät joulukaktukset, toki kaktukset viihtyisivät myös valoisammassakin paikassa. Mutta koska joulukaktukset ovat todella sitkeää sorttia saavat ne pärjätä tällä hämärällä hyllyllä ja hyvin ovatkin pärjänneet.
Kevään tullen, kun valoa on enemmän aion sijoittaa hyllyille muitakin viherkasveja.

Arabia Kerä kukkaruukku, Arabian malkaot 60-luku, Kaarina Aho, Göran Bäck

Vanhaan oviaukkoon tehty hylly, olohuoneen sisustus, Arabian maljakot 60-luku

Arabian maljakot 60-luku, Kaarina Aho, Göran Bäck

Oviaukkoon tehty hylly, Arabian maljakot, göran bäck, kaarina aho

Jos teille heräsi jotakin kysymyksiä niin kysykää ihmeessä.

Minä aion tällä viikolla laittaa jo vähän kevättä kotiin, tummat sävyt alkavat jo vähän tympimään.
Valon lisääntyessä alan aina kaipaamaan kirkkaampia ja hempeämpiä sävyjä ympärilleni.
Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Aivan ihanan näköisiä hyllyjä! Fiksu idea hyödyntää olemassa olevia oviaukkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyllyistä tuli kyllä tosi kivat! Ihanaa, kun sai oviaukot hyödynnettyä.

      Poista
  2. Nuo hyllyt on kyllä tosi näppäriä ja niissä tulevat kaikki aarteet ja ihanuudet niin sievästi esille ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä uskomattoman näppäriä ja on niin ihanaa, että on paikka minne saa rakkaita aarteita kauniisti esille ❤️

      Poista
  3. Oi mistä sä oot hommannut ton keltaisen kahvimyllyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin sen joskus Tampereelta kirpputori Kodin kakkosesta 💛

      Poista
  4. On kyllä kauniit hyllyt. :) Toimivat kauniisti oviaukossa, ihan kuin niiden alunperin kuuluisinkin olla siinä missä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, minustakin hyllyt sopivat ympäristöönsä hienosti <3

      Poista
  5. oi oi....sulla on kyllä paljon kauniita esineitä ja mukavasti ne esillä....itsellä meinaa jäädä kaappiin piiloon paljon kauniita juttuja kun ei mahdu esille kaikki =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin ovat kaapit täynnä kaikkea kaunista, mutta minusta on tosiaan ihana vaihdella esillä olevia tavaroita :)

      Poista
  6. Eipä tässä taaskaan voi kun katsella silmänsä kipeiksi ja suu ihastuksesta ympyriäisenä. Oman huushollin remonttiin sormet syyhyäis, maaleja ja tapetteja vähän valoisampiin, mutta nyt on opiskelut yms.sen edellä.Ehkä ensi keväänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista. Ei sitä aina ehdi remontoimaan, asiat tärkeysjärjestykseen. On myös hyvä, kun ei heti ehdi ryhtyä hommiin, koska silloin ideoilla on aikaa jalostua :)

      Poista
  7. Kivat hyllyt ja ihanat asetelmat niillä. :) Mekin pistettiin yksi oviaukko umpeen. Sitä ei edes ollut talon piirustuksissa, joten mielestäni ei tehty suurta vääryyttä. ;D Samalla saatiin edes yksi ehjä seinä keittiöön ja lisää säilytystilaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Itse ajattelin, että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sulkea pari ovea, kaikki seinät olivat niin rikkonaisia. Lisäksi kylppäri asuinkerroksissa on ihan kiva juttu :D

      Poista
  8. Miten harmoonisen näköistä ja oloista, tykkään <3

    VastaaPoista
  9. Meilläkin 60-luvulla rakennetussa talossamme aika tavalla ovia. En ollut tullut ajatelleeksi että se liittyy lämmön säilyttämiseen mutta varmaan niin on.

    Kauniita esineita ♥ Suomalaista muotoilua. Kiva noita on katsella. Meillä oli joskus tuollainen keltainen kahvipannu (se teidän isompi keltainen) pannukahvin aikaan 🙂 vanhempieni mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa vanhoissa taloissa on tosiaan paljon ovia ja olen kuullut, että se liittyisi juuri tuohon lämmön säilymiseen. Ja, se kuulostaa kyllä erittäin järkeen käyvältä.
      Rakastan suomalaista muotoilua, jokaisesta päivästä tulee aina hiema; kauniimpi, kun kattaa pöydän upeilla astioilla. Ihanaa päivää sinulle ❤️

      Poista

Lähetä kommentti

back to top