Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

12 parasta

Vuosi alkaa olemaan lopuillaan ja on aika listata kuluneen vuoden parhaat jutut. Tein kahdentoista kohdan listauksen, vaikka valinta oli todella vaikea ja olisin voinut ottaa enmmänkin lempparijuttujani mukaan tähän joukkoon.

Kun katsoo viime vuotta taaksepäin niin huomaa, että tänä vuonna meillä on tapahtunut kodissamme todella paljon muutoksia ja nimenomaan sellaisia muutoksia, joista olin pitkään haaveillut. Näistä haaveista yksi suurimpia oli saada kunnollinen makuuhuone.
Makuuhuoneen remontoimme tammikuussa, juttua makuuhuoneen remontista löydät täältä ja makuuhuoneen sängyn nikkaroinnista löydät täältä.

makuuhuoneen remontti, vuono tikkurila

Ruokailutilamme seinien maalaus oli myös pitkäaikainen haaveeni. Vaikka hirsiseinä oli todella kaunis, oli se myös todella hallitseva ja teki ruokailutilasta yhdessä puisten huonekalujen kanssa hivenen tunkkaisen. Nyt, kun kaikki seinät ovat samanväriset tuntuu koko huone paljon avarammalta ja valoisammalta. Ruokailutilasta voit selata lisää kuvia täältä.

Mintunvihreät seinät

Elokuusssa löysimme ruokailutilaan upean suurikokoisen senkin, tämä senkki on ollut ihan mieletön hankinta. Paitsi, että senkki on mielestäni todella kaunis, se vetää sisäänsä aivan käsittämättömän määrän minun astia-aarteitani. Lisää kuvia tästä hankinnasta, löydät täältä.

Vanha teak senkki

Yhdeksi blogini suosituimmaksi jutuksi on noussut keväällä värjäämäni verhot. En silti ihmettele tätä ollenkaan, olen itsekin edelleen aivan rakastunut näihin verhoihin. Varmasti keväämmällä verhot pääsevät taas koristamaan olohuoneen ikkunoita.
Jutun verhojen värjäämisestä löydät täältä.

DIY, liukuvärjätyt verhot

Helmikuussa väkersin eteiseen seinäkoristeen vanhoista oviverhon palasista. Tämä juttu on luettavissa täältä.

DIY, seinäkoriste

Kuluneena vuonna minun rakas Grapponia-kokoelmani on täydentynyt valtavasti. Tästä asiasta olen todella onnellinen, enää ei montaa palasta tarvitse löytää niin kokoelmani on täydellinen.
Lisää kuvia Grapponia-kokoelmastani löydät täältä.

Nanny Still, keltainen Grapponia

Syksyllä saimme kunnostettua, keväällä kirpputorilta löytyneet tuolit. Tämä juttu on ollut myös teidän lukijoiden mieleen. Minusta on ihanaa, että niin monia teistä kiinnostaa vanhojen huonekalujen ja tavaroiden kunnostaminen. Lisää juttua tuolien muodonmuutoksesta löydät täältä.

kirppistuolien kunnostaminen

Yksi tämän vuoden hauskimpia projekteja oli ehdottomasti vanhasta televisiosta nikkaroimamme kissanpeti. Edelleen saan olla onnellinen, että peti on käytössä.
Lisää juttua tästä projektista löydät täältä.

diy kissanpeti vanhasta televisiosta

Kupittaan saven maljakot ovat lähellä sydäntäni ja olen ollut todella onnekas, kun tänä vuonna kokoelmiini on päätynyt monta uutta kaunotarta. 
Lisää kuvia ja juttua minun Kupittaan saven aarteista löydät täältä.

kupittaan savi maljakko

Yksi vuoden ehdottomia kohokohtia oli, kun vihdoinkin löysin pitkään etsimäni Askon valmistamat Marketta nojatuolit. Vaikka tuolien punainen väri häiritsee minua edelleen niin silti olen tuoleihin aivan rakastunut. Ennen kuin saadaan säästettyä pennosia tuolien uudelleen verhoiluun niin ajattelimme kokeilla tuolien maalamista. 
Löysin nimittäin netistä todella onnistuneita lopputuloksia keinonahan maalamisesta.
Saa nähdä kuinka meidän käy.
Lisää kuvia näistä upeista tuoleista löydät täältä.

Asko Marketta tuolit, 50-luku, 60-luku

Seuraavasta löydöstä purskahdin melkein itkuun, olin nimittäin melkeinpä meidän muuttopäivästä lähtien etsinyt meidän portaikkoon tarpeeksi pitkää räsymattoa. On siis sanomattakin selvää, että kun sellainen vihdoin sattui kohdalle oli riemu sanoinkuvaamaton. Jutun 14,5 metriä silkkaa rakkautta löydät täältä.

räsymatto portaikossa

Scandinavian RETRO-lehti on tälläiselle vintageharrastajalle todella mieluista luettavaa. Oli siis suuri ilo ja kunnia saada oma koti tämän lehden sivuille. 
Juttua kuvauspäivästä ja lehtijutusta löydät lisää täältä.

Scandinavian retro, lehtijuttu, retro

Huikea vuosi takana ja ensi vuodesta on varmasti tulossa yhtä hieno. Päässä vilisee jo vaikka minkälaisia ideoita.
Nyt haluankin kiittää teitä kaikkia ihania lukijoitani tästä vuodesta ja toivottavasti jaksatte pysyä mukanani myös jatkossa.
Kiitos myös mahtavista juttuvinkeistä mitä olette arvontapostaukseen  jättäneet, jos ette ole vielä osallistuneet arvontaan niin käykää ihmeessä osallistumassa.
Arvonta päättyy 4.1.

Hyvää uutta vuotta kaikille <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Onnellista uutta vuotta! <3 :) Nuo värjätyt verhot on kyllä niin ihanat aina vaan!

    VastaaPoista
  2. Sinulla aivan ihana koti ja paljon upeita ideoita. Toi kissanpeti ihan huippuhauska. Kaunista ja Hyvää Uutta Vuotta.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia. Paljon hienoja muutoksia ja löytöjä mahtui vuoteen. Oikein ihanaa vuotta 2018! <3

    VastaaPoista
  4. Voi että! Hienoja kuvia, huimia löytöjä! Ja tuo kissanpeti - aivan mahtava! Sopii teidän persoonalliselle kissalle jotenkin mainiosti. Lehtijuttukin kuulostaa mukavalta :) Kaikkea hyvää vuoteen 2018!

    VastaaPoista
  5. Ihania ideoita ja itse tekemisen iloa!

    VastaaPoista
  6. Hieno vuosi ja paljon ihania postauksia ❤ Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
  7. Hienoja oivalluksia, upeitä löytöjä, kaunista katseltavaa, harmoniaa... Hyvää ja Antoisaa Vuotta 2018!

    VastaaPoista
  8. Oli tosi kiva katsella kuvia ja lukea blogiasi.
    Teillä on kaunis koti, mä tykkään.

    VastaaPoista
  9. Ihana sinä ja sun blogi ♥ Vuotesi näyttää upealta ♥ Mä en ymmärrä, että miten mä olen missanut aikaisemmin tuon sun Retron jutun! Aivan mahtava! Ja nuo Askon tuolit on mun mielestä just oikean väriset :D

    Paljon rakkautta ja kaikkea hyvää sun jokaiseen päivään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Johanna <3 Rakkautta ja kaikkea ihanaa myös sinulle <3

      Poista
  10. Nää on kaikki niin ihania, etten yhtään ihmettele!

    VastaaPoista
  11. Upea vuosi ja loistavat 12 valintaa! Ihania, kauniita ja tyylikkäitä juttuja <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top