Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

DIY - kasvitaulut

Kaipasin olohuoneen hirsiseinälle raikkaita ja piristäviä tauluja. Nykyäänhän on tarjolla vaikka minkälaisia upeita julisteita joista saisi näppärästi värkättyä tauluja, en kuitenkaan ole innostunut julisteita omaan kotiini hankkimaan, tuntuu että printtitaulut ovat liian moderneja minun makuuni. 
Rakastan kasveja ja kasvien tuomaa vihreyttä ja olen huomannut, että perinteisten kasvioiden tekeminen on taas todella trendikästä. 
Tämä on minusta aivan loistava juttu, tulee ihan mieleen lapsuuden kesät, kun hypimme pitkin metsiä ja keräsimme toinen toistaan kauniimpia kasveja kuivattavaksi. 

Tästä kasvio ajatuksesta sitten keksinkin, että kerään pihaltamme erilaisia kasveja kuivattavaksi ja kauneimmista kasveista teen taulut olohuoneeseen. 
Kuivaaminen ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaikka niin hienosti keräsin kasvit ja asettelin ne huolellisesti sanomalehtien väliin kuivumaan ja päälle kokosin painoksi melkein kaikki kirjat joita talosta löytyy. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että minun malttamaton luonteeni teki tepposet ja otin kasvit painon alta pois liian aikaisin ja osa kasveista meni käppyrälle. 
Eli vinkkinä teille, jotka innostuttu kasveja kuivaamaan, anna kasvien kuivua rauhassa vähintään pari viikkoa. Sanomalehtiä kannattaa välillä vaihtaa, jotta kasvit pääsevät kuivumaan paremmin. 

Kaikista kommelluksista huolimatta, sain kuin sainkin tehtyä taulut olohuoneeseen. Olen tauluihin tyytyväinen ja ne antavat valkoisen pohjan ansiosta kivasti valoa tummalle hirsiseinälle. 
Seinälle päätyi kuivattu korianterin oksa, kultapiisku ja Kanadantuijan oksa. 








Ihanaa, kun syksyn tullen innostuu taas näpertämään kaikkea kivaa kotiinkin, tuntuu että erilaisia projekteja olisi mielessä taas enemmän kuin mitä ehtii tekemäänkään. 

Ihanaa viikon jatkoa kaikille <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Kivat taulut. Tää kasviojuttu on nyt tullut uudestaan, niin kuin kaikki ns. retro muutenkin. :) Veljeni teki joskus vuosia sitten muistaakseni jonain koulutyönä huopakynäpiirroksen syksyisestä metsästä ja asetteli siihen ruskan värjäämiä lehtiä eri tavoin, se on vieläkin olemassa, ja minusta tosi kaunis ja persoonallinen taideteos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mahtavalta kuulostaa veljesi tekemä taideteos, varmasti todella upea!

      Poista
  2. Hauska idea! :) Täälläkin podetaan aikapulaa. Kauheasti olisi projekteja mielessä, mutta millään ei meinaa ehtiä. No, jospa viikonloppuna ehtisi taas pyyhkiä pölyt kamerasta ja saamaan blogiin sisustuskuvaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Onneksi kaikkia ihania ideoita ei tarvitse toteuttaa heti, aika vaan jalostaa ideoista vieläkin parempia. Tai niin ainakin toivon :D

      Poista
  3. Ihanat kasvitaulut. Sopii hyvin tuohon seinään. Kannatti tehdä.

    VastaaPoista
  4. Onpa kivoja 😍 nyt harmittaa kyllä kovasti kun en itse saanut aikaiseksi noita tehtyä. Vakaa aikomus siis oli. Kaunkohan noissa säilyvät värit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ En osaa sanoa, kuinka kauan värit säilyvät, mutta kuulemma jos ripottelee suolaa kasvien päälle niin se parantaa värien säilyvyyttä.

      Poista
  5. Nuo taulut sopivat hienosti täydentämään tuota seinän edustalla olevaa kaappia asetelmineen. Ja nuo ihanat pikku maljakot ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen samaa mieltä taulut kokosivat esineet kivasti yhteen.

      Poista
  6. Meillä oli viime kesänä teinillä koulutehtävänä tehdä kasvio valokuvaamalla.Likka itse ei niinkään innostunut,mutta mamma siitäkin edestä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, minäkin olisin onnessani tuollaisesta tehtävästä :D

      Poista
  7. Löysin kirppikseltä vanhan kasvion ja tein siitä kasvitauluja. Värit olivat toki jo haalistuneet 30 vuodessa, mutta kivoja tauluja sai aikaiseksi. Nämä sinun taulut on kans ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, vanhat kaaviot ovat upeita ja ei haittaa vaikka kasvit olisivatkin jo vuosien saatossa halalistuneet <3

      Poista
  8. Hieno idea kiitos siitä. Mutta mikä ihana kokoelma sinulla on kaapin päällä. Suurensin ja ihailin niin minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapin päällä on minun rakkaat Kupittaan saven maljakot, ne ovat ihan hykerryttävän kauniita!

      Poista
  9. Aivan ihanat! Ja sopii teille paljon paremmin kuin mitkään valmistaulut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minustakin tälläiset itse väkerretty jutut sopivat mielen paremmin.

      Poista
  10. Voi kuinka kiva idea! Todellakin ovat raikkaat ja tuovat muistoja lapsuudesta mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Minäkin ihastuin tähän ideaan juuri nostalgia syistä :)

      Poista

Lähetä kommentti

back to top