lauantai 5. elokuuta 2017

Yksi lähti, toinen saapui ja pari vinkkiä käsitellyn puupinnan pelastamiseksi

Kuinka monta liinavatekaappia mahtuu yhteen taloon, todistetusti ainakin kolme. 
Meillä on nimittäin nyt kolme vanhaa liinavaatekaappia, yksi yläkerrassa alkuperäisessä tarkoituksessaan eli liinavaatekaappina, yksi astiakaappina ruokailutilassa ja tämä uusin tulokas vierashuoneessa säilöö kylpy-ja astiapyyhkeet. 
Tämä kolmannen liinavaatekaapin hankkiminen ei ollut ihan tarkoitus, mutta niin siinä nyt vain kävi. Jos muistatte niin yksi liinavaatekaappi muutti keväällä vierashuoneesta ruokailutilaan, tämä muutto tapahtui siksi, että pelkäsin ruokailutilassa aikaisemmin olleen kaapin lasihyllyjen romahtavan kahvikuppien painosta. 
Kuppini totta totisesti ovat liinavaatekaapissa paremmassa jemmassa kuin ohuilla lasihyllyillä varustetussa vitriinissä.
Tästä kaapin muutoksesta vaan seurasi paha säilytystilan puute vierashuoneeseen, kun jouduimme sullomaan kaikki kylpy- ja astiapyyhkeet vierashuoneessa olleeseen matalaan senkkiin. 
Niinpä olemme metsästäneet suurta kaappia vierashuoneeseen nyt keväästä asti, mutta mieluista ei vain ole löytynyt.

Eräänä päivä puolisoni oli taas selaillut toiveikkaana tori.fi sivustoa ja eteen oli tullut todella heikossa hapessa oleva liinavaatekaappi, joka sijaitsi ihan kotimme lähellä. 
Sen enempää ajattelematta hän kurvasi katsomaan kaappia ja minulta kysymättä oli napannut kaapin mukaansa. 
Nähdessäni kaapin ensimmäistä kertaa olin lähes kauhuissani niin kamalassa kunnossa se oli, lakkapinta oli kuivunut kasaan, jalat ja lukot olivat rikki. 
Kaiken kukkuraksi kaapin yläosaan joku ei niin fiksu oli laittanut käänneltävä salvan ja tämä salpa oli jättänyt kaappiin ihan kamalat jäljet. Emmekä edes olleet hankkimassa liinavaatekaappia vaan oikeasti suurta kaappia, jossa olisi todella paljon säilytystilaa. 

Mutta niin vain tästäkin "kaappi rumiluksesta" kuoriutui melkoisen kaunis yksilö, vai mitä mieltä olette?
Jalat liimattiin kasaan, lukot vaihdettiin ja pinta puhdistettiin ja käsiteltiin Puuni-nimisellä huonekalujen kiillotusaineella. Vaalenneet kohdat käsittelimme oliiviöljy/balsamico seoksella, laitoimme molempia suurinpiirtein saman verran. Tuhkan ja oliiviöljyn seos toimii myös hyvin. Pieniin naarmuihin tehoaa loistavasti saksanpähkinä, eli saksanpähkinä hierotaan huonekalun pintaan puunsyiden mukaisesti. Pähkinästä irronnut rasva tummentaa puuta. 

Eli aina ei kannata vaipua epätoivoon, vaikka öljy-/lakkapinnat olisivatkin jo aika elämäänähneitä. Kikkakolmosia pintojen pelastamiseksi voi olla monta ennen äärimmäistä vaihtoehtoa eli maalaamista. 

Kauniiltahan tuo sirojalkainen liinavatekaappi tuolla vierashuoneessa näyttää, mutta ei meille vieläkään sitä säilytystilaa juurikaan lisää tullut. Onkohan tämä joku vihje, että sitä tavaraa tulisi vaan laittaa oikeasti enemmän kiertoon, ei näihin vanhoihin taloihin suuret kaapit ole tervetulleita :D







Mukavaa viikonloppua!

-Pauliina

14 kommenttia:

  1. On hän kaunis <3 Onko tuo viherkasvi juurikin se traakki-raakki, joka löytyi jostain...? Vai sekoitankohan nyt johonkin ihan muuhun : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin <3 Tuo traakki-raakki on juuri se reppana, jonka puolisoni pelasti meille. Ei se vieläkään kovin elinvoimaiselta näytä, varmaan pakko poikkasta se puolivälistä ja juurruttaa uudelleen :D

      Poista
  2. Ihana kaappi! Meiltä löytyy melkein samanlainen, pyöristetyt kulmat siinäkin. Liinavaatekaappeja ei ole koskaan liikaa(jos vaan mahtuu huusholliin), tosin tuo meidän liinavaatekaappi on täynnä sekalaista tavaraa, kaikkea muuta kuin liinavaateita! ;) :D Siksipä on pari muuta ;) Kiva blogi sinulla, löysin The Blog Junglen kautta. Vähän samanlaisia juttuja kun munkin blogissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, liinavatekaapit ovat tosi ihania ja jotenkin niin istuvia tälläiseen 40-luvun lopun taloon. Mukavaa, kun löysit tänne, täytyypäs tulla vastavierailulle :)

      Poista
  3. Ihan kuin uusi! Todella kauniita nämä vanhat liinavaatekaapit. Hyviä kikkoja. Eipä ole tuollaisia tullut pieneen mieleenkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta rähjäistä tosiaan tuli kyllä varsin kelpo kaappi, yläosassa oleva kuluma ei tietenkään täysin peittynyt, mutta kelpaa meille näin :) Kiva jos sait vinkkejä kunnostukseen!

      Poista
  4. Kun rupeaa vähentämään tavaraa, niin meillä olisi paikka tuolle korituolille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä sanoa, että se ei ole ihan ensimmäisten joukossa vaihtamassa kotia :D

      Poista
  5. Melkosia kunnostajia olette, kaappihan näyttää nyt tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapista tuli kyllä todella kelpo yksilö! Hieman harmittaa nuo ovien yläosassa olevat hiertymiä, mutta kelpaa se meille silti :)

      Poista
  6. Hei! Ihana koti teillä. Millä maalilla ja sävyllä lattiat on maalattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Lattiat on maalattu Betoluxilla ja sävynä on Laasti :)

      Poista