Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kukkia omasta puutarhasta

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko ja niin siinä tosiaan kävi myös tänään, kunnon rankkasateisen päivän jälkeen lähdin kävelylle aurinkoiseen puutarhaamme. Puutarhaan, jossa kaikki kukat saavat kukkia myös ne rikkaruohoiksikin nimitetyt kauniit kukkaset. Rakastan sateen jälkeistä tuoksua, rakastan kävellä kumisaappaat jalassa kostealla nurmikolla. Tänään puutarhassa käppäily oli vielä erityisen ihanaa, kun jalassani oli upouudet keltaiset kumisaappaat. Voitin saappaat Unelmien talo ja koti-lehden kilpailussa, ihanaa kerrankin minua onnisti ja sain niin täydellisesti minulle sopivat kumpparit. 
Sateen jälkeen tuntuu, että kaikki on paljon vihreämpää kuin aikaisemmin. Puutarha suorastaan villiintyy saadessaan vettä niskaansa. Siinä puutarhassa kävellessäni huomasin miettiväni, että voi miten paljon rikkaruohoja, voi miten paljon tekemättömiä töitä, voi miksi on niin vähän aikaa viettää tässä rakkaassa puutarhassa. 
Sitten jätin voivottelut ja päätin keskittyä vain kauniisiin kukkiin ja siihen kuinka rakastan suloista vanhaa rönsyilevää pihaamme, keskityin hetkeen.
Puutarha ei ainakaan saa olla se paikka, jonne mennään stressaantumaan tekemättömistä töistä, nypitään ja kitketään sitten kun keritään ja nautitaan aina kun mahdollista <3 

Keräsin puutarhastamme kimpun kukkia, kukat saivat minut hymyilemään. 
Asettelin kukat vanhoihin lasipulloihin ruokailutilan pöydälle. Keitin kupillisen teetä ja istuin alas, sitten ymmärsin, että tässä ja nyt on todella hyvä. 










Mukavaa juhannusviikkoa teille kaikille <3

-Pauliina

Kommentit

  1. Ihanat kumpparit ja kukat! Niin kesäistä. :)

    VastaaPoista
  2. Olipa ihana postaus ♥ Sinulla on oikea asenne elämään ja puutarhanhoitoon. Juuri noin sen pitääkin olla. Nautitaan siitä, mitä meillä on eikä voivotella turhista. Onnea uusista saappaista. Minunkin tarvisi hommata itselleni uudet, jotta voisin myös astella sateen jälkeen ympäri pihaa ja vaikkapa sateella hypätä keskelle vesilammikkoa. Ihanaa juhannusta sinulle, Pauliina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos oikein paljon, ei tämä elämä saa olla pelkkää stressaamista. Pitää muistaa nauttia ❤️ Ihanaa juhannusta mhös sinulle ❤️

      Poista
  3. Ihanat kukat poimit! Komeat kumpparit. Onnea niistä! Kauniille näyttää pihapiirinne. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi piha on täynnä kauniita kukkia! Mukavaa juhannusta myös sinulle <3

      Poista
  4. Olipas ihana postaus. (: Näin se menee. Nautitaan! Iloa juhannusviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa kun tykkäsit <3 Iloista juhannusta sinullekin!

      Poista
  5. Sateen jälkeinen tuoksu on kyllä ihana. Itselläni ei ole valitettavasti pihaa, joten valillä käyn ihan kukkakaupassa ihastelemassa kauniita kukkia. Ne kaikki eri väriset kukat ja kauniit kukka-asetelmat ovat niin hienoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top