Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kirppiskierroksen löytöjä

Kevään ja kesän rompetoreja odotellessa, olemme pyörähtäneet lähialueen kirppiksillä. Viime viikonloppuna kävimme Rauman, Euran ja Huittisten suunnilla kirppisreissulla. 
Reissulta tarttui mukaan muutamia ihan kivoja löytöjä. 


Kaunis suomessa käsintehty öljypullo. Huomaan, että minua on alkanut kovasti viehättää käsintehty keramiikka ja varsinkin sellainen missä näkyy oikeasti tekijän kädenjälki. On viehättävää, kun kaikki kipot ja kupit ovat keskenään hieman erilaisia. Täytyisi oikein ottaa asiakseen kesällä kierrellä erilaisia pieniä savipajoja, samalla voisi tukea suomalaisia pienyrittäjiä. 
Keittiössä ei myöskään koskaan ole liikaa kauniita säilyttimiä. Siksi tämä suloinen keraaminen pullo oli oikein mieluinen löytö, aion säilöä tänne oliiviöljyn ja tässä kauniista pullossa voi öljyn viedä suoraan pöytään tarjoiltavaksi. Maksoin pullosta kaksi euroa. 


Komea patsas kiinnitti heti huomioni kirpputoripöydässä. Sitten, kun otin patsaan käteeni ja huomasin sen olevan todella painava, tajusin että siinä on jotakin tuttua. 
Patsas on ruotsalaisen Louise Hederströmin suunnittelema pronssipatsas "Two lovers". Ajattelin aluksi, että en tee patsaalla yhtään mitään, koska meillä on jo niin paljon kaikenlaista esineistöä. En kuitenkaan saanut kaunista patsasta mielestäni ja hintaakin oli vain 7euroa, en vain yksinkertaisesti kyennyt jättämään patsasta kirpparin hyllyyn. 
Niinpä tuo kaunis patsas ilahduttaa meitä nyt ruokailutilassamme, onneksi niin - sillä olen ihastunut siihen päivä päivältä enemmän. 


Upea ruotsalainen Bo Svenskin 60-luvulla suunnittelema "Spiral" kynttilänjalka lähti mukaan kolmella eurolla. Kynttilänjalassa on jo näkyvissä hapettumaa ja muutakin kulumaa, mutta minusta se ei haittaa, tämä on esineenä silti todella kaunis. Kynttilänjalka toimii kauniina pöydänkoristuksena ihan ilman kynttilöitäkin, tässä jalassa onkin niin pienet koloset, että luulen ettei tähän ihan helpolla sopivia kynttilöitä löydykään. 



Suloinen Alun valmistama kerroslaatikko ihanissa pastelliväreissä, pääsee keittiöön säilyttämään teepusseja. Tämä jo vähän elämääkin nähnyt laatikko kustansi viisi euroa. 


Seuraavana löytö, johon rakastuin ihan päätä pahkaa. Tässä kolmijalkaisessa koulutuoli tyylisessä jakkarassa on jotain todella kaunista. Muotoilu on minusta aivan huikean hieno, upeasti muotoiltu vanerinen istuinosa ja selkäosa, yhdistettynä kauniiseen mustaan yksinkertaiseen rautarunkoon. Minua ihan harmittaa kun en ole löytänyt tuolista mitään tietoa. Joten jos joku osaa tuolin alkuperästä tai valmistajasta jotakin kertoa niin olisin todella onnellinen. 


Tälläisiä löytöjä tällä kertaa. Yksi ihana tuolilöytö odottelee esittelyvuoroon pääsyä. Täytyy vaan ensin ryhtyä kunnostustöihin! 

Aurinkoista viikon jatkoa! 
 
-Pauliina

Kommentit

  1. Hienoja löytöjä taas. Erikoinen ja kaunis tuo kolmijalkainen tuoli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tuoli on todella erikoinen ja minä tosiaan ihastuin siihen ihan totaalisesti. Kuvasin ehkä vähän huonosti, kun tajusin että kuvissa ei näy kolmionmallnen istuinosa ollenkaan :D

      Poista
  2. Toi koulutuoli on kyllä hieno ja sopii hyvin tuon liinavaatekaapin kaveriksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoli on minusta ihan mielettömän muotoinen ja tosiaaan hyvä pari kaapin kanssa :)

      Poista
  3. Ihana patsas kaikessa yksinkertaisuudessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulls on tuollainen kynttilänjalka..sain sen perintökamoissa kummitädiltäni.siihen sopii hyvin pienet pallokynttilät

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, pienet pallokynttilät ovat tosiaan tähän juuri sopivia :)

      Poista
  4. Tuo kynttilänjalka ja koulutuoli ovat suosikkejani, vaikka kaikki löydöt ovat tietysti hienoja! Mä olen kiertänyt rompetoreja tosi vähän - mikä on suosikkisi tai mitä suosittelisit vasta-alkajalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdoton suosikkini on Juthbackan markkinat elokuussa, mutta tykkään oikeastaan kaikista rompetoreista. Tuntuu, että aina tarttuu jotakin mukaan. Rompetori.info sivustolta näkee lähes kaikki Suomen rompetorit ja huutokaupat.

      Poista
  5. Koulutuoli on aika erikoisen näköinen, kolme jalkaa, mutta kaunis.
    Kynttelikkö kaunis, sekä toi öljypullo.
    pitää käydä Euran kirppiksellä, kun menen systeriä tervehtimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurassa on aika kivat kirppikset, kaupungin kokoon nähden, joten suosittelen kyllä käymään niissä :)

      Poista
  6. Minulla löytyy samanlainen mutta maalattu koulutuoli, eikä ole mitään tietoja tuolista..

    VastaaPoista
  7. nikotapiokahkonen@gmail.com mikäli sinulla on tietoja tuolista taikka olisit kiinnostunut siitä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top