Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

DIY - liukuvärjätyt verhot

Metsästin kivoja verhoja olkkariimme pitkään, mutta oikein mitkään ei innostaneet tai sitten silmää miellyttävät verhot olisivat tulleet aivan liian kalliiksi. Meidän olohuoneessamme kun on kaksi ikkunaa ja huonekorkeuttakin sen verran, että verhokangasta täytyy olla kymmenisen metriä, että saa neljä verhoa ommeltua.
Törmäsin netin syövereissä hauskoihin liukuvärjättyihin verhoihin ja siitä se idea sitten lähti. 
Päätin kokeilla mitä saisin aikaan jos kokeilisin itse verhojen liukuvärjäystä. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olin tekstiilien värjäämistä harrastanut, taisin olla tuolloin teinityttö.
Hyvin muistuu mieleeni batiikkivärjätyt bändipaidat, tuli ihan lämminolo, kun astelin kauppaan värjäystarvikkeita hankkimaan.


Tähän puuhaan tarvittiin ainoastaan:
Neljä edullista puuvillaverhoa tai lakanaa, kaksi pakettia tekstiiliväriä ja kaksi pakettia suolaa.
Lisäksi tarvitaan ämpäri, vispilä, kumihanskat, narua ja housuhenkari. 
Tekstiilivärin paketissa tuli hyvät ohjeet itse värjäämiseen.


Solmin kaikki neljä verhoa suunnilleen samalta korkeudelta, jotta minun oli värjätessä helppo arvioida miten syvälle verhot upotan. Värjäsin kaksi verhoa samalla kerralla ja kahteen verhoon riitti hyvin yksi paketti tekstiiliväriä. Kiinnitin verhot housuhenkariin roikkumaan, jotta niitä olisi helpompi käsitellä värjäyksen aikana. Halusin, että yläreunan värirajasta ei tulisi liian jyrkkä ja tasainen siksi solmin verhot tahallaan vähän ruttuun. 


Dippasin verhot ensin nopeasti väriliemeen solmusta alaspäin, sen jälkeen nostin henkarissa roikkuvat verhot ylös niin, että jätin alareunasta n.40cm liemeen ja annoin olla kuutisen minuuttia tämän jälkeen upotin verhot syvemmälle väriliemeen n.metrin matkalta ja annoin vaikuttaa kymmenisen minuuttia. Vaikutuksen aikana huljuttelin verhoja liemessä, jotta kankaaseen ei jäisi liian tarkkoja väriraitoja. 
Näiden verhojen kokonaishinnaksi tuli 42€, ei minusta ollenkaan paha hinta neljästä pitkästä verhosta ja eipä ainakaan ihan samanlaisia ole joka kodissa. 




 




 

Verhojen myötä olohuoneemme tuli kerralla kevätfiilis ja arvatkaapa vaan mikä mattorumba lähti pyörimään näiden verhojen myötä. Meillä on varmaan neljä erilaista mattoratkaisua ollut tässä parin päivän aikana ja mikään ei oikein iske. Paras ja raikkain vaihtoehto on ruokailutilasta lainatut pitkät räsymatot. 
Minä niin haaveilen löytäväni tähän tilaan raikkaan värisen Kelim-maton. 
Sen oikean maton löytymistä joutunee kuitenkin jonkin aikaa odottelemaan. Ihailemani matot ovat nimittäin olleet melko hinnakkaita, joten täytyy ryhtyä säästökuurille jos vaikka raaskisin sellaisen Kelim-kaunottaren joskus hankkia  <3 

Ihanaa naistenpäivää kaikille upeille naisille <3

-Pauliina


Kommentit

  1. Ihana idea! Tosi keväisen ja raikkaan oloinen tuli huoneesta. Ja sehän on muutenkin tosi kodikas ja kiva. Kelim- matto ois kyllä piste iin päälle. Mutta sun kirppishaukka- tuurilla sellanen kävelee jostain vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuli kyllä kerralla niin keväinen fiilis, että oksat pois! Toivon todella, että täydellinen matto ihanuus tulisi jossakin vastaan <3

      Poista
  2. No siis vau! Ihan super hienot! :) <3 Mäkin haluun! Mutta tietenkin joko sinisenä tai vihreänä. ;) Noiden verhojen myötä huoneeseen tuli niin ihanan raikas ja keväinen fiilis. Tykkään tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Sopisivat kyllä teillekin ja juurikin vihreinä tai sinisinä! Kevät tosiaan ihan tulvi huoneeseen näiden verhojen myötä <3

      Poista
  3. Superkauniit verhot, tätä on kokeiltava itsekin❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ehdottomasti kannattaa kokeilla, tosi hauskaa puuhaa ❤️

      Poista
  4. Siis ihan mahtava idea ja lopputulos! Kylläpä olet onnistunut upeasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen hurjan tyytyväinen itsekin! Kannatti lähteä kokeilemaan :)

      Poista
  5. Tulipa hyvännäköset ja keväiset verhot.

    VastaaPoista
  6. Oi, teille muutti jo kevät! Tuli tosi upeat, hieno idea <3
    Vitsit, kun pitäisi löytää meillekin kevät verhot olkkariin, mutta kaikki kelta-mu-va Howard Smithit sun muut viedään nenän edestä! Täytyy vielä odotella, onhan tässä vielä kevättä jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät tulla tupsahti ja en ollenkaan laita vastaan :D Toivottavasti onnistut löytämään kevätverhot teillekin <3

      Poista
  7. Voi, kuinka hauskat ja PIRTEÄT nuo verhot ovat. Super-keväiset! Ihanaa naistenpäivää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, verhot todellakin ovat huisin pirteät, koko tupa ja sen asukkaat saivat piristysruiskeen näiden verhojen myötä :)

      Poista
  8. Tuttu ja hyvännäköinen kukkateline sinulla! Sopii hyvin sisustukseen ��. Terkkuja Anulta Kaarinasta ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, eikö vain sovikin tänne hienosti. Olen aivan rakastunut siihen <3

      Poista
  9. Jännä juttu, mut just eilen googlettelin liukuvärjäystä, kun aloin ideoimaan makkariin uutta sisustusta. Nää sun ohjeet onki hyvät, joten palaan näihin kun itse tekeminen alkaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Minusta näiden verhojen tekeminen oli oikein mukavaa puuhaa ja lopputuloskin oli onneksi mieluinen :D Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan :)

      Poista
  10. IHANAT! ♥ Todella hehkuvan keväinen ja upeasti onnistunut liukuvärjäys! :O

    VastaaPoista
  11. Tosi kauniit ja keväiset verhot! (: Ihan huokaisin, kun nämä näin. Sopivat ihanasti teidän olkkariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos paljon <3 Minäkin melkein hihkuin onnesta, kun näin onnistuneen lopputuloksen :D

      Poista
  12. Upeat verhot tuli ja vielä edullisesti.
    Olet ihailtavan energinen.

    VastaaPoista
  13. Upeat verhot tuli ja vielä edullisesti.
    Olet ihailtavan energinen.

    VastaaPoista
  14. Verhot ovat kyllä ihan täydelliset!! 💛

    VastaaPoista
  15. Oi, kuinka kiva keväinen ja energinen tunnelma! Hyvä idea tuo verhovärjäys!

    VastaaPoista
  16. Onpa ihanan keväinen fiilis teidän olohuoneessa! Upeasti onnistunut liukuvärjäys!

    VastaaPoista
  17. Kyllä tuli kauniit verhot. Sä sitten osaat tehdä vaikka mitä.
    Hieno toi väritys, niin keväinen väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :) Ainakin olen kova yrittämään kaikenlaista, jos ei yritä ei voi onnistuakaan :D Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  18. Keltainen väri kuuluu kevääseen.

    Taannoin näin Helanderin huutokauppasivustolla teidän sohvapöytää muistuttavan pöydän, jossa eroavaisuutena oli vain puinen reunuksellinen kansilevy. Kysinen 1960-luvun pöytä oli tanskalaisvalmisteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on kyllä niin ihanan keväinen väri.
      Tuosta pöydästä olen lukenut niin eriävää tietoa, toiset väittää tanskalaiseksi ja toiset suomalaiseksi, vaikea sitten sanoa mikä pitää paikkansa. Samapa se silti, ihana se on oli mistä tahansa kotoisin :D

      Poista
  19. Kiva idea:) mistä olette ostaneet sohvanne, meillä hakusessa uusi ja tuo teidän ois aivan täydellinen meilleki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva on virolaisen Ermatikon valmistama ja mallin nimi on Eden :) Ollaan oltu sohvaan tosi tyytyväisiä!

      Poista
  20. Ui ui...mieletön efekti <3 keltaisella on huima voima. Aivan ihanat verhot.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top