keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kirppiskierros Vaasa-Kurikka-Kauhajoki


Jatkoimme pääsiäisen "kirppiskiertuettamme" Vaasaan. Ajattelimme, että on kiva päästä hetkeksi kokonaan pois kotinurkista ja varasimme hotellin yhdeksi yöksi Vaasasta. Saatiin nukkua rauhassa ja nauttia jonkun muun kattamasta aamiaispöydästä. Tapasimme reissullamme myös keräilijätuttuni, jolta kävin hakemassa muutamia aarteita kotiin. Kiitos vaan Iiro mukavasta kahvi- ja rupatteluhetkestä, oli mahtavaa päästä ihailemaan upeita kokoelmiasi. Jos teitä lukijoitani kiinnostaa niin Iiron upeita kokoelmia ja taidokkaita kuvia voi ihastella Instagramissa, löytyy sieltä nimimerkillä Comicasan.

Ensimmäinen etappimme Vaasassa oli viime elokuussa avattu kirpputori Combo, se oli siisti itsepalvelukirpputori. Tämä tuntui sellaiselta paikalta josta voisi tehdä hyviä löytöjä, mutta tällä kertaa meidän mukaan ei tarttunut mitään. Combosta matka jatkui todella sekaiselle ja tunkkaiselle Oma Torille, josta tuli kyllä todella huono ensivaikutelma. Tarkemmin katseltuamme huomasimme, että pöydissä oli yllättävänkin kivoja juttuja, kaikki oli vaan kovin sekaisesti aseteltuja. Oma torilta mukaan tarttui Ariksen keltainen pöytävalaisin, hintaa oli huimat 3€. 

Oma torin jälkeen suuntasimme kirpputori Adam&Ewaan, josta olin kuullut moneltakin suunnalta pelkkää positiivista palautetta. Kirpputori oli valtavan kokoinen itsepalvelukirpputori, jossa oli tavaraa ihan laidasta laitaan. Täälläkin oli muutamia sellaisia ns. ammattimyyjien pöytiä, jotka oli kerätty täyteen retrotavaraa ja hinnat olivat aika kovia. Kaiken kaikkiaan tosi kivan oloinen paikka, aivan kirpputorin perällä oli muutamia kauniita vanhoja huonekaluja. Täältä mukaan tarttui muutama Arabian tassi ja ihana kattovalaisin makuuhuoneeseen. 

Mustasaaressa kävimme kirpputori Fyndiksessä, jossa oli aika paljon myös Ruotsalaista tavaraa myynnissä, oli ihana virkistävää nähdä myös hieman erilaisia juttuja. Täältä löysin pari retroista pussilakanaa, jotka unohdin kuvata kun laitoin ne jo pesuun. Vaasassa kävimme myös Palosaaren kirppiksellä ja elokirppiksellä, näistä emme tehneet löytöjä. 

Vaasan jälkeen ajoimme Kurikkaan,  kävimme siellä Faaraon antiikissa, jossa oli ehkä liiankin antiikkista tavaraa meidän makuumme. Lisäksi kävimme Kurikan kirpputorilla, josta ei myöskään tarttunut mitään mukaan. Se oli ihan siisti itsepalvelukirppis, jossa myynnissä vaatetta, astioita ja vanhaa tavaraa. 

Kurikasta matka jatkui Kauhajoelle. Siellä ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli kirpputori nimeltään Sitä sun tätä, siellä ihastelin suurta bambi figuuria, jonka kuitenkin päätin jättää hyllyyn, koska bambeja löytyy kotoa jo liikaakin ja figuuri oli melko arvokas. 
Seuraavaksi menimme Ykköstorille, joka on sekoitus kirpputoria ja osto-ja myyntiliikettä. Tämä paikka oli todella täyteen ahdettu ja siellä oli vaikka ja mitä. Tuntui, että silmäni pyörivät kuin kolikkopelissä niin paljon kaikkea ihanaa siellä oli, mutta hinnat oli kyllä ihan Antiikkiliikeiden tasoa. Täältä löysin kuitenkin aarteen, jota olen etsinyt jo pitkään ja sain sen mielestäni hyvään hintaan. 

Tänään veimme vihdoin omia tavaroitamme myyntiin Kokemäen Tuohitorille ja sieltäkin sitten tarttui pari herkkua mukaan. Vaikeaa tämä tavaroiden vähentäminen, kun aina sortuu uusiin. No eikös sekin ole jonkinlaista kierrätystä. 


Viime viikolla löysin Birger Kaipiaisen Arabialle suunnitteleman punaisen sunnuntai-sarjan lautasen ja mitä silmäni tänään näkivätkään ison vihreän tarjoilulautasen ja hintaa oli laitettu 10€. Voi tätä onnea, nyt alan uskomaan, että jonain päivänä myös näitä keltaisia osuu matkani varrelle. 


Iirolta ostin tämän huikean kauniin käsinmaalatun Arabian "Toini"  kahvikuppiparin, näitä on 
valmistettu vuosina 1956-1963. 
Tämä oli todella kaivattu lisä mustavalkoisten kuppien kokoelmaani, mielettömän kaunis ja siro. 



                            

Marjatta Metsovaaran Elle-verhot ovat tulleet Vallilalle uustuotantoon, mutta en pidä Vallilan kangaslaadusta. Siksipä olin erityisen onnellinen, kun löysin nämä kauniit pitkät verhot. Materiaali on kestävää ja laadukasta lappisatiinia. 



Tässä aarre joka tuli mukaan Kauhajoen Ykköstorilta, keltainen Riihimäen lasin Grapponia maljakko, suunnittelija Nanny Still. Voiko kauniimpaa maljakkoa enää ollakaan, tälläistä olin ihastellut Kirpparikeijun blogissa. Ihanaa, kun nyt voin ihastella tätä kaunotarta myös kotona. Nanny Stillin suunnitteleman Sulttaani maljan ostin Iirolta, upea priimakuntoinen yksilö. Näissä on hyvin monesti vikoja, ovat niin kovin ohutta lasia, että iskeymiä tulee helposti. 



Tämä upea kattovalaisin pääsee makuuhuoneen kattoon, tykkään kovasti tästä muotoilusta ja tiikkisistä yksityiskohdista. 


Niin mitä sanoinkaan aikaisemmin näistä pöytävalaisimista, ei enää yhtään meille, no mutta onneksi äitini vei meiltä juuri yhden valaisimen ja kirpputorille veimme myös yhden myyntiin. Eiköhän taas ole tilanne tasattu hetkeksi. Ja, tämä Ariksen kaunotar maksoi sen vaivaiset 3€, pakkohan se oli kotiuttaa. 


Tälläistä Atomipuuna liikkuvaa 60-70-luvun koristetta olen himoinnut jo kauan ja yrittänyt netistäkin itselleni huutaa, hinnat vain ovat aina pompsahtaneet liian korkealle. Nyt osui ensimmäisen kerran kirppiksellä kohdalle ja todellakin halusin sen kotiin. Tämä tuo minulle lämpimiä muistoja mummolastani. 


Huh, tulipas pitkä sepustus, toivottavasti jaksoitte lukea. Huomenna koittaa paluu arkeen, ihanaa päästä taas työn touhuun. Johan sitä tulikin taas lomailtua ❤️

                                                              -P

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Ihania löytöjä


Eilen olimme tosiaan Tampereen suunnilla kirppistelemässä, tänään päätimme lähteä pyörähtämään Eurassa rompetorilla ja Pimeessä vintissä Turun Paattisilla, joka on aivan viehättävä vanhaa ihanaa tavaraa myyvä liike, jonne suosittelen kyllä reissua vaikka vähän kauempaakin. Kerron liikkeestä myöhemmin vielä vähän enemmänkin kuvien kera. 

Euran rompetorilla silmiini osui heti ihana vanha rottinkituoli jollaista olin jo metsästänyt hyvän tovin, kotona olevalle tuolillemme kaveriksi. Tuolia oli kuitenkin jo hieman ajanhammas purrut, mutta hetken mietittyämme päädyimme kuitenkin nappaamaan tuolin mukaan, olimmehan sellaista jo niin pitkään metsästäneet. Meidän kuistilla on ollut IKEAn korituolit ja minusta ne ovat alusta asti olleet tilaan aivan liian massiiviset ja mustat, tälläiset sirot vanhat tuolit taasen ovat kokonsa ja muotoilunsa puolesta kuin tehdyt tuohon tilaan. 

Euran jälkeen ajoimme Pimeeseen vinttiin ja en voinut uskoa silmiäni, siellä nökötti juuri etsimämme kauniit, sirot rottinkituolit ja vieläpä hyväkuntoisina. En voi käsittää miten saman päivän aikana voi törmätä kauan etsinnässä olleisiin tuoleihin ja vieläpä kahteen kertaan. 
Tuolit nähtyämme tajusimme, että Eurasta ostamassamme tuolissa oli jalkaosa hieman erilainen kuin meidän kotona olevassa. Tuolit olivat kuitenkin ihan kohtuullisen hintaiset, joten ei auttanut muu kuin napata nekin kyytiin. Yhtäkkiä meillä oli yhden tuolin sijasta neljä tuolia ja IKEAn tuolit vielä päälle. 
Minä aloin heti naputtelemaan myyntiilmoitusta Facebookin paikalliskirppikselle IKEAn tuoleista ja alle tunnin päästä tuolit olivat jo uudella omistajalla, kertakaikkisen näppärää ja nopeaa tuolinvaihtoa. Nyt meillä on periaattessa enää kaksi ylimääräistä rottinkituolia, mutta niille saattaa löytyä kyllä paikka kotoamme, ovat onneksi niin sirot ja pienet tuolit. Huh, melkoinen tuoliepisodi. 



                            

Olen aivan rakastunut näihin meidän uusiin rottinkituoleihin, ne ovat juuri niin täydelliset tuohon tilaan kuin kuvittelinkin niiden olevan. Koko kuisti tuntuu nyt tilavammalta ja avarammalta, mahtava ostos siis. 


Finelin petroolinvärinen kulho löytyi edulliseen hintaan ja hyväkuntoisena, sain siis jotenkin selitettyä itselleni miksi meille voi taas kerran muuttaa yksi emalikulho lisää. 


Aha vai sillä lailla siinä kävi, että valaisimia löytyi ja mitäpäs muitakaan ihanuuksia kuin Ariksen "revontuli" seinävalaisimia, näille on jo kyllä jo paikka valmiina, kunhan vaan saavat ensin keltaista spraymaalia pintaansa. Tuo ruskea maalipinta on jo sen verran kulunut, että surutta aion maalaata nämä ja ruskea ei oikein ole minun juttu missään muodossa. 


Voi mikä aurinkoinen Seppo Mallatin suunnittelema emalikattila löytyi, tälläistä olen välillä kirppiksillä ihastellut, mutta hinnat ovat yleensä olleet melko kovat. Tämä on hyväkuntoinen kattila ja maksoi 20€, minusta se oli ihan kohtuullinen hinta. 


Ihania Arabian puhalluskoristeisia kuppeja löytyi kaksinkappalein ja vieläpä keltaisena ja kohtuulliseen hintaan. Sellaista ei tapahdu enää usein. Ylipäätään kuppeja ei näy myynnissä ja jos näkyy, ne ovat ylihinnoiteltuja tai sitten minulta jo löytyy kuppi kokoelmastani. 


Tämä lautanen oli sarjassamme käsittämätön löytö, tämä Birger Kaipiaisen Arabialle suunnittelema sunnuntai-sarjan lautanen kustansi vaivaisen euron. Näitä olen yrittänyt metsästää keltaisena, mutta kyllä tämä punainenkin menee paremman puutteessa.  Pieniä käytönjälkiä tässä lautasessa on, kun koriste on lasitteen päällä, mutta täysin käyttökelpoinen yksilö kuitenkin. 

                         

Plantagenissa tapahtui pieni sekoaminen, olin jo niin pitkään haaveillut uusista viherkasveista, että kun vihdoin pääsin ostoksille meinasi kadota todellisuuden taju kokonaan. Onneksi sain kuitenkin jotenkin itseni takaisin ruotuun ja heräteostoksia ei tarttunut mukaan liiaksi. Peikonlehti oli ollut ostoslistallani jo tovin sen helppohoitoisuuden vuoksi, toivottavasti saan pidettyä tämän yksilön hengissä. Ainakin nyt se tuo kaivattua vihreyttä olohuoneen nurkkaan. Keltainen ja vihreä ovat mielestäni aika hyvä pari. 




                          


Aiemmin ostamiini Richard Lindhin Arabialle suunnittelemiin ruukkuihin olin kaivannut viherkasveja, minusta ruukut sopivat hyvin tuohon vanhaan oviaukkoon tehtyyn syvennykseen. Päädyin ostamaan kolme Muorinkukkaa ja Lankaköynnöksen. Nyt näyttää hyvältä, mutta miltä näyttää hetken päästä sen aika näyttää. 

 
Makuuhuoneeseen ostin ilmanpuhdistajaksi Traakkipuun, näitä olen edellisessä asunnossani saanut hengiltä jo useita, katsotaan kuinka tämän käy. Täytyy ainakin välttää liikakastelua, olen nimittäin onnistunut hukuttamaan jo aivan liian monta kasvia. 

Meidän pääsiäinen on siis ollut melkoista kiertelyä, kaartelua ja ihastelua,  saa nähdä mitä loppu lomamme pitää sisällään. Olen kyllä nauttinut täysin siemauksin näistä ihanista vapaapäivistä! 

                                                                  -P

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Lankalauantain kirppiskierros

Lankalauantai alkoi harmaana ja sumuisena ja päätimme lähteä pienelle ajelulle. Suuntasimme Nokian kautta Tamperelle, kiertelimme parit kirpputorit ja kävimme ostamassa lisää vihreyttä kotiimme. 

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Osto&myyntiliike Vintiikki Nokian Siurossa, ihana pieni putiikki täynnä kaikkea kaunista lähinnä 50-60-70-lukujen tavaraa. Kävimme täällä ensimmäistä kertaa, mutta ei varmasti viimeistä kertaa. Meille jäi todella positiivinen kuva liikkeestä ja etenkin ystävällisestä omistajasta, joka antoi meille hyviä kirppisvinkkejä. 

                          





Nokian jälkeen ajelimme Tampereelle Lielahden Kontti-tavarataloon. Olen nykyään kyllä ruvennut hieman vierastamaan kyseisiä paikkoja, kun tuntuu että tuotteet hinnoitellaan kalliimmaksi kuin antiikkiliikkeissä. Toki yritän ajatella, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen. 
Kontin jälkeen suunnistimme kirpputori Kodin kakkoseen, joka sijaitsee hämeenpuiston kupeessa, se on itsepalvelukirpputori jossa on tavaraa laidasta laitaan.  

Kodin kakkoselta ajelimme laukontorille, jossa sijaitsevat kirpputorikahvila Tarina ja Radiokirppis, molemmat ovat itsepalvelukirpputoreja. Tarinassa on kiva tunnelmallinen kahvila ja Tarinasta olen tehnyt kyllä aikoinaan muutamia loistavia löytöjäkin, mielestäni siisti ja hyvin hoidettu kirpputori.
 Radiokirppis on jotenkin sekava, jossa on lähinnä vaatteita myynnissä, tämä kirpputori ei ole oikein minun mieleeni, mutta silloin tällöin kun Tampereelle eksyy niin tulee kuitenkin piipahdettua. Minua ilahduttaa kuitenkin suuresti, että täällä saa kahvin juoda vanhoista ihanista Arabian kupeista. 

Seuraava kohteemme oli kirpputori Silinteri Nekalassa. Tältä kirpputorilta löytyy myös huonekaluja ja paljon vanhaa tavaraa, joka tietenkin aina lämmittää minun mieltäni.  


Silinterin jälkeen ajoimme Pirkan kirpputorikeskukseen Kangasalle, jossa sijaitsee myös Retropuoti, joka oli saanut lisää tilaa laajennuksen myötä. Retropuodissa on kyllä paljon kaunista katseltavaa, mutta hinnat ovat kyllä melko kovat. Toki täältä voi löytää niitä kauan etsittyjä helmiä. Ainakin kaikki nämä ihanat värit saavat minun mieleni iloiseksi. 





Kangasalta ajoimme Lempäälään kirpputori Old'n Goldeniin, joka sijaitsee ihan Tampeereen ja Lempäälän rajalla. Kirpputorin yhteydessä toimii myös kukkakauppa ja verhoomo. Täällä oli myynnissä paljon retroisia valaisimia eli jos olet valaisinta vailla niin suosittelen katsastamaan heidän tarjontansa. 

Toinen kohteemme Lempäälässä oli Kirpputori Klaffi ja piironki,  kiva pienehkö itsepalvelukirpputori, josta hyvänä päivän voi tehdä hienojakin löytöjä.

Lempäälästä ajoimme takaisin Lielahteen, koska siellä sijaitsee Plantagen, jonka ajattelin tuovan helpotuksen minun valtavaan vihreyden ja vehreyden kaipuuseen. Ja, tokihan se toikin. 




Mitä tältä reissultamme sitten löytyi, siitä kerron teille myöhemmin. Kaiken kaikkiaan meillä oli kiva päivä ja kauheasti oli kaikkea kaunista nähtävää. Tällaiset kirppiskierrokset ovat kyllä mukavia, vaikka ei aina löytyisikään mitään, niin silmänruokaa ainakin riittää. 

                                                      Kivaa iltaa kaikille!

                                                                -P

torstai 24. maaliskuuta 2016

Kahvikuppeja


Tässä jutussa minun oli tarkoitus esitellä teille rakkaasta kahvikuppi-kokoelmastani kymmenen suosikkiani, mutta en pystynyt laittamaan kuppeja mihinkään järjestykseen. 
Se on ihan päivästä riippuvaista mikä kuvio ja väriyhdistelmä milloinkin näyttää silmiini kauniilta. 
Rajasin nyt tästä jutusta pois osan keltaisista ja kaikki siniset, turkoosit ja ruskeat, esittelen ne teille sitten myöhemmin. 
Kukaan ei varmaan edes jaksaisi kahlata läpi sellaista kuvamäärää, joka syntyisi jos kuvaisin kaikki kupposeni samaan juttuun. 


   BR-mallin kuppi, kuviona Esteri Tomulan Isokukka, 1970-luku


BR-mallin puhalluskoristeisia kuppeja, vasemmanpuolimmaiselle en tiedä nimeä, keskimmäiset ovat Pop-kuppeja, oikealla ylin orvokki ja alin osteri. 



     BR-mallin kahvikuppi Aurinko, suunnittelija Esteri Tomula 1970-luku. 


    Göran bäckin suunnittelema KM-kuppimalli, koristeena Leinikki. 


                     BR-mallin kuppi Anna-kuviolla, tätä löytyy myös lilasävyisenä. 



Mustia puhalluskoristeisia kuppeja on erittäin haasteellista löytää, niitä ei edes ole tehty montakaan erilaista. Näitä olisi kyllä mukava löytää lisääkin. 

                           

Vihreät kupit sopivat pääsiäisen kattaukseen, kun jäi se rairuoho pussiin tänä(kin) vuonna.
 Eikö nämä nyt aja rairuohon asemaa ihan hyvin. 


Mukavaa pääsiäistä kaikille, minulla alkoi viikon loma, mahtavaa! Jos, vaikka pääsisi kirppiskierrokselle vähän kotinurkissa pidemmälle!

                                                                  -P