Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Vihdoinkin!

Olohuoneeseemme muutti uusi huonekalu ja tämä oli se kaikista vaikein, haastavin ja ärsyttävin hankinta. Kyseessä on tietenkin sohva. Olemme etsineet sohvaa enemmän ja vähemmän tosissamme oikeastaan koko sen ajan kun olemme tässä talossa asuneet eli kohta viisi vuotta. Aluksi yritimme etsiä oikeasti vanhaa sohvaa, joka olisi kuitenkin mukava istua ja sohvan tulisi olla myös tarpeeksi suuri, että siinä olis mukava löhöillä.
Niin kuin voitte varmasti arvatakin niin tämä tehtävä osoittautui mahdottomaksi ja pian kävi selväksi, että sohva olisi hankittava uutena. 

Kaikki nämä vuodet olen katsellut sohvia sillä silmällä ja toivonut, että "se oikea" osuisi kohdalle. Sillä hetkellä kun päätimme ostaa uuden sohvan, oli selvää että haluamme laadukkaan ja myöskin muotoilultaan aikaa kestävän sohvan. Olen monta kertaa jo vaipunut totaaliseen epätoivoon ja ajatellut, että meille sopivaa sohvaa ei taida olla olemassakaan. Kaikki suurikokoiset sohvat näyttivät silmissäni vain hirvittäviltä möhkäleiltä ja sirot silmääni miellyttävät kaunottaret eivät mitenkään täyttäisi vaatimuksimme mukavuudesta tai sitten sohvat olivat yksinkertaisesti liian kalliita. 

Sitten eräänä iltana taas kerran selailin internettiä ja silmiini osui, sirolinjainen kaunis sohva. Ajattelin heti, että tuossa se on juuri sellainen sohva mitä olin olohuoneeseemme haaveillut. Kunnes katsoin sohvan mitat  ja tajusin, että sohva oli valtavan kokoinen verrattuna vanhaan sohvaamme, näyttäisikö sohva sittenkin liian suurelta olohuoneessa. Seuraavana päivänä mittailimme olohuonettamme ahkerasti ja pohdimme saisimmeko sohvan mahtumaan meille. Tulimme mittailuissa siihen tulokseen, että jos luopuisimme pianosta saisimme järjesteltyä olohuoneen niin, että sohvalle löytyisi hyvä paikka. 
Paikan löydettyä piti enää vain toivoa, että sohva näyttäisi livenä yhtä hyvältä kuin kuvien perusteella ja näyttihän se elo ei muuta kuin sohva tilaukseen. Odottelimme sohvaa jännittyneinä kuutisen viikkoa ja vihdoin tällä viikolla tuli viesti, että sohva on saapunut.




Uusi sohva laittoi koko olohuoneen järjestyksen uusiksi, mutta olen lopputulokseen hirmuisen tyytyväinen. Saimme vanhat huonekalumme järjesteltyä toimivaksi kokonaisuudeksi. 
Ainoastaan ongelmaksi muodostui olohuoneen matto, joka näyttää nyt uuden muuttuneen järjestyksen myötä lähinnä postimerkiltä eli on minusta aivan liian pieni. Kaivoin ensi hätään vintistä punaisen huutokaupasta aikoinaan huudetun villamaton, joka oli onnekseni tarpeeksi suuri tähän tilaan.
Punainen matto saa nyt toimia joulu-/talvimattona, täytyy miettiä keväällä uudestaan mistä löytäisimme uuden maton. 



Ensi vaikutelma uudesta sohvastamme on loistava ja olen onnekseni myös todella tyytyväinen kangasvalintaan. Tämän sohvan väri oli todella vaikea kuvattava, koska luonnonvalossa sohva näyttää enemmänkin mintunvihreältä, kamera ei millään halunnut tallentaa kankaan oikeaa sävyä. Joka tapauksessa sohvan väriin on helppo yhdistellä mitä tahansa värejä, ei siis haittaa vaikka värimieltymykset muuttuisivatkin. Yllätin itsenikin, kun halusin näinkin "tylsän" värisen sohvan ;)
Nyt toivotan teille kaikille ihanaa iltaa, minä taidan käpertyä tuonne sohvannurkkaan rentoutumaan <3

                                                                   -P

Kommentit

  1. Minustakin sohva on kaunis. Sopii tuohon hyvin, ja mahtuu useampi istumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt tosiaan on tilaa sohvalla myös vieraille <3

      Poista
  2. Ihan täydellisen näköinen sohva! Saako kysyä mistä/mikä merkki? 14 vuotta sitten, kun taloomme muutettiin, edelliset omistajat jättivät tänne 50-luvun sohvan (joka oli päällystetty järkyllä kankaalla), jossain vaiheessa luovuttiin siitä ja nyt harmittaa; se ois ollut hyvä sohva uudelleen verhoiltuna ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sohva on virolaisen Ermatikon valmistama, tilattiin sohva Porin vaihtokalusteen kautta :) 50-luvun sohvat ovat niin kauniita, mutta niissä on valitettavan monissa huono istua :/

      Poista
  3. Todella kaunis sohva! Kokonaisuus hivelee silmää. Varsinkin tuo kolmoskuva on niin kutsuvan kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen itsekin tosi tyytyväinen, nyt kelpaa löhöillä :D

      Poista
  4. Onnea hienosta sohvasta! Itsekin suht vasta uuden sohvan ostaneena tiedän tuon hankaluuden paremmin kuin hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sohvan hankinta/valinta taitaa aiheuttaa monille päänvaivaa!

      Poista
  5. Onpa kiva sohva! Riittävän iso löhöilyyn, mutta silti niin siro. :) Sohvan valinta on kyllä hankalaa. Me vaihdettiin meidän möhkäle sirompaan muutama vuosi sitten ja olen ollut tyytyväinen. Välillä kaipaisin isompaa sohvaa, mutta meidän olohuone on niin pikkuinen ja hankalasti sisustettava, että ei sinne oikein mahdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidänkin sohva on tosi nätti. Sohvan valinta on kyllä todella kinkkinen homma, onneksi saimme pitkän etsinnän päätökseen <3

      Poista
  6. Kaunis sohva! Ja niin tiedän sohvaissuen! Meillä hankintaa vaikeuttaa vielä 2 koiraa jotka jossain hulluudenpuuskassa olen päästänyt sohvalle. Kura ja karvat, mahdotonta. Toistaiseksi mennään vanhoilla sohvilla joista toisen olen ostanut työkaverilta kahvipaketilla ja toinen on 10 vuotta vanha kermanvärinen (ollut) jonka päällä on mieheni ompelema huppu jonka päällä on hm:n päiväpeitto. Päällimmäistä suojaa pesen keleistä riippuen päivittäin-viikon välein. Huoh. Epätoivo. Nahkasohvaa olen miettinyt koska se olisi helppo pyyhkiä puhtaaksi mutta muuten en nahkasohvasta välitä. Teidän sohva on kyllä kauneuden ja sirouden lisäksi aivan mahtavan löhöiltävän näköinen. Minäkin olisin kiinnostunut merkistä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eläimet kyllä hankaloittavat sohvan ja varsinkin kankaan valintaa, me valitsimme tähän sohvaan kankaan johon kissankynnet ei pysty. Nahkasohva voisi olla kätevä eläinkodissa, varsinkin kun sohvan käsittelisi ensin huolellisesti nahansuoja-aineella. Sohvamme on virolaisen Ermatikon valmistama :)

      Poista
  7. Vautsi! Yleensä kulmasohvat on hirvityksiä, mutta tuo on kyllä kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ne ovat ihan kamalia, siksi meinasin pökertyä, kun törmäsin tähän kaunottareen <3

      Poista
  8. Aivan ihana sohva! Sohva istuu kuin nakutettu olohuoneen muihin kalusteisiin.

    VastaaPoista
  9. oi ompa kaunis sohva.sopii tuonne täydellisesti ja muutenkin olohuone näyttää hyvälle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen itsekin todella tyytyväinen kokonaisuuteen <3

      Poista
  10. Oijoi, onpa kaunis sohva. Meidän sohva on ihan liian pieni meille, mut tänmöstä L-muotoista huonetta on aivan mahdoton sisustaa kivasti. Mitään isoa sohvaa tänne ei saa mahtumaan, joten elellään pienen kanssa ja istutaan vaikka lattialla 😃

    VastaaPoista
  11. Oijoi, onpa kaunis sohva. Meidän sohva on ihan liian pieni meille, mut tänmöstä L-muotoista huonetta on aivan mahdoton sisustaa kivasti. Mitään isoa sohvaa tänne ei saa mahtumaan, joten elellään pienen kanssa ja istutaan vaikka lattialla 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä meidänkään olohuone ole ihan helpoin sisustettava, huoneessa on kolme oviaukkoa ja kaksi ikkunaa. Rajoitettua on miten huonekalut sijoitetaan, mutta näillä mennään :D Teidän olohuone on niin kaunis ja harmoninen, että en voi muuta kuin ihailla <3

      Poista
  12. Oi, vihdoin sohva kotiutui! Sopii teille upeasti ja ihanan siro kulmasohvaksi<3 Itse voin vain haaveilla kunnon löhöilysohvasta. Meillä oli joskus aikanaan divaanisohva ja kun olohuone on pieni ja oviaukkoja useampi, niin on todella haastellista sovittaa tänne isoa sohvaa. Siksipä meille muutti juuri uusi sohva, joka on edeltäjäänsä jopa 40cm lyhyempi, mutta istuinleveydestä ei tarvinnut tinkiä ollenkaan, mutta löhöily leveydestä valitettavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vihdoin! Pitkältä tuntuikin odotus, varsinkin kun on näin malttamaton persoona ;) Sirouteen minä tässä sohvassa rakastuinkin. Teidän uusi sohva on myös aivan ihana ja sopii niin hyvin kotiinne.

      Poista
  13. Ei ole yhtään tylsän värinen! On se kyllä kaunis. Niin siro muttei yhtään rimpulan oloinen, vaan näyttää laadukkaalta. Sohvan hankkiminen on ihan kamalaa, meillä kans jahkailtiin monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se olekaan tylsä j varsinkin, kun siihen on niin helppo yhdistellä kaikkia maailman värejä :D Sohvan hankkiminen oli niin vaikeaa ja nyt olen kyllä hurjan helpottunut, että löysimme mielestämme juuri meille sopivan sohvan <3

      Poista
  14. Onpas teidän olohuone muuttunut kovasti! On jäänyt blogien lukeminen vähemmälle,niin kuin julkaisujenkin teko omaan blogiin. Yritän korjata tilannetta, vaikka pienen vauvan kanssa aika on hurjan rajallista. Huone näyttää seesteisen kauniilta ja sohva on nappivalinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olohuone on kyllä saanut ihan uuden ilmeen, olen hurjan tyytyväinen muutokseen. Huone on nyt ihanan rauhallinen ja oikein kutsuu rentoutumaan :) Pieni vauva varmasti laittaa elämän uuteen järjestykseen, mutta muista nauttia vauva-ajasta ei se loppujen lopuksi niin kauaa kestä <3

      Poista
  15. Kaunis sohva mutta mun silmiin osui sun verhot - mikä kangas vai onko ihan valmista kamaa? Minullakin roikkuu olohuoneessa vihreät sammarit ikkunassa mutta sävy on enemmän metsän vihreä kuin tuo ihanan tumma väri sinun verhoissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhot on ihan valmiina ostettu Jotexista :) Minusta verhojen sävy on ihan loistava juuri täydellisen tumma vihreä.

      Poista
  16. Hei Pauliina, ihanan värinen sohva teillä on! onko ihanuudella tammi vai öljytty tammi jalat?
    t.Susanna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top