Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Aurinko saapui kotiin

Vihdoin se on luonani, minun haave jonka en ajatellut koskaan toteutuvan. Finelin keltainen kulho Raija Uosikkisen Kehrä-kuviolla on ollut unelmissani jo vuosien ajan. Sitten eräänä päivänä tämä kaunotar pompsahti myyntiin Facebookin Rättei, lumpui ja retroi-ryhmään. Ensimmäinen ajatukseni oli, ei voi olla totta siinä se nyt, pitkäaikainen haaveeni. Minun on saatava tuo kulho keinolla millä hyvänsä. Onhan se hivenen hölmöä himoita kulhoa tai ylipäätään mitään tavaraa näin palavasti, mutta ei kai näissä asioissa olekaan järjen kanssa mitään tekemistä. 




Siellä se hyllyssä nyt nököttää, minun oma aurinkoni. Tämä kulho on erittäin harvinainen tässä värissä ja tällä kuvioinnilla. Pariin vuoteen en ole nähnyt ainoatakaan tälläistä kulhoa myynnissä. Olen selannut lähes viikottain kaikki myyntikanavat ulkomaita myöden. Nyt ei tarvitse enää käyttää aikaa tämän aarteen etsimiseen vaan voin ihailla sitä omassa hyllyssäni, vieläkin tämä asia tuntuu käsittämättömältä. 



 

Myös meidän Lucia näytti ihastuneen kulhoon, huomasi varmaan kuinka hyvin hänen kauniit keltaiset silmänsä sointuvat kulhon väreihin. Kissat ovat kyllä uskomattomia. Minun oli tarkoitus kuvata tätä kulhoa keittiön seinää vasten, kun laskin kulhon hetkeksi keittiön lattialle ja lähdin hakemaan kameraa ruokailutilasta, oli näky palatessani vähintäänkin koominen kun Lucia yritti kaikin keinoin ängetä kulhon sisälle. Siispä kiitos taas kuvausassistentilleni hauskoista kuvaushetkistä ja hienoista poseerauksista, kuvani olisivat varsin tylsiä ilman sinua <3

                                                                 -P

Kommentit

  1. Ihana kulho ja Lucia. <3 On mahtava tunne, kun viimein löytää jotain pitkään etsimäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varmaankaan koskaan himoinnut mitään tavaraa niin paljon kuin tätä kulhoa :D Mutta kyllä silti Lucia on näistä kahdesta aarteesta se ykkönen ;)

      Poista
  2. Onnittelut vielä kerran upeasta löydöstä ja yhden haaveen toteutumisesta! Ja kissat ovat aina siellä missä kamerakin :)
    Kokisin samanlaista huumaa jos vain joskus saisin vielä Keltaruusun hyllylleni <3 Toki sieltä puuttuvat myös Kukka-kulho ja kannukin ja ja ja... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Keltaruusu on myös aivan ihana, toivottavasti sen löydät joskus <3

      Poista
  3. Kulho näyttää siltä, että se olisi asustanut teillä aina! Aivan oikeaan osoitteeseen siis meni. Onnea ihanasta kulhosta, se on aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä kulho suorastaan kuuluu meidän kalustukseen <3

      Poista
  4. Onnittelut löydöstä! Teidän Luciallakin selkeästi kultivoitunut maku, osaa arvostaa laatua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lucialla on kyllä oikein loistava maku ei voi muuta sanoa :D

      Poista
  5. Ihana kulho ja vielä ihanampi Lucia!
    Teillä on kyllä niin kaunista ja mikä tyyli!

    VastaaPoista
  6. Kiva,että löysit etsimäsi:> Ylähyllyssä keskellä oleva kannu kiinnitti huomioni syystä,että tuo mustavalkoinen "Talvio"ruoka-astiasto oli meidän häälahja vuonna 1971.<3 Saatiin toivoa Arabian astiastoa mieheni vanhemmilta,jotka olivat olleet ikänsä Arabian tehtaalla töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tästä uudesta aarteesta niin mahdottoman onnellinen <3 Tuo "Talvikki"-sarja on tosi kaunis, minulta löytyy siitä tuon kannun lisäksi kaksi tarjoilulautasta.

      Poista
  7. ihanan pirteä kulho =) itse haaveilen finelin kehäkukka kulhosta..... mutta eipä ole vielä eteen sattunut sopivan hintasta =( mutta jatkan etsintää josko sellanen jostain ilmaantuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehäkukka on myös todella kaunis, sain sen itse aikoinaan vaihtokaupassa <3

      Poista
  8. Hienoa kun löysit kauan haaveileman kulhon. Kyllä se nätti onkin, kivat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä niin minun mieleeni ja juuri värien puolesta <3

      Poista
  9. Ihanat aarteet sulla - sekä Kehrä, että kehräävä <3 Mulla on jatkuvasti rapsutusterapian tarvetta. Viime viikolla Tyynelässä oli kutsuttu koiravieras ja toissaviikolla oma aloitteinen kissavieras naapuritilalta. Niin kiva, kun käyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutusterapia on ehdottomasti sitä parasta terapiaa <3 Ihanaa, että teillä käy terapiaeläimiä kyläilemässä :)

      Poista

Lähetä kommentti

back to top