Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Vaihtokauppaa ja kirppistelyä!

Muutamia kirppiksiä on ehditty kiertelemään ja jotakin kivaa on taas tarttunut matkaan. Mansen blogikirppiksellä minua kävi moikkaamassa eräs allekirjoittaneen tavoin kahvikuppeihin hurahtanut tuttavani.
Hän toi mukanaan ihania minulta puuttuvia kuppeja. Olen aiemminkin tehnyt hänen kanssaan vaihtokauppoja ja taas kerran sain kartutettua omaa kuppikokoelmaani parhaalla mahdollisella tavalla eli vaihtokaupalla.

Täytyisikin taas tehdä inventaario, että selviäisi kuinka monta erilaista puhalluskoristeista Arabian kuppia neiti kuppihamsterilta jo löytyy kokoelmista. Aika monta uutta on taas tullut lisää edellisen laskutoimituksen jälkeen.


Keltainen Grapponia-kokoelmani sai täydennystä isosta pullalautasesta ja kahvalla varustetusta tarjoilulautasesta. Tuota kahvallista versiota epäilen jonkun itse väkertämäksi. En nimittäin ole koskaan missään törmännyt tälläiseen, mutta oli niin tai näin hyvin se sopii muiden grapponioden sekaan.Sain  kirppisvinkin tästä kahvallisesta versiosta Kirppisrakkautta-blogista, kiitos siis sinne <3



Tämä kaunis rottinkikahvainen teepannu on suunniteltu vuonna 1955 ja tuotannossa on ollut aina vuoteen 1972 asti. Kyseessä on Arabian GA-mallin teepannu, suunnittelijana Ulla Procope. Olen ihastellut näitä teepannuja useasti kirppiksellä, mutta usein on jäänyt ostamatta korkean hinnan vuoksi. Tällä kertaa ei enää hinta ollut esteenä sillä kylkeen oli laitettu 16 euron hintalappu ja tämä oli pöydässä, jossa kaikista tuotteista sai vielä -50% alennuksen. Vielä kun tutkailun jälkeen pannu osoittautui täysin ehjäksi, usein näissä tuntuu olevan kahvan rottinki rikki, tässä yksilössä oli sekin säilynyt ehjänä. En enää keksinyt hyviä syitä miksi tämä ei lähtisi matkaamme. Tätä mallia on valmistettu valkoisena, ruskeana ja mustana, lisäksi tätä mallia löytyy Hilkka-Liisa Aholan maalamilla kukkakuvioilla koristeltuna.


Näitä Arabian maljakkoja tuntuu nyt osuvan matkalleni kuin sieniä sateella, mutta en laita vastaan ollenkaan. Onhan nämä Kaarina Ahon suunnittelemat Harlekiini maljakot mielettömän kauniita. Tämän kertainen löytö kustansi 12,5€ ja pidän hintaa erittäin kohtuullisena, varsinkin kun tätä väriä ei meiltä vielä löytynyt. Vielä löytyi puutarhastamme kukkiakin maljakkoon kerättäväksi. 



Ariksen eli Arisuo Oy:n valmistama musta tattivalaisin kotiutui minulle FB-kirpputorin kautta, olin aivan innoissani, että näitä on valmistettu myös mustana. Harmikseni jouduin kuitenkin toteamaan, että tämä valaisin on jälkeenpäin maalattu. Toki valaisin on siltikin kaunis, mutta kyllä alkuperäisessä on aina se jokin. Sijoitin valaisimen nyt ruokailutilaan, mutta luulen että se ei sinne kuitenkaan jää. Nimittäin olohuoneessa yksi pimeä nurkka kaipaa valontuojaa. 




                                                                     -P

Kommentit

  1. Etsin sitä yhtä kuppiparia, jonka säästin yhdestä sarjasta jonka myin, mutta se on muuton jäljiltä hukassa. Saisit sen, jos vain kelpaa, koska siinä oli pieni särö. Noita Arabian maljakkoja ei omalla kohdallani ole tullut vastaan ja voisin jonkun haluta, en montaa mutta pari kolme. Olen päättänyt olla keräämättä nyt yhtään mitään. Grapponiaa meillä on jälkiruokakulhot. Ne ovat vanhempieni hää tai kihlalahja ja ihanat, niitä ostin lisää joskus. Haluaisin sellaisen ison maljan samaan sarjaan, johon voisi laittaa jälkkärit tarjolle. Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun ajattelit minua, mutta kerään yritän keräillä vain ehjiä kuppeja <3 Laita kuitenkin kuvaa jos sen löydät. Grapponiat ovat ihania ja niissä näyttää kaikki herkutkin vielä herkullisemmalta.

      Poista
  2. Mä en kans voi ymmärtää, mistä sä noita maljakoita bongailet!? Ei oo omalle kohdalle tullu yhtään vastaan. On tosi kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ymmärtää miksi niitä koko ajan pompahtelee jostakin :D Toivottavasti osuu sinunkin kohdallesi <3

      Poista
  3. Mahtavia löytöjä sulla. Ihanat kupit ja toi pannu, sekä ihastuttava maljakko.

    VastaaPoista
  4. Voi itku...siis sä kyllä teet niin mahtavia löytöjä!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa, että kelpuutit Grapponia-astian kokoelmaasi ja että vinkistä oli hyötyä! Mä en tullut edes ajatelleeksi, että se on jonkun itse tekemä. Muutenkin mahtavia löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkistä todellakin oli hyötyä ja hintaakin oli laskettu reippaasti, kun me paikalle satuimme :D En ole varma onko se jonkun itse tekemä, mutta kaunis se on kuitenkin.

      Poista
  6. Ihania löytöjä! Täytyy ihailla näitä kun en muiden kiireiden ja nyt sairastelun takia ole päässyt kirppareille ollenkaan moneen viikkoon. Tulee ihan vieroitusoireita :D Innostuneena törmäsin Harlekiini maljakkoon taannoin paikallisella SPR:n kirpparilla, jossa siitä pyydettiin säröllisenä ihan yli hintaa, joten jäi sitten sinne. Nätti on tuo tatti valaisin muuten mustanakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toitovottvasti olet jo voittanut flunssan <3 SPR tuntuu olevan kaikkialla Suomessa hieman ylihinnoiteltu :( Tatti on nätti, vaikka tuo musta ei alkuperäinen väri olekaan.

      Poista
  7. Hei!

    Hidas hämäläinen kommentoi vasta nyt. Ei Grapponia-tarjoiluvati ole kenenkään itse tekemä. Se on alkujaan ollut kaksikerroksinen vati, yläosan lautanen paljon pienempi. Vadissa nyt olevan varsi,mikä lie, oli ennen ylälautasessa ja vatien välissä oli myös kultahässäkkä. Hässäkät olivat kierteillä kiinni, niin että vatia pystyi kantamaan sen hajoamatta osiin.
    Täältä löytyy kuvia.
    https://www.google.fi/search?q=grapponia+kerrostarjotin&espv=2&biw=1280&bih=614&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwji0Na4gPTPAhXoA5oKHU4yAXMQsAQIGA
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Mä näinkin noita kerroslautasten kuvia, en vain ole löytänyt niitä "virallisista" katalogeista ja se sai miettimään josko joku olisi keksinyt itse sellaisen askarrella. Mutta eipä noista katalogeista kaikkea muutakaan aina löydy :) Tämä minun lautanen hieman keikkuu pöydällä ja tuntuu hassulta, että tehtaalla olisi tehty tuollainen keikkuva versio, mutta mistä näistä sitten varmuudella tietää :D

      Poista

Lähetä kommentti

back to top