Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Syksyisiä pihapuuhia


Eilen oli kaunis ja lämmin syyspäivä, joka oikein houkutteli menemään ulos pihahommiin. Touhusimmekin pihalla melkein koko päivän. Keräsimme omenoita, joita onkin taas ihan hurja määrä. Välillä todellakin tuntuu siltä, että olisi järkevämpää näyttää muutamalle puulle moottorisahaa, mutta ei vain mitenkään raaskisi. Pihamme vanhat omenapuut ovat niin kauniita vanhoja käppyröitä ja tekevät puutarhastamme paljon mielenkiintoisemman paikan. Puiden kaataminen olisi niin lopullista, meidän elinikänä ei samanlaisia puita enää ehdi tilalle kasvamaan. Siispä vain tyydymme keräämään omenat maasta ja yritämme saada kaikki mahdolliset tutut ja tuntemattomat hakemaan meiltä omenoita. 

Talvetettavat kesäkukat vein kellariin säilöön ja yksivuotiset kukat jätin vielä ruukkuihin, koska kukkivat edelleen niin kauniisti. Metsästä voisi käydä hakemassa materiaaleja syysistuuksiin. Grillipaikkaa emme raaskineet vielä laittaa talviteloille, mukavahan siellä on vielä istua nuotion lämmössä. 

Ihanat karvaiset ystävämme olivat tietenkin taas menossa mukana, kyllä he osaavatkin olla niin suloisia pieniä apureita. Ihana syyspäivä puutarhassamme ihan parhaassa seurassa <3




                             



                            


                                

                                                   Mukavaa alkanutta viikkoa!

                                                                     -P

Kommentit

  1. Ihania kuvia ja omenat! Voi kun meilläkin olisi vanhoja omenapuita. Yksi on, mutta sen omenat ovat niin pahoja, etten ole niille mitään käyttöä koskaan keksinyt. Hillot yms ei siitä onnistu, hevoset eivät syö ja oikeastaan niitä ei syö edes madot, eli en ole ainut joka ei niistä pidä =). Uusia on istutettu, mutta aikaa kuluu ennen kuin niistä satoa kunnolla saa.

    -Mamma kolmelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä on kaikenkaikkiaan 15 omenapuuta ja kaikista puista tulee niin herkullisia ja erilaisia omenoita, että todellakin inhottaisi luopua yhdestäkään puusta. Yksi puu taitaa nyt kuitenkin joutua kaadettavissa listalle, on sen verran lahonnut, että se kaatuu muuten itsestään jonain kauniina päivänä.

      Poista
  2. Kuvista välittyy miltei omenoiden ihana tuoksu..Meilläkin oli tosi runsas omenasato,josta oli kiva antaa "omenattomille" kavereillekin.Åkeröt on pakattu odottamaan talven tuloa<:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina ihan liiankin runsas omenasato, mutta vanhat puut vaan ovat liian kauniita kaadettavaksi.

      Poista
  3. Kyllä pitäisi itsekin päästä/keretä pihahommiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme olleet vähän liiankin laiskoina pihahommiin kanssa, mutta eipä ne hommat tuolta karkaa minnekään :D

      Poista
  4. Ihanat kissat ja kauniita kuvia. Onpa tosi paljon omppuja.

    VastaaPoista
  5. voi,omenapuut ovat ihania. meilläkin oli kolme mutta jouduttiin hävittämään ne koska olivat jo niin lahoja ja tuli huonoja omenia. harmittaa sikäli että keväisin ne olivat niin upeaa katseltavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuut ovat kyllä hirmuisen kauniita, meiltäkin joudutaan nyt yksi kaatamaan, kun huomattiin että se on pahasti lahonnut. Onneksi meillä on niin monta puuta, että yksi ei tunnu missään. Täytyy vaan yrittää pitää hyvää huolta puista, etteivät pääse liian huonoon kuntoon.

      Poista
  6. Ihania kuvia ja miten herkullisen näköisiä omenoita ♥

    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top