sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Oi tätä kirppisonnea <3


Lähdimme kesäiselle sunnuntaiajelulle ja minnekäs muuallekaan olisi tiemme vienyt kuin parille kirppikselle. Ensimmäisenä pyörähdimme peräkonttikirppiksellä Harjavallassa, siellä ei ollut montaa myyjää paikalla, mutta kivat löydöt tein silti.

Tämä kaunis mekko lähti mukaani viidellä eurolla, mekko on jonkun taitavan itseompelema ja tähän kuului myös jakku, jota en kyllä varmaankaan tule käyttämään. Mekko yksinään on aivan ihana ja ihan täydellisen kokoinen minulle, ainoa ongelma on, että tässä on sinistä joka ei ole oikein minun värini. Jostain syystä tämä kuosi ja mekon muut värit, antavat kuitenkin tuon sinisyyden anteeksi ja olen mekkoon aivan ihastunut. 




Tanskalaisen Laurids Lonborgin suunnittelemassa tarjottimessa on upeat hehkuvat värit, sopii mainiosti kesäisten juomien tarjoiluun. Meillä on kesäisin tarjottimet kovassa käytössä, kun kannetaan ruokia ja juomia takapihan grillipaikalle. Välillä ollaan mietitty, että haettaisiin lupa takaoven tekemiselle, helpottaisi huomattavasti tavaroiden kantamista takapihalle. 


Tarjottimen takapuoli on aika naarmuinen, mutta eihän sitä kukaan näe. Pääasia, että etupuoli on kunnossa. Tätä sarjaa löytyy myös kauniita peltipurkkeja, sekä tällä sydänkuviolla, että kukkakuviolla. Tarjotin löytyi Huittisista Osto-ja myyntiliike Ostiksesta. 


Mekon lisäksi peräkonttikirppikseltä löytyi kaunis turkoosi-keltakuvioinen pöytäliina, aivan ihana kesäliina keittiöön. Valmistajasta en ole ihan varma, mutta epäilen tätä Finlaysonin tekemäksi. Samasta paikasta ostin mustan muovisen plastexin valmistaman maljakon, täydellinen Pioneille. Pionien kukat ovat niin painavat, että ne ovat parhaimmillaan suuaukoltaan pienessä maljakossa, pysyvät paremmin pystyssä. 
En olisi ensi katsomalta uskonut tätä maljakkoa/kaadinta muoviseksi, ihastuin kovasti tämän maljakon muotokieleen, ihanaa 50-lukua. Tästä maksoin 80senttiä. 





Huittisista osto-ja myyntiliike Ostiksesta mukaamme lähti ihana liinavaatekaappi, tälläistä olimme metsästäneet jo pitkään. Meillä on entuudestaan yksi liinavaatekaappi, mutta se on pahoin ruuhkautunut ja tarvitsimme kipeästi lisää säilytystilaa liinavaatteille ja pyyhkeille. 
Nyt saamme tähän alakerran vierashuoneeseen sijoitettuun kaappiin säilöön kylpypyyhkeet ja keittiöpyyhkeet, kiva saada pyyhkeet säilöön oikeaan kerrokseen eikä niitä tarvitse aina juosta yläkerrasta hakemaan. 

Tykkään kovasti 50-60-lukujen huonekaluista ja esineistä. Tämäkin kaappi on niin siro ja silti seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Pieniä kauneusvirheitä tästä kaapista löytyy, joku on joskus maalannut jotakin vihreää tämän kaapin lähistöllä, sillä kaapista löytyy vihreitä roiskeita toisesta kyljestä. Täytyy miettiä millä saisin roiskeet poistettua mahdollisimman hellävaraisesti, lakkapinta kärsii liian helposti. Muuten käsittelemme kaapin vain öljyämällä, koska pinta on kuivunut, mutta muuten aika hyvässä kunnossa.
Pienet elämänjäljet saavatkin kaapissa näkyä. 


                         


Olen kyllä niin onnellinen näistä mahtavista löydöistä, varsinkin tuo kaappi oli kyllä niin tervetullut meille!

                   Toivon teille kaikille hyvää kirppisonnea ja ihanaa alkanutta viikkoa!

                                                                    -P

25 kommenttia:

  1. Voi miten kivoja löytöjä jälleen! Itseäkin eilen onnisti ja löysin virheettömät, keltaiset pop-kupit tasseineen kerrassaan kohtuu hinnalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihania POPpeja niitä harvoin näkee kohtuullisella hinnalla, onnea löydöstä <3

      Poista
  2. Hei! Itsekin tuollaista liinavaatekaappia ja -50/-60 -luvun senkkiö metsästävänä utelisin, että millä hintahaitarilla olette upeita löytöjä tehneet? Näin nuorena kirppiskulkijana en oikein osaa vielä ottaa tuntumaa, mikä olisi tuollaisille kohtuullinen hinta. Aina kun on vastaaviin törmännyt, on tuntumut että onkohan tuo hintapyyntö kuntoon nähden ylihinnoiteltu. Sitten toisaalta myöhemmin on vastaan tullut selkeästi räikeämmin ylihinnoiteltuja ja miettii, että olisiko sen aiemman pienellä fiksauksella saanut kuntoon ja oliko hintapyyntö sittenkin oikea... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minulla olisi tuollainen ilmaiseksi antaa.sarana on kärsinyt mutta oletan että sen voi korjata.riippuu vain etäisyys.tämä on lähellä helsinkiä ja se on menossa poistoon.i5tse en pidä 50 luvusta.

      Poista
    2. Me maksettiin omastamme 100€ ja oli ihan kohtuullinen hinta mun mielestä. Edellisestä vastaavasta maksettiin 50€ nelisen vuotta sitten. Mä olen valmis maksamaan vähän reilumminkin jos löydän jotakin pitkään etsimääni, jos uutena ostaisi joutuisi kuitenkin pulittamaan huomattavasti enemmän.

      Poista
  3. Hyviä löytöjä ja 50-luku minunkin suosikki, jos vain yksi vuosikymmen pitäisi valita! Me etsittiin myös sopivan hintaista ja kokoista liinavaatekaappia puoli vuotta, kunnes löytyi. Maksoimme hyvin samanlaisesta kaapista kuin tässä jutussa 100 euroa, mikä oli mielestäni ok hinta hyväkuntoiselle kaapille. Perspektiiviä antoi kierros Ikeassa, satasella irtoaa ihan kauheita lastulevykaappeja :)

    Vierashuonetta et ole tainnut esitelläkään täällä blogissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, 50-luvussa kyllä tosiaankin on sitä jotain mikä minuakin suuresti viehättää. Vierashuoneessa on ollut aikaisemmin yksi juttu, tässä linkki http://keltainenkahvipannu.blogspot.fi/2016/02/vierashuone.html :)

      Poista
  4. Oi mitä löytöjä! Mun mummolassa oli toi sama liinavaatekaappi; voi liikutus!

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömiä löytöjä ♡ Toi mekko olis mullekin ihan varmasti passeli =D Ja vitsit noi liinavaatekaapit on ihania! Meillä on kans yks, mutta voisin ostaa kans toisen, kun meidänkin kaapissa tuppaa olemaan tuota ruuhkan poikasta =)

    Ihanaa alkanutta viikkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liinavaatekaapit on kyllä mahtavia ja imevät sisäänsä yllättävän paljon tavaraa :)

      Ihanaa viikkoa sinnekin <3

      Poista
  6. Ihania löytöjä olet tehnyt! Minäkään en tykännyt pari vuotta sitten vaatteissa sinisestä yhtään, mut kas kummaa, nyt se on yks mun lempiväreistä! Ja nimenomaan vaatteissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ehkä minullakin on mieli vähän muuttumassa noiden värien suutaan, täytyy pitää mieli avoimena :D

      Poista
  7. Ihania löytöjä olet tehnyt! Minäkään en tykännyt pari vuotta sitten vaatteissa sinisestä yhtään, mut kas kummaa, nyt se on yks mun lempiväreistä! Ja nimenomaan vaatteissa :)

    VastaaPoista
  8. Ihastuttava mekko! Ja kaikki muutkin. Kiitos kun laitat tietoja esineistä, on kiva tietää niiden tarinoita ja tekijöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja, kiitos palautteesta, täytyy jatkossakin kirjoitella esineiden taustoja :)

      Poista
  9. Voi mitä löytöjä! Minusta ois maailman kivointa vaan reissata pitkin Suomea, ja käydä mielenkiintoisilla kirppiksillä ja vanhan tavaran putiikeissa. Ja päästäppä joskus koluamaan Ruotsia...! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kirppisreissut ovat kyllä mahtavia, me pyrimme tekemään reissua aina kun vaan on ylimääräistä aikaa. Kirppistely on meidän lempiharrastus <3

      Poista
  10. Voi kiesus, miten ihanaan blogiin eksyin!!! <3 Sait minusta heti seuraajan! :)
    Vanhempien postauksiesi kanssa tulee vierähtämään mielenkiintoisia hetkiä, tuskin jaksan odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, että blogini miellyttää <3 Mukavia lukuhetkiä sinulle ja kovasti paljon tervetuloa lukijaksi :)

      Poista
  11. Iiik! Minäkin löysin tänään itselleni ihkaoman liinavaatekaapin :) Kotiin en ole sitä vielä saanut. Itsekin olen alkanut yhä enemmän haalia 50-60-luvun huonekaluja kotiimme! Osa niistä kaipaa kunnostusta; toivottavasti jaksan ja innostun niitä hoitamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, minä sitten rakastan noita liinavaatekaappeja <3 Meilläkin moni huonekalu odottaa kunnostusta, mutta uskon että joskus on niiden aika, ei ainakaan tekeminen lopu :D

      Poista