sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Löytöjä olohuoneeseen


Heippa taas pitkästä aikaa, nyt tulikin pitkä blogitauko, oltiin viime viikko lomailemassa ja lomailu vei aivan mennessään. Oli ihanaa rentoutua mökillä, nauttia luonnosta, auringosta ja hyvästä ruuasta rauhassa kaupungin melkeestä. Nyt on taas voimia ja virtaa vaikka mihin.

Mökkeilyn lomassa kävimme toki kiertelemässä myös kirpputoreja ja aivan ihania löytöjä tuli taas kotiin kannettua. Parhaimmat löydöt tällä reissulla tein ehdottomasti Kirpputori Kisällistä Lahdesta. Kyseinen kirppis sijaitsee sopivasti meidän mökkimatkamme varrella ja siellä tulee tästä syystä lähes aina piipahdettua, kun matkaamme mökille. Olen tehnyt paikasta melkein aina hyviä löytöjä, eikä kirppari kyllä pettänyt tälläkään kertaa. 

Löysimme Kisällistä olohuoneeseen täydellisen upean kattovalaisimen. Aikaisemmin tilassa oli Kartellin musta suuri muovivalaisin, joka oli tilaan mielestäni aivan liian raskas ja edusti väärää vuosikymmentä. Uuden valaisimen myötä koko huoneeseen tuli kevyempi ilme. Kattovalaisin on meillä lähinnä koristeena useammin tulee poltettua erilaisia pöytä- ja lattiavalaisimia, koska pienet valonlähteet luovat paremmin tunnelmaa. 
Tätä uutta valaisinlöytöä epäilen tanskalaiseksi 60-luvun valaisimeksi. Täytyy vielä yrittää etsiä valaisimesta tarkempaa tietoa, jos teiltä lukijoiltani löytyy tietoa tästä valaisimesta niin olen kiitollinen jos jaatte tietonne kanssani. 


                          




 
Tässä valaisimessa on niin täydellisen yksinkertaiset yksityiskohdat, kauniit lasikuvut yhdistettynä messingin kiiltoon ja puuosat niin kauniisti viimeistelty. Lisäksi valaisin on tarpeeksi suuri tähän huoneeseen eikä silti tule liian matalalle, olen todella tyytyväinen tähän hankintaan. 




Valaisimen lisäksi ostimme Kisällistä aivan ihanan villaviltin sohvan päälliseksi, olen aiemminkin jo maininnut että haluaisin olohuoneeseemme uuden sohvan. Sohvan hankinta on kuitenkin jäänyt, kun on ollut niin paljon muita menoja, tämä ihana viltti toi kuitenkin vanhalle sohvalle kivasti uuden ilmeen. 
Viltti on mielestäni 50-60-luvulta, näin päättelen viltin kauniista kuviosta ja materiaalista. 


Suosittelen muillekin kirpputori Kisälliä jos Lahden suunnille satutte. Kirppiksen pihassa järjestetään sunnuntaisin peräkonttikirppis klo 9-15.  Kirppis toimii osoitteessa Mestarinkatu 12, Lahti. 




                         

                             


                          



  Huomenna kuvailen lisää lomareissumme kirppislöytöjä ja kerron myös kirppiksistä joissa vierailimme. 

                                             Rentouttavaa sunnuntai-iltaa <3

                                                                  -P

12 kommenttia:

  1. Tuosta Aku Ankka hiustenkuivaajasta tulee ihan lapsuus mieleen. Yhdellä ystävällä oli samanlainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, minunkin tuli heti lapsuus mieleen, koska ystävälläni oli samanlainen söpöläinen ❤️

      Poista
  2. Minkälainen hintataso kirppiksellä on? Joskus vois kyllä poiketa. Viime viikolla kun painettiin Lahden kohdalla vaan kaasua...
    MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta hyvinkin kohtuullinen hintataso, jos vertaan meidän lähellä oleviin kirppiksiin niin monet asiat huomattavasti edullisempia. Tuuristahan se on aina kiinni millaisia löytöjä onnistuu tekemään :)

      Poista
  3. Kaunis lamppu...sopii hyvin kotinne tyyliin..:)

    VastaaPoista
  4. Hei! voi että sun koti on niin ihanan pirteä. tulee hyvälle tuulelle kun katsoo kuvia. ja noi verhot....WAU =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, kiva että kotimme piristää muitakin :) Verhot ovat kyllä todellinen aarre <3

      Poista
  5. Upea lamppu ja heti hoksasin uuden viltin, se on niin hieno <3 Taidanpa perjantaina piipahtaa vihdoin itsekin tuolla Kisällissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo viltti on kyllä herkku ja se on itseasiassa livenä keltaisempi :D Kannattaa piipahtaa, minusta se on hyvä kirppis!

      Poista
  6. Kiva katella kuvia kirpparilta. Löysit komeen lampun, sopii hyvin.
    Nuo verhot ovat niin tutun näköiset, mulla oli kelta-ruskeat, melko samaa kuviota. Keltainen antaa niin pirtsakan ilmeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain sovikin. Verhot ovat "Käräjäkivet" kuosia ja ovat ihan lempparini.

      Poista