Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kirppikseltä kotiin kannettua


Ihania juttuja on taas löytynyt kirppiksiltä, vaikka hirveästi ei olla ehditty missään nyt kiertelemäänkään. Onneksi läheltäkin tekee hyviä löytöjä <3

                            

Kaunista Alvar Aallon Artekille suunnittelemaa Sienna-kangasta löytyi pöytäliinan muodossa. Tämä klassikko kangas on minusta mielettömän kaunis ja ajaton. Kuvasin sen kauniiden auringonkukkien kanssa, loistava yhdistelmä mielestäni.


Arabian Ping pong-sarjan matalia ruokalautasia löytyi kaksi kappaletta, nyt minulla on näitä täysi tusina. Näistä maksoin 6€ kpl. Kuvion on suunnittelut Raija Uosikkinen. 


Arabian Kalevala-sarjan vuosilautaset ovat nyt selkeästi vieneet sydämeni, nämä yksilöt olivat todella edulliset maksoivat 5€ kpl. Vielä pitäisi keksiä hyvä paikka näille lautasille jossa ne tulisivat kauniisti esille eivätkä näyttäisi synkältä. 


Eipä mennyt kauan aikaa, kun hairahdin jo ostamaan Festivo-kynttilänjalan kirppikseltä. Nuo edelliset neljä muuttivat meille pari viikko sitten, saimme ne tuttavaltamme. Tämä nyt ostamani malli on harvinaisempi juhlamalli, tämän pohjaan on kaiverrettu Timo Sarpaneva 1967-1987. Festivot ovat edelleen tuotannossa.

                           


Tämä ruotsalainen suuri keraaminen vati on minusta aivan upea ja tämän hankkimisen jälkeen täytyy todeta, että olen todellakin antanut siniselle värille sijan kotoamme. Varsinkin tälläiset syvät tummansinisen sävyt kolahtavat tällä hetkellä. Tästä maksoin 8euroa. 

              

Paneliasta suulikirppikseltä löysin seitsemän kuppiparia näitä Esteri Tomulan kuvittamia Lutukka-kahvikuppeja. Yksi minulta löytyi jo ennestään kotoa. Näistä köyhdyin vaivaiset 20euroa. Todellinen löytö!

                      

Ja oih ja voih, mikä vaasi kaunotar meille muuttikaan. Tämä kaunotar on Kupittaan saven tuotantoa 50-luvulta, suunnittelija on Linnea Lehtonen. Näitä mustavalkoisia Kupittaan maljakoita ei tunnu löytyvän enää oikein mistään, mielelläni näitä kyllä ottaisin lisääkin. Tämä kaunotar löytyi Kirpputori Kisällistä lahdesta, ihanaa kun he jaksavat kuvailla Instagramiin näitä ihania aarteita, sieltä minä tämän bongasin ja eräs ihana Lahtelainen postitti maljakon minulle. 
Kuvassa olevan mukin löysin aikaisemmin talvella, se maksoi hurjat 50senttiä. 

                                           Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

                                                                  -P

Kommentit

  1. Sinulla on todella ns. kirppissilmä :) Mahtavia löytöjä olet tehnyt.
    Minä en löydä yleensä mitään, no kait se johtunee siitä kun en käy kirppiksellä.
    En ole mikään innokas kiertelemään ja isäntä toteaa että meillä on kyllä tavaraa vaikka perustais oman kirppiksen :) :) Mahtaisinko malttaa laittaa mitään myyntiin. Halvat olivat nuo kupit !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kkiitos, minusta tuntuu että mitä enemmän kirppiksillä vaan jaksaa käydä niin sitä oppii näkemään aarteita kaiken sen "rojun" keskellä!

      Poista
  2. Sienna kangas on ihana. Tuo sininen vati on kyllä huikean kaunis. Mukavaa uutta viikkoa ja elokuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siena on kyllä mielettömän upea kangas <3 Ihanaa elokuuta sinnekin!

      Poista
  3. Uskomattomat löydöt olet taas tehnyt! Upea kuppisarja!

    VastaaPoista
  4. Kivoja löytöjä olet taas tehnyt. Ja, olet löytänyt Festivon -kynttilänjalkoja, itselläni etsinnässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo neljä festivaali saimme tuttavaltamme , ovat kyllä vallan kauniita, toivottavasti osuu sinunkin kohdallesi.

      Poista
  5. Tosi kivoja löytöjä!
    Tuo Arabian Ping pong sarja on kiva.
    Tulee mummola mieleen niistä!

    VastaaPoista
  6. Ihania löytöjä kerrassaan! Minullakin oli huippu päivä kirppiksellä, täytyy tehdä postaus, kun ehdin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyykin käydä kurkkimassa myös sinun löytöjäsi <3

      Poista
  7. Sulla on kyllä mielettömästi tietoa ja silmää ihanille vanhoille ja arvokkaille esineille! Kuinka loistavia ja edullisia löytöjä. Suosikkini lutukat ja Kupittaan ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Myös omat suosikkini olivat nuo ihanat mustavalkoiset löydöt!

      Poista
  8. Voi...oot tehnyt taas mahtavia löytöjä. nuo kalevala lautaset on ihanat.... jos tulis täällä vastaan sopivaan hintaan niin ostasin varmasti =)
    Iloista elokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat kyllä edulliset löydöt ja siksi lähtivätkin mukaan, ihania ovat! Kivaa elokuuta sinnekin!

      Poista
  9. Apua! Olet kyllä tehnyt todellisia löytöjä!Mutta vaikka nuo Arabiat ovatkn niin kivoja niin sydämeni meni tällä kertaa tuolle ruotsalaiselle laakealle vadille. Kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruotsalainen vati on kyllä uskomattoman kaunis ja on minusta vielä paljon kauniimpi livenä <3

      Poista
  10. Ihania löytöjä. Kelpaisi mullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihania ovat kyllä, en ihmettele että kelpaisivat muillekin :D

      Poista
  11. Siis ihan mahtavia löytöjä!

    VastaaPoista
  12. Ottaisin nuo Lutukka-kahvikupit kirkuen! :) Ja että kahdellakympillä!!
    Ja tuo Kupittaan vaasi!<3 Hienoja ovat muutkin löytösi jälleen.

    VastaaPoista
  13. Blogisi on aivan vallan inspiroiva, kiitos kun jaat ajatuksia ja kuvia! Kävimme siskoni kanssa kiertelemässä Kemiönsaaren ja Salon alueen kirppiksissä joita on mielein määrin. Yhdestä paikasta tulit mieleeni ja halusin sinulle vinkata paikasta nimittäin Sauvossa sijaitseva Alles Gute Vintage kirppis (facebook.com/allesgutevintage). Aivan mielettömän upea paikka ja tarjoaa mahtavan elämyksen! :) Paikka on unelma vintage henkisille immeisille. Paljon vintage esineitä, tiikkisiä huonekaluja ja vaatteita. Paikan omistajat ovat lämminhenkisiä, mahtavia persoonia. Ehdottomasti suosittelen jokaista käymään maalaismatkailemassa ja piipahtamassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kauniista sanoistasi, aivan ihana kuulla <3 Ja, kiitos myöskin mahtavasta vinkistä, on ihan uusi tuttavuus minulle ja täytyy kyllä mennä käymään, mun noille suunnille satutaan menemään!

      Poista
  14. Are you looking for free YouTube Views?
    Did you know that you can get these AUTOMATICALLY & ABSOLUTELY FOR FREE by getting an account on Like 4 Like?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top