maanantai 6. kesäkuuta 2016

Puhdistus vinkki kellastuneille astioille


Tämä ei ole mainos, vaan käytännössä todettu asia, Universal stone on todellakin ihmeainetta. Olen saanut sillä puhtaaksi niin monet kipot ja kupit. Taas kerran se tuli todettua.
Viime viikonloppuna näin kirpputorilla pahasti kellastuneet kahvikupit, suorastaan törkyinen näköiset, mutta kuitenkin ehjät. Aikani niitä käsissäni pyöriteltyä nappasin ne mukaani, koska hintaa oli vain kolme euroa. Ajattelin että menetys ei olisi kovinkaan suuri jos en niitä saisikaan puhtaaksi. 

Tässä kupit ennen puhdistusoperaatiota: 





Lähtökohta oli siis melko surullinen, mutta ei auttanut kuin ryhtyä puhdistustoimiin. Ensiksi laitoin kupit likoamaan kuumaan veteen ja sekaan ripottelin ruokasoodaa.  Annoin kuppien liota viitisen tuntia. 


Liotuksen jälkeen hinkkasin kupit Universal stonella, tässä kuvassa näkyy hyvin miten valtava muutos on jo muutaman pyöräytyksen jälkeen. 



Kuppien kahvojen kiinnityskohdat olivat vaikea puhdistaa ja sinne jäikin vielä vähän keltaista, täytyy hommata joku pieni harja niin saa nekin kohdat vielä valkoisiksi. Mutta upeat kupit sain, kyllä vaan kannatti nähdä hieman vaivaa ja vanhat kauniit kupit ovat taas kuin uudet. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. 





Universal Stonella saa myöskin emalisista astioista harmaat vispilänjälket hyvin putsattua, tämä on ehdoton tuote varsinkin vanhojen astioiden ystäville. Suosittelen! Meillä ei paljoa muita puhdistusaineita käytetäkään kuin tätä ihmeainetta. 

                                                                   -P

24 kommenttia:

  1. Huikea muutos, täytyy laittaa vinkki korvan taakse. Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin, niitä hieman kärsineitäkään astioita ei siis välttämättä kannata jättää kirpputorin hyllylle :)

      Poista
  2. Hups,mikä muutos....mistäs tuollaista ihmeainetta saa...itse aina keitän astiat pyykkipulverin kanssa...lähteen palaneet kattilatkin puhtsiksi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota myydään muun muassa suurimmissa marketeissa esim. Prismassa :)

      Poista
  3. Nehän ovat kuin uudet. (: Tosi kauniit kupit muuten. Ja ihania kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä tosiaan tuli uskomattoman kiiltävät ja kauniit puhdistuksen jälkeen <3

      Poista
  4. Hyvin puhdistui. :) Käytän myös tuota ihmeainetta niin astioille kuin muuhunkin siivoamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan paras tuote oikeastaan mihin vaan mikä puhdistusta kaipaa :)

      Poista
  5. Olen kuullut paljon hyvää Universal Stonesta. Tämän postauksen myötä täytyy viimeistään hankkia satsi tätä ihmeainetta kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, todellakin suosittelen, tuo purkki on myös uskomattoman riittoisa :)

      Poista
  6. Minäkin vannon Universal Stonen nimeen tämän puhdistusurakan jälkeen: http://hurmioitunut.blogspot.fi/2014/06/arabian-uusi-aamu.html
    Ihan unelmien ihmeaine!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi vau, uskomattoman muutos kannussa. Tämä aine on todellakin kaikkien kehujen arvoinen!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Niin on, aivan ihanat, onneksi sain ne pelastettua <3

      Poista
  8. Wautsi! Mun pitääkin muistaa ostaa tota ja kokeilla, saisinko mä sillä mun vihannespadan puhtaaksi, kun hölmönä oon käyttänyt sitä pataleipien paistossa ja nyt se on tosi rajussa kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saat sen puhtaaksi jos pinta vain ei ole rikki :)

      Poista
  9. Mahtaiskohan toi toimia kylpyammeeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti toimii, minä pesen tällä aineella koko kylppärin ja tehoaa loistavasti lähes kaikkeen likaan :)

      Poista
  10. Jestas mikä muutos! Kiitos vinkistä, tämä pääsee käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos on apua, tämä tosiaan on ihmeainetta :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Ihmesieni hioo hieman ja vie kiiltoa vanhoista asioista. Siksi tuo Universal stone on parempi :)

      Poista