Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kirppistelyä ja ihania löytöjä


Niin kauniita esineitä ja astioita on taas tullut vastaa turuilla ja toreilla, paljon olen onneksi malttanut jättää ostamattakin, mutta kyllä sitä on taas tullut kotiinkin asti aarteita kannettua. Onneksi meillä on edelleen kirppispöytä Kokemäen Tuohitorilla niin pysyy jonkilainen balanssi tässä tavaramäärässä. 

Porin raviradan läheisyydessä järjestettiin helamarkinat tällä viikolla, siellä oli autonäyttely ja rompetori. Myyjiä oli rompetorilla ihan mukavasti ja sää oli mitä upein, aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta. Oli ihanaa kierrellä ja kaarrella. Rompetorin jälkeen kävimme Porissa parilla kirpparilla. 

Ensimmäisenä piipahdimme Sisätorilla, joka on ollut minulle pettymys uuteen paikkaan muuton jälkeen. Sillä ennen kirpputorin muuttoa nykyiseen paikkaan, tein sieltä lähes aina hyviä löytöjä, liekö sitten muutto uuteen paikkaan karkottanut myyjät vai mistä johtuu ettei sieltä enää löydy oikein koskaan mitään. 

Sisätorin jälkeen kävimme Porin ja Ulvilan rajalla sijaitsevassa Retrolinnassa, täällä myydään myös huonekaluja, se on mukavaa koska suurimmalla osalla kirpputoreista ei ole huonekalupuolta ollenkaan.
Retrolinnassa ei tule nykyään kovinkaan usein käytyä, koska tuntuu ettei tavarat hirveästi vaihdu, mutta nyt täytyy sanoa, että onneksi tuli käytyä sillä löysin ihania Arabian Molla-kahvikuppeja. 


Tämä kaunis Kupittaan saven lautanen lähti mukaan rompetorilta, tämän kanssa arvoin pitkään mutta värit ja kuvio vaan olivat vaan niin kovin täydelliset. Kerran jo lähdin pöydän luota pois, mutta oli pakko palata ja käydä nappaamassa tämä mukaan. Kuvaamisen jälkeen huomasin, että en edes muistanut putsata tätä ennen kuvaamista, joten älkää välittäkö lautasen lioista. 


       Esteri Tomulan kuvittamaan maustepurkki-sarjaan löytyi Tee-purkki. Tästä sarjasta minulta
       uupuu enää viisi purkkia, hyvin on sarja täydentynyt ja purkit ovat myöskin ihan päivittäisessä
       käytössä.


Arabian pieni Reliefi-sarjan ruukku löytyi kahdella eurolla Tuohitorilta, tämä on minulle jo kolmas tämän sarjan kippa ja kaikki ovat löytyneet ihan lähi-aikoina. Hassua, onkohan se niin että kun löytää yhden niin katse löytää niitä kirpputoreilta lisää vai mistähän mahtaa johtua, usein se tuntuu ainakin menevän niin. 


Görän Bäckin suunnittelema pieni petroolinvärinen maljakko löytyi  suur-sisäkirppikseltä Porista.
Hyvä löytö, olen aivan rakastunut näihin maljakoihin niin kuin varmasti kuvasta näkyy niitä on kertynyt jo aika kiva rivistö. 



Tassittomat Molla-kupit löytyivät edullisesti, pari tassia löytyi jo kotoa, onneksi yksinäisiin tasseihin törmää useasti kirppareilla niin varmasti uupuvat tassit löytyvät pian. 



Ylemmässä kuvassa näkyvä puhalluskoristeinen BR-mallin kuppi sinisellä kuviolla ja alemman kuvan
Santos ja Leena kupit lähtivät matkaan rompepäiviltä. 


Myöskin tämän pinon ylimmäinen kuppi löytyi Rompepäiviltä Porista. Näitä puhalluskoristeisia kuppeja on valmistettu niin uskomattoman monia erilaisia, että ihan pelottaa kuinka suureksi kokoelmani vielä kasvaakaan ja täytyykö tilanpuutteen vuoksi luopua tuplakappaleista ja kerätä vain yksittäisiä kuppeja. No, sen saa aika näyttää. Nyt iloitsen kokoelmani uusista tulokkaista. 

   Nyt lähden nauttimaan ulos tuosta mahtavasta auringonpaisteesta, kivaa lauantaita kaikille <3

                                                                       -P

Kommentit

  1. Upeita löytöjä! Itsekin olen ehtinyt pitkästä aikaa koluta oikein urakalla kirppiksiä :) Myös kirppareita kiertelevät kaverinikin pitävät huolta siitä, että jotain uutta meille eksyy joka viikko ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Me ei olla edes hirveästi nyt kirppistelty, kun pihahommat ovat vieneet kaken ajan. Mutta kyllä sitä tälläisillä ilmoilla huomattavasti mielummin ulkona hommia tekeekin :)

      Poista
  2. Mullakin on mennyt lempparikirppikset vaihtoon vasten tahtoani. Hassua, että kirppikselle selän kääntäminen voi mennä kovasti tunteisiin. Ei haluaisi hylätä kerran niin hyväksi koettua, mutta kun ei mitään löydä niin ei löydä. Ja eräskin muuttui yhtäkkiä kovin epäsiistiksi. Onneksi tilalle on löytynyt nopeasti uusia herkkukirpputoreja.

    Ihania löytöjä olit tehnyt. Onneksi on pitkä rompekesä edessä vielä. Onnea aarrejahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ehkä sitä vaan välillä menee maku jostain kirppiksistä ja kyllähän se vaihtelu virkistääkin.

      Olen kyllä tosi tyytyväinen löytöihini ja rompetorit ovat kyllä mielestäni parhaita löytöpaikkoja, onnea sinullekin aarteiden metsästykseen :)

      Poista
  3. Kaunista väri-ilottelua astioiden muodossa. ^^

    VastaaPoista
  4. Voi, mitä löytöjä ♥ Mä en voi kuin ihailla noita sun br-kuppeja ♥

    VastaaPoista
  5. Upeita löytöjä, taas kerran! Kuinka monta puhalluskoristeista kuppia sulla jo on? Kuvakooste olisi kiva nähdä jossain kohtaa taas kupeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy joskus ottaa oikein urakka ja kuvata kaiki erilaiset puhalluskoristeiset kerralla :) Itseäkin kiinnostaa kuinka monta erilaista nyt on, heikkene n. sataa :)

      Poista
  6. Jälleen kerran kadehdittavia löytöjä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän kirppikstapahtumat ovat loistavia löytöpaikkoja, toivottavasti sinunkin kohdallesi osuu ihania löytöjä :)

      Poista
  7. Voi mitä löytöjä ootkaan tehny! Minä puolestani löysin blogiisi ja ja ihastuin oitis teidän kotiin! Hyvälle tuulelle tulee näitä kuvia katsellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanasti sanottu, aivan ihana kuulla että blogini saa sinut hyvälle mielelle <3

      Poista

Lähetä kommentti

back to top