Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Kesäfiilistä keittiöön


Kaipasin keittiöömme jotakin raikastusta ja vaihtelua. Vaihteluahan saa helposti verhoja vaihtamalla, niinpä menin kaivelemaan kangasvarastojani. Löysin kaapin uumenista suloisen kappaverhon, jonka sain ystävältäni viime syksynä. Verho oli juuri sopivan hempeä keittiöön kesäverhoksi. En ole mikään suuri verhokappojen ystävä, mutta keittiöön kappa mielestäni sopii hyvin. 

Sitten vain piti vielä löytää verhokappaan sopiva pöytäliina, kaikki valmiit liinani osoittautuivat  liian räikeänvärisiksi tai muuten vain kuviot/värit eivät mätsänneet kappaan. 
Kaapistani löytyi kuitenkin vanha keltaruudullinen lakana, joka oli yhtä hempeä väritykseltään, ei auttanut muu kuin ottaa sakset kauniseen käteen  ja laittaa ompelukone laulamaan. 

Kun olin saanut verhokapan ja pöytäliinan silitettyä ja toin ne alakertaan keittiöömme, olin hieman pettynyt. Näyttävätköhän ne sittenkin liian vaaleilta ja mitäänsanomattomilta. No, olkoon paikoillaan ainakin hetken, täytyy totutella. Keittiössä oli aiemmin Marimekon verhot, joissa oli räikeää keltaista ja valkoista. Ainakin ihanat omenapuun oksat näyttävät pöydällä kauniilta. 


                              






                                                                    -P

Kommentit

  1. Tulee ihan juhannusfiilis. Tunnelmalliset kesäverhot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusfiilis ei ole ollenkaan paha asia, ehkä tälläinen vaaleus sopii kaiken ulkona vallitsevan vihreyden keskelle :)

      Poista
  2. Mun mielestä näyttää oikein kivalta! Vaaleampiin sävyihin kestää varmaan tottua räikeämmän värityksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin olen alkanut jo tottumaan, kivaa vaihtelua :)

      Poista

Lähetä kommentti

back to top